Mika, Mikko, Mikaela

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Suuri mullistus Helsingin poliisilaitoksella

Suuret mullistukset odottavat Helsingin poliisilaitosta ensi kesän alkuun mennessä.
Lakkautuslistalla on mm. Roobertinkadun poliisiasema ja Kaartin poliisitalo; poliisit perustavat oman "kaupunkinsa"I Länsi-Pasilaan kahteen rakennukseen.

Myös Malmin ja Itäkeskuksen poliisiasemat jatkavat. Samalla lakkautetaan eteläinen ja pohjoinen poliisipiiri; Helsinki on yhtä ainoata aluetta.
 
Iso rakennemuutos koskee näyttävästi myös rikospoliisin toimintoja. Vastaisuudessa legendaarinen murharyhmäkin lakkaa. Samalla johtokeskusta ja hälytysvalmiutta tehostetaan, sanoo poliisipäällikkö, poliisikomentaja Jukka Riikonen.
 
Tehtävät jaetaan rikospoliisissa pitkäkestoisiin ja lyhytkestoiseen tutkintaan ja sitten ammattimaisen, järjestäytyneen rikollisuuden torjuntaan.
 
Riikonen muistuttaa, että Helsinki jää edelleen paljon valtakunnallisia tehtäviä urheilukilpailuista kansainvälisiin kokouksiin.

-Näitä varten tarvitsemme edelleen vahvistettuja tukitoimia.
 
- Paljastavaan tutkintaan eli tiedusteluun satsataan myös enemmän, sanoo Riikonen.
 
Kaikki eivät liputa sen puolesta, että poliisikunta vaatisi vahvoja rakenneuudistuksia, mutta Riikonen näkee säästöilmapiirissä omat mahdollisuutensa.
 
- Pitäisi harkita tulevaisuudessa, kuinka hyödynnetään parhaiten mm. keskusrikospoliisin, liikkuvan poliisin ja tullin rikostutkinta, rajavartiolaitosta unohtumatta. Ne voisivat toimia poliisikunnan reservinä.
 
Huomenna järjestetään Helsingissä tiedotustilaisuus, jossa poliisiylijohtaja Mikko Paateron johdolla pohditaan poliisien arkea tilanteessa, jossa muutaman vuoden sisällä katoaa tuhat poliisivirkaa. Ilmeisesti myös poliisipiirejä vähennetään.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tiesitkö? 16 asiaa, joita ei koskaan tulisi kuumentaa mikrossa

    2. 2

      Seksi lumosi nuoren Marko Jantusen – ”Mieti, se oli kaikkien himoitsema mimmi”

    3. 3

      Syyte: Mies soitti iltayöstä Sipilän vaimolle ja uhkasi perhettä – puhelun sisältö oli karmiva

    4. 4

      Japanilaiset turistit ihastelevat kelvotonta suomalaispanssaria – museon johtaja hämillään: ”Enemmän rahaa kuin Suomesta”

    5. 5

      Aamulehti: Keith Armstrong hävisi oikeusjutun – joutuu korvaamaan Ilvekselle muhkean summan

    6. 6

      KSML: Poliisi selvittää thaipoimijoiden oloja hankasalmelaisella marjatilalla

    7. 7

      Paula Vesala ja Lauri Ylönen: uusi avioehto alle puoli vuotta ennen eroa

    8. 8

      Suomalainen stand up -koomikko avautuu pornoaddiktiostaan: ”Ollut mulle todella pitkään vakava ongelma”

    9. 9

      Löimme 500 euroa sijoituskirjailijan käteen: Tämän takia hän ei suosittele osakesijoitusta

    10. 10

      Fitness-malli turpeana ja timminä – kuvien välissä vain kolme sekuntia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies työskenteli 6 painajaismaista vuotta risteilyaluksella ja lataa nyt totuuden tiskiin – jatkuvaa pettämistä ja rikkaita ihmishirviöitä

    2. 2

      Lapsuus jätti Mikko Kuustoseen ikuiset arvet: ”Olen rampannut terapiassa 20 vuotta”

    3. 3

      Aino-Kaisa Saarinen kohtelee aviomiestään kuin orjaa – ”Miten tuo mies jaksaa?”

    4. 4

      Ajatko 20000 km vuodessa? Laskelmat julki: näin paljon autoilusi kallistuu ensi vuonna

    5. 5

      Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

    6. 6

      IL: Paula Vesala ja Lauri Ylönen: Avioero!

    7. 7

      Emmerdale-kaunotar, 35, katuu ”roikkuvia” silikonirintojaan – uusi korjausoperaatio tulossa

    8. 8

      Moni sairastaa äkkikuolemia aiheuttavaa tautia tietämättään – 5 tärkeää faktaa sepelvaltimotaudista

    9. 9

      Mitä tapahtui Meg Ryanin kasvoille? Uudet kuvat hämmentävät – julmia vertauksia vahanukkeen

    10. 10

      Italiasta tullaan Suomeen nyt ruoan perässä – suomalaiselle itsestäänselvä asia jaksaa ällistyttää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

    2. 2

      Mies työskenteli 6 painajaismaista vuotta risteilyaluksella ja lataa nyt totuuden tiskiin – jatkuvaa pettämistä ja rikkaita ihmishirviöitä

    3. 3

      Saara Aalto mokasi pahasti Britannian X Factorissa – buuattiin brutaalisti ulos lavalta

    4. 4

      Haluatko eroon vatsamakkaroista? Yksi treeni on tutkitusti ylitse muiden

    5. 5

      Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

    6. 6

      Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

    7. 7

      Mikä pallo on keskimmäinen? Väripallotesti paljastaa, kuinka tarkka näkö sinulla oikeasti on

    8. 8

      Näin Kuubassa uutisoitiin lentopalloilijoiden raiskaustuomiosta

    9. 9

      Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

    10. 10

      Miksi rakastettu koomikko Masa Niemi päätyi traagiseen ratkaisuun?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tiesitkö? 16 asiaa, joita ei koskaan tulisi kuumentaa mikrossa

    2. 2

      Seksi lumosi nuoren Marko Jantusen – ”Mieti, se oli kaikkien himoitsema mimmi”

    3. 3

      Syyte: Mies soitti iltayöstä Sipilän vaimolle ja uhkasi perhettä – puhelun sisältö oli karmiva

    4. 4

      Japanilaiset turistit ihastelevat kelvotonta suomalaispanssaria – museon johtaja hämillään: ”Enemmän rahaa kuin Suomesta”

    5. 5

      Aamulehti: Keith Armstrong hävisi oikeusjutun – joutuu korvaamaan Ilvekselle muhkean summan

    6. Näytä lisää