Mika, Mikko, Mikaela

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Nettikommentti: Järvilehdon muisti palasi

Puolitoista vuotta sitten tapahtuneen Jomalvikin järkyttävän veneturman ensimmäisiä "kenttätason" lisäjärkytyksiä olivat Jyrki Järvilehdon toverin kuolema ja se, ettei veneenomistaja muistanut mitään koko tapahtumasarjasta.

Kyllä ryyppyreissusta, joka jatkui venehurjasteluna ja päättyi kohtalokkaaseen törmäykseen, olisi luullut jääneen jotain muistin syövereihin viimeistään poliisikuulusteluihin mennessä.

Etenkin kuin pääepäillyn ei ole todettu kolhineen päätään kohtalokkaasti.
 
Kummasti muisti sitten palautui asteittain oikeudenkäynnin aikana.

Nyt koko tapahtumasarja on luettavissa kertauksen vuoksi lyhyessä päätöksessä, joka langetti Järvilehdolle kaksi vuotta neljä kuukautta ehdotonta vankeutta.

*** 

Ensimmäinen asia, minkä Jyrki Järvilehto muisti oli merialueen vaarallisissa kohdissa olevat syväysmerkinnät.

Sitten: "Heräsin vedestä tultuani tajuihini. En muistanut missä olin ja miten joutunut veteen".

Tämän jälkeen Järvilehto muisti, että oli tissutellut oluen ja viinin kanssa lähes kokonaan onnettomuutta edeltävän päivän.

Hän muisti senkin, että onnettomuudessa menehtynyt toveri ja pari lasta olivat hänen kanssaan käyneet läheisen huoltoaseman terassilla, mutta se oli kiinni.

Järvilehto muisti myös, kuinka he lähtivät illalla kaverinsa kanssa moottoriveneellä kohti Tammisaarta hänen ohjatessaan venettä.

 "Vaihdoimme kaverin kanssa paikkaa pian, koska ulapalla veneen radio ei enää kuulunut hyvin, vaan piti panna cd:t päälle"

Eli myöhemmin menehtynyt tuli ensimmäisen kerran ruoriin.

Järvilehto muisti myös tulon satamaan ja matkan ravintola Santa Fehen, jossa kuulemma oltiin kello 21-02 välisen ajan.

Hän muisti, että oli sanonut: "Taitaa olla aika palata kotiin".

Järvilehto kertoi muistavansa, että käytiin nakkikioskin kautta ennen veneelle tuloa.

Järvilehto muisteli, että aluksi hän oli ohjaillut kohtalokkaalle matkalle lähtenyttä moottorivenettä. Sitten vaihdettiin taas kuskia.

Oikeudessa Jyrki Järvilehto muisti yllättäen, että hän oli nähnyt silminnäkijän, joka puolestaan näki heidät veneessä, kun ajajaa oli vaihdettu.

Pahaksi onneksi tätä silminnäkijää ei löydetty.

***

Onko tuomio riittävästi perusteltu vai voiko se kaatua? Ovatko lääkärin lausunnot veneen kuljettajasta sataprosenttisia?

Onko kaksi ja puoli vuottavankeutta liian vähän syyttäjän vaatimaan viiteen vuoteen nähden?

Onko Järvilehto sittenkin syytön?

Tämä kaikki nähdään murhenäytelmän kolmannessa osiossa hovioikeudessa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Anna Abreu ja Sara Forsberg hillittömässä yhteiskuvassa – pituuseroa yli 30 senttiä

    2. 2

      Tiesitkö? 16 asiaa, joita ei koskaan tulisi kuumentaa mikrossa

    3. 3

      Dannyn ystävätär Erika Vikman, 23, keikistelee bikineissä uima-altaalla – tangokuningatar julkaisi hehkeitä lomakuvia

    4. 4

      Kommentti: Aleppossa irti kuvottava helvetti – Syyrian lähettiläs vain nauroi

    5. 5

      Murhaajaraiskaajien käsirysystä 300 euron sakot – hyökkäys tallentui videolle

    6. 6

      Kolmiodraamakohu yllätti Maisa Torpan: ”Autamme Jari-Matin kanssa hyvää ystäväämme”

    7. 7

      Seksi lumosi nuoren Marko Jantusen – ”Mieti, se oli kaikkien himoitsema mimmi”

    8. 8

      Japanilaiset turistit ihastelevat kelvotonta suomalaispanssaria – museon johtaja hämillään: ”Enemmän rahaa kuin Suomesta”

    9. 9

      Suomalainen stand up -koomikko avautuu pornoaddiktiostaan: ”Ollut mulle todella pitkään vakava ongelma”

    10. 10

      Töölön sairaalassa useita MRSA-tartuntoja – satoja altistunut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies työskenteli 6 painajaismaista vuotta risteilyaluksella ja lataa nyt totuuden tiskiin – jatkuvaa pettämistä ja rikkaita ihmishirviöitä

    2. 2

      Lapsuus jätti Mikko Kuustoseen ikuiset arvet: ”Olen rampannut terapiassa 20 vuotta”

    3. 3

      IL: Paula Vesala ja Lauri Ylönen: Avioero!

    4. 4

      Japanilaiset turistit ihastelevat kelvotonta suomalaispanssaria – museon johtaja hämillään: ”Enemmän rahaa kuin Suomesta”

    5. 5

      Aino-Kaisa Saarinen kohtelee aviomiestään kuin orjaa – ”Miten tuo mies jaksaa?”

    6. 6

      Emmerdale-kaunotar, 35, katuu ”roikkuvia” silikonirintojaan – uusi korjausoperaatio tulossa

    7. 7

      Tiesitkö? 16 asiaa, joita ei koskaan tulisi kuumentaa mikrossa

    8. 8

      Seksi lumosi nuoren Marko Jantusen – ”Mieti, se oli kaikkien himoitsema mimmi”

    9. 9

      Mitä tapahtui Meg Ryanin kasvoille? Uudet kuvat hämmentävät – julmia vertauksia vahanukkeen

    10. 10

      Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

    2. 2

      Mies työskenteli 6 painajaismaista vuotta risteilyaluksella ja lataa nyt totuuden tiskiin – jatkuvaa pettämistä ja rikkaita ihmishirviöitä

    3. 3

      Saara Aalto mokasi pahasti Britannian X Factorissa – buuattiin brutaalisti ulos lavalta

    4. 4

      Haluatko eroon vatsamakkaroista? Yksi treeni on tutkitusti ylitse muiden

    5. 5

      Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

    6. 6

      Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

    7. 7

      Mikä pallo on keskimmäinen? Väripallotesti paljastaa, kuinka tarkka näkö sinulla oikeasti on

    8. 8

      Näin Kuubassa uutisoitiin lentopalloilijoiden raiskaustuomiosta

    9. 9

      Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

    10. 10

      Miksi rakastettu koomikko Masa Niemi päätyi traagiseen ratkaisuun?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Anna Abreu ja Sara Forsberg hillittömässä yhteiskuvassa – pituuseroa yli 30 senttiä

    2. 2

      Tiesitkö? 16 asiaa, joita ei koskaan tulisi kuumentaa mikrossa

    3. 3

      Dannyn ystävätär Erika Vikman, 23, keikistelee bikineissä uima-altaalla – tangokuningatar julkaisi hehkeitä lomakuvia

    4. 4

      Kommentti: Aleppossa irti kuvottava helvetti – Syyrian lähettiläs vain nauroi

    5. 5

      Murhaajaraiskaajien käsirysystä 300 euron sakot – hyökkäys tallentui videolle

    6. Näytä lisää