Siru, Sirja

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kiviniemi vaatii varuskuntapäätöksiä uuteen valmisteluun

Keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi vaatii varuskuntaratkaisua uuteen valmisteluun ja eduskunnan käsittelyyn.
Keskusta arvostelee hallitusta huonoista parlamentaarisista pöytätavoista.

Keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi puuttui asiaan lauantaina Tampereella keskustan politiikka- ja toimintapäivillä.

Keskustajohtaja piti kuntauudistusta, vaalipiiriratkaisua ja varuskuntien lakkauttamisia esimerkkeinä hallituksen tylystä sanelupolitiikasta.

- Kataisen hallitus on tuonut suomalaiseen politiikkaan ylimielisyyden, keskustelemattomuuden ja salailun. Jalkoihin jäävät niin kansalaisten oikeudentunto kuin parlamentaariset pelisäännötkin, Kiviniemi syytti.

Kiviniemi muistutti, että hallitus päätti armeijan rakenneuudistuksesta ja varuskuntien lakkauttamisesta ilman eduskunnan käsittelyä sekä irrallaan turvallisuus- ja puolustuspoliittisesta selonteosta.

Hän vaati varuskuntaratkaisua uuteen valmisteluun ja eduskunnan käsittelyyn. Pelkkä uusi arvio Dragsvikin varuskunnan tilanteesta ei riitä.

Kiitokset työurapaketista

Keskustajohtaja kiitteli puheessaan työmarkkinajärjestöjä työurapaketista. Hän muistutti, että eläkeikä on tärkeä osa kokonaisuutta.

- Jo periaatepäätös eläkeiän nostamisesta vähentäisi kestävyysvajetta välittömästi, vaikka rajoja nostettaisiin vasta joidenkin vuosien kuluttua.

Kiviniemi ei suostunut kuitenkaan ottamaan kantaa siihen, pitäisikö vanhuuseläkkeen alaikäraja nostaa 65 vuoteen.

Hän sanoi, että työmarkkinajärjestöt tarvitsevat neuvotteluissa saumattoman tuen ja työrauhan. Poliitikkojen ei pidä heitellä kapuloita rattaisiin.

Väyrynen palasi estradille

Puolueen puheenjohtajuutta tavoitteleva Paavo Väyrynen patisti puolueväkeä panostamaan tosissaan kuntavaalien ehdokasasetteluun ja kiitteli saamastaan tuesta presidentinvaaleissa.

Väyrynen summasi, että huonomminkin olisi voinut käydä, esimerkiksi jos ääniä olisi tullut vain vähän ja hänen poliittinen uransa olisi jälleen kerran julistettu päättyneeksi.

- Silloin itseluottamuksenikin olisi voinut vähän horjua, Väyrynen nauratti yleisöä.

Väyrynen oli hyvillään siitä, että keskustan puoluehallitus päätti järjestää neuvoa-antavan jäsenvaalin puolueen puheenjohtajakisassa.

- Minusta se oli viisas päätös, Väyrynen totesi.

Se, kuinka suuri merkitys jäsenäänestyksellä on puheenjohtajan valinnassa, riippuu Väyrysen mukaan siitä, kuinka selvä tulos on.

Puoluesihteerin valinta ehkä pois puoluekokoukselta

  • Keskustassa pohjustetaan sääntömuutosta, jolla puoluesihteerin valinta siirrettäisiin puoluekokoukselta puoluevaltuustolle.
  • Tampereella kokoontunut keskustan puoluehallitus päätti viedä asiaa eteenpäin. Muutos tarvitsee kuitenkin puoluevaltuuston käsittelyn ja puoluekokouksen hyväksynnän, eikä sen läpimeno ole varmaa.
  • Puheenjohtaja Mari Kiviniemi perustelee muutostarvetta sillä, että puoluetoiminnan luonne on muuttunut. Politiikan teko tapahtuu yhä enemmän puheenjohtajien ja eduskuntaryhmän kautta.
  • Muutoksella siirryttäisiin Kiviniemen mukaan samaan toimintatapaan kuin muillakin puolueilla, eli puoluesihteeri olisi "enemmän politiikan organisaattori eikä agitaattori".
  • Vielä kesäkuussa Rovaniemen puoluekokouksessa keskusta valitsee puoluesihteerinsä entiseen tapaan.
  • Nykyinen puoluesihteeri Timo Laaninen haluaa jatkaa, mutta paikkaa tavoittelee myös Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton maitoasiamies Sami Kilpeläinen.
  • Myös entinen kansanedustaja Janne Seurujärvi on kertonut harkitsevansa ehdolle lähtemistä.
 
Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Syysmyrsky iskee rajulla voimalla Suomeen – etenee lännestä itään

    2. 2

      Luksusasuntoja puunannut siivooja paljastaa mitä ökyrikkaiden kodeista löytyy: ”Kuitteja aborteista jopa jääkaapin ovessa”

    3. 3

      Luksuselämää viettäneet siskokset kuolivat mystisesti paratiisisaarella – poliisi löysi samasta sängystä

    4. 4

      Trumpin possuksi haukkuma Miss Universum harrasti seksiä tosi-tv-ohjelmassa – video lähti leviämään uudestaan

    5. 5

      Vakavasti sairas Saija Varjus yllättyi kotinsa menosta pakkomyyntiin – ”En tiedä mistään mitään”

    6. 6

      Tiesitkö? 16 asiaa, joita ei koskaan tulisi kuumentaa mikrossa

    7. 7

      Anna Abreu ja Sara Forsberg hillittömässä yhteiskuvassa – pituuseroa yli 30 senttiä

    8. 8

      ”Sulla oli tavaralle joku hinta” – Testaa, pystytkö tekemään yhtä paljon voittoa kuin Huutokauppakeisari!

    9. 9

      Toimittaja haukkui Sami Hedbergin häijysti lyttyyn: ”Vaaraton ja pullea poika, jota kenenkään ei tarvitse haluta” – Näin Hedberg vastaa

    10. 10

      Syntymäpäiväsankari Eini, 56, räväyttää: Tukka pörrössä ja revityissä farkuissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiesitkö? 16 asiaa, joita ei koskaan tulisi kuumentaa mikrossa

    2. 2

      Anna Abreu ja Sara Forsberg hillittömässä yhteiskuvassa – pituuseroa yli 30 senttiä

    3. 3

      Japanilaiset turistit ihastelevat kelvotonta suomalaispanssaria – museon johtaja hämillään: ”Enemmän rahaa kuin Suomesta”

    4. 4

      Seksi lumosi nuoren Marko Jantusen – ”Mieti, se oli kaikkien himoitsema mimmi”

    5. 5

      IL: Paula Vesala ja Lauri Ylönen: Avioero!

    6. 6

      ”Sulla oli tavaralle joku hinta” – Testaa, pystytkö tekemään yhtä paljon voittoa kuin Huutokauppakeisari!

    7. 7

      Vakavasti sairas Saija Varjus yllättyi kotinsa menosta pakkomyyntiin – ”En tiedä mistään mitään”

    8. 8

      Toimittaja haukkui Sami Hedbergin häijysti lyttyyn: ”Vaaraton ja pullea poika, jota kenenkään ei tarvitse haluta” – Näin Hedberg vastaa

    9. 9

      Lapsuus jätti Mikko Kuustoseen ikuiset arvet: ”Olen rampannut terapiassa 20 vuotta”

    10. 10

      Paula Vesala ja Lauri Ylönen: uusi avioehto alle puoli vuotta ennen eroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies työskenteli 6 painajaismaista vuotta risteilyaluksella ja lataa nyt totuuden tiskiin – jatkuvaa pettämistä ja rikkaita ihmishirviöitä

    2. 2

      Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

    3. 3

      Saara Aalto mokasi pahasti Britannian X Factorissa – buuattiin brutaalisti ulos lavalta

    4. 4

      Haluatko eroon vatsamakkaroista? Yksi treeni on tutkitusti ylitse muiden

    5. 5

      Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

    6. 6

      Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

    7. 7

      Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

    8. 8

      Ökyrikkaat nuoret sikailevat Instagramissa: Kierivät alastomina setelien keskellä – ”Lopettakaa köyhäily”

    9. 9

      Aino-Kaisa Saarisella ja kaksossisarella jäätävä välirikko –”Suhde on lähes patologinen”

    10. 10

      Tiesitkö? 16 asiaa, joita ei koskaan tulisi kuumentaa mikrossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Syysmyrsky iskee rajulla voimalla Suomeen – etenee lännestä itään

    2. 2

      Luksusasuntoja puunannut siivooja paljastaa mitä ökyrikkaiden kodeista löytyy: ”Kuitteja aborteista jopa jääkaapin ovessa”

    3. 3

      Luksuselämää viettäneet siskokset kuolivat mystisesti paratiisisaarella – poliisi löysi samasta sängystä

    4. 4

      Trumpin possuksi haukkuma Miss Universum harrasti seksiä tosi-tv-ohjelmassa – video lähti leviämään uudestaan

    5. 5

      Vakavasti sairas Saija Varjus yllättyi kotinsa menosta pakkomyyntiin – ”En tiedä mistään mitään”

    6. Näytä lisää