Arja, Lenni

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Tutkijat: Maatalous haavoittuvainen vaihteleville sääoloille

Yhteistä kuitenkin on, että luonnosta riippuvaisten elinkeinojen on pyrittävä sopeutumaan muutokseen.
Ilmastonmuutos saattaa olla maataloudelle mahdollisuus, mutta esimerkiksi hiihtokeskuksille ei ole tarjolla järin valoisia tulevaisuudennäkymiä. 

Mitä paremmin tiedoin ja suunnitelmin sopeutumiseen pyritään, sitä parempi on tulos.

Suomessa ilmaston odotetaan lämpenevän talvella enemmän kuin kesällä, ja lämpötilojen mukaan määritelty talvi lyhenee. Kesällä kuumat päivät yleistyvät ja kuumat jaksot pitenevät.

–Vaihtelevat sääolot lisäävät maatalouden haavoittuvuutta. Maatiloilla on aina jouduttu sopeutumaan vaihteleviin sääoloihin, mutta kasvukausien välisen vaihtelevuuden ja ääri-ilmiöiden lisääntyminen vaatii viljelijöiltä entistä enemmän myös taloudellista sopeutumista satojen määrän ja laadun suureen vaihteluun, selvittää professori Juha Helenius Helsingin yliopiston maataloustieteiden laitokselta.

Helenius on ollut vetäjänä maatalouden osahankkeessa, joka liittyy laajaan ilmastomuutokseen sopeutumista tutkivaan Vaccia-hankkeeseen. Hankkeen loppuraportti julkaistiin tiistaina Helsingissä.
Maataloudelle ilmaston lämpeneminen voi sataa laariin. Suomessa voidaan vastaisuudessa viljellä pidemmän kasvukauden satoisampia lajeja ja lajikkeita.

Vaccian tutkijat muistuttavat, että esimerkiksi maatalouden vesiensuojelulle ilmastonmuutos tietää uusia haasteita. Tutkijat suosittelevat jättämään pelloille talveksi kasvipeitteisyyttä ravinnehuuhtoutumisen vähentämiseksi.

Matkailu ympärivuotiseksi

Sademäärän kasvu, lyhenevät talvet ja hupenevat lumet panevat talvimatkailun yrittäjät kovan paikan eteen.

Vaccian matkailuosiota vetänyt professori Hannu I. Heikkinen Oulun yliopistosta kertoo, että pohjoisen matkailukeskuksissa onkin jo pohdittu, voisiko talvikeleihin liittyviä epävarmuuksia lievittää laajentamalla erilaisia katettuja ratkaisuja kuten hiihtoputkia tai jäähalleja. Keinotalven tarvitsemaa energiaa on mietitty puolestaan tuotettavaksi paikallisesti maalämmöllä ja bioenergialla.

–Ilmeinen sopeutumisvaihtoehto olisi myös kehittää matkailun ympärivuotisuutta ja ohjelmavaihtoehtoja. Tämä myös nostaisi matkailusektorin tehokkuutta ja tasaisi sekä ympäristöön että ihmisyhteisöön kohdistuvaa kuormitusta, Heikkinen arvioi.

Metsä kasvaa kohisten

Kalastossa lajien väliset voimasuhteet muuttuvat. Kuha ja ahven ovat lämpimän veden lajeja, jotka hyötyvät lämpötilan noususta. Taimen saattaa kärsiä tulevaisuudessa korkeista kesälämpötiloista. Muikku ja siika voivat siirtyä syvemmälle, jolloin niitä on vaikeampi troolata.

Selkeästi hyviä kuullaan metsästä. Mäntyjen kasvu kiihtyy tutkijoiden mallinnuksen mukaan vähintäänkin kuudenneksen Etelä-Suomessa ja liki kolmanneksen Lapissa. Lisääntyvät sään ääri-ilmiöt kylläkin hillitsevät metsävarojen kehitystä.

Etelän, luoteen ja lännen ilmavirtaukset yleistyvät idänpuoleisten virtausten kustannuksella. Muutos vähentää edelleen Kuolan niemimaan saasteiden kulkeutumista Pohjois-Suomeen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lapsuus jätti Mikko Kuustoseen ikuiset arvet: ”Olen rampannut terapiassa 20 vuotta”

    2. 2

      Mies työskenteli 6 painajaismaista vuotta risteilyaluksella ja lataa nyt totuuden tiskiin – jatkuvaa pettämistä ja rikkaita ihmishirviöitä

    3. 3

      Emmerdale-kaunotar, 35, katuu ”roikkuvia” silikonirintojaan – uusi korjausoperaatio tulossa

    4. 4

      Herttuatar Catherine lumoavana vihreässä luksusmekossa – kikatteli fallosta muistuttavalle perinneherkulle

    5. 5

      Outoon paikkaan parkkihallissa ilmestynyt auto kummastutti Myllypurossa – syynä unohtunut käsijarru vai töykeä kuljettaja?

    6. 6

      Laulajakaunotar kohautti täysin läpikuultavalla haalarilla – samankaltainen roisi luomus nähty myös Susanna Penttilän yllä

    7. 7

      Aino-Kaisa Saarinen kohtelee aviomiestään kuin orjaa – ”Miten tuo mies jaksaa?”

    8. 8

      Lederhoseneihin pukeutunut Arnold Schwarzenegger riehakkaana Oktoberfesteillä – kuvankaunis naisystävä menossa mukana

    9. 9

      Video: Kieli keskellä suuta – näin rekkakuski Petri hoitaa Suomen historian suurimman erikoiskuljetuksen käännökset

    10. 10

      Rajut suunnitelmat hämmentävät Ylen henkilökuntaa – ”Ihmiset jopa peloissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies työskenteli 6 painajaismaista vuotta risteilyaluksella ja lataa nyt totuuden tiskiin – jatkuvaa pettämistä ja rikkaita ihmishirviöitä

    2. 2

      Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

    3. 3

      Marjaana ja Rosa löysivät Kadonneen jäljillä -ohjelmassa italialaisen isän ja isoisän – kaikki mullistui kuvausten jälkeen: ”Elämä on muuttunut täysin”

    4. 4

      Autoilu kallistuu ensi vuonna: Hallitus aikoo kiristää kahta veroa

    5. 5

      Aino-Kaisa Saarisella ja kaksossisarella jäätävä välirikko –”Suhde on lähes patologinen”

    6. 6

      Aino-Kaisa Saarinen kohtelee aviomiestään kuin orjaa – ”Miten tuo mies jaksaa?”

    7. 7

      Esko Valtaoja: Tämä suomalaislöydös voi olla 2500 vuoden päästä ainoa asia, mitä elinvuosistamme muistetaan

    8. 8

      Sisko, 62, viettää eläkepäiviään pysyvästi Unkarissa: Talon ja viinitilan hinta vain noin 70000 euroa

    9. 9

      Aino-Kaisa Saariselta katkera kommentti jääkiekosta – ”Kaljoitteluporukan kokoontumisajo”

    10. 10

      Ajatko 20000 km vuodessa? Laskelmat julki: näin paljon autoilusi kallistuu ensi vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

    2. 2

      Saara Aalto mokasi pahasti Britannian X Factorissa – buuattiin brutaalisti ulos lavalta

    3. 3

      Haluatko eroon vatsamakkaroista? Yksi treeni on tutkitusti ylitse muiden

    4. 4

      Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

    5. 5

      Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

    6. 6

      Mikä pallo on keskimmäinen? Väripallotesti paljastaa, kuinka tarkka näkö sinulla oikeasti on

    7. 7

      Näin Kuubassa uutisoitiin lentopalloilijoiden raiskaustuomiosta

    8. 8

      Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

    9. 9

      Mies työskenteli 6 painajaismaista vuotta risteilyaluksella ja lataa nyt totuuden tiskiin – jatkuvaa pettämistä ja rikkaita ihmishirviöitä

    10. 10

      Miksi rakastettu koomikko Masa Niemi päätyi traagiseen ratkaisuun?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lapsuus jätti Mikko Kuustoseen ikuiset arvet: ”Olen rampannut terapiassa 20 vuotta”

    2. 2

      Mies työskenteli 6 painajaismaista vuotta risteilyaluksella ja lataa nyt totuuden tiskiin – jatkuvaa pettämistä ja rikkaita ihmishirviöitä

    3. 3

      Emmerdale-kaunotar, 35, katuu ”roikkuvia” silikonirintojaan – uusi korjausoperaatio tulossa

    4. 4

      Herttuatar Catherine lumoavana vihreässä luksusmekossa – kikatteli fallosta muistuttavalle perinneherkulle

    5. 5

      Outoon paikkaan parkkihallissa ilmestynyt auto kummastutti Myllypurossa – syynä unohtunut käsijarru vai töykeä kuljettaja?

    6. Näytä lisää