Mika, Mikko, Mikaela

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

MTV3: Arevan johtaja kävi melkein Säteilyturvakeskuksen johtajan päälle

Säteilyturvakeskuksen entinen pääjohtaja Jukka Laaksonen ihmettelee ranskalaisen ydinvoimayhtiön Arevan johtajan käytöstä, kertoo MTV3 verkkosivuillaan.
Ranskalaisen ydinvoimayhtiön Arevan pääjohtaja Luc Oursel oli hyökätä Säteilyturvakeskuksen entisen pääjohtajan Jukka Laaksosen kimppuun. Viime perjantaina sattuneesta välikohtauksesta kertoo MTV3.

– Satuimme perjantaina Arevan pääjohtajan kanssa samaan päivällispöytään Soulissa Etelä-Koreassa, ja hän kävi melkein päälle. Paikalla oli korkea-arvoisia vieraita, kuten Etelä-Korean pääministeri, mikä teki tilanteesta kummallisen, Laaksonen kertoo MTV3:lle.

Laaksonen kertoo saaneensa aiemmin Ourselilta vihaisen kirjeen. Taustalla on Laaksosen siirtyminen runsaan viikon päästä Venäjän
ydinvoimakonsernin Rosatomin leipiin.

Siirtyminen on suututtanut ranskalaiset perin pohjin. Ydinteknologian viennissä Rosatom on Ranskan Arevan ja EDF:n pahin kilpailija.

"En voisi vuotaa venäläisille"

MTV3:n tietojen mukaan ranskalaiset pelkäävät mm. Olkiluodon suurvoimalan turvallisuutta valvoneen Laaksosen vuotavan Arevan liikesalaisuuksia venäläisille.

Laaksosen mukaan muut päivällisvieraat yrittivät käyttäytyä välikohtauksen jälkeen kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Laaksosen mukaan hänellä ei kuitenkaan ole hallussaan Arevan liikesalaisuuksia.

– Vaikka haluaisinkin, en voisi vuotaa mitään venäläisille, Laaksonen vitsailee MTV3:lle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Anna Abreu ja Sara Forsberg hillittömässä yhteiskuvassa – pituuseroa yli 30 senttiä

    2. 2

      Kodittomat Tiina ja Göran pääsivät muodonmuutokseen: ”Muut kohtelevat eri lailla, kun on siistimpi”

    3. 3

      Toimittaja haukkui Sami Hedbergin häijysti lyttyyn: ”Vaaraton ja pullea poika, jota kenenkään ei tarvitse haluta” – Näin Hedberg vastaa

    4. 4

      Tiesitkö? 16 asiaa, joita ei koskaan tulisi kuumentaa mikrossa

    5. 5

      Poliisi ehti keskeyttää kadonneen kalastajan etsinnät Lappajärvellä – seuraavana päivänä saaresta kaikuivat avunhuudot

    6. 6

      Hiihtoliitto heitti Harri Ollin pihalle – ”Asia on meidän osaltamme tässä”

    7. 7

      ”Sulla oli tavaralle joku hinta” – Testaa, pystytkö tekemään yhtä paljon voittoa kuin Huutokauppakeisari!

    8. 8

      Marko Jantunen pelasi SM-liigaottelun humalassa – alla amfetamiinin takia unettomia päiviä, teki silti hurjat tehot

    9. 9

      Tuhoisa junaonnettomuus ruuhka-aikaan New Jerseyssä – ainakin 3 kuollut, loukkaantuneita jopa 100

    10. 10

      Dannyn ystävätär Erika Vikman, 23, keikistelee bikineissä uima-altaalla – tangokuningatar julkaisi hehkeitä lomakuvia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lapsuus jätti Mikko Kuustoseen ikuiset arvet: ”Olen rampannut terapiassa 20 vuotta”

    2. 2

      Tiesitkö? 16 asiaa, joita ei koskaan tulisi kuumentaa mikrossa

    3. 3

      Mies työskenteli 6 painajaismaista vuotta risteilyaluksella ja lataa nyt totuuden tiskiin – jatkuvaa pettämistä ja rikkaita ihmishirviöitä

    4. 4

      Japanilaiset turistit ihastelevat kelvotonta suomalaispanssaria – museon johtaja hämillään: ”Enemmän rahaa kuin Suomesta”

    5. 5

      IL: Paula Vesala ja Lauri Ylönen: Avioero!

    6. 6

      Anna Abreu ja Sara Forsberg hillittömässä yhteiskuvassa – pituuseroa yli 30 senttiä

    7. 7

      Seksi lumosi nuoren Marko Jantusen – ”Mieti, se oli kaikkien himoitsema mimmi”

    8. 8

      Emmerdale-kaunotar, 35, katuu ”roikkuvia” silikonirintojaan – uusi korjausoperaatio tulossa

    9. 9

      Paula Vesala ja Lauri Ylönen: uusi avioehto alle puoli vuotta ennen eroa

    10. 10

      Aino-Kaisa Saarinen kohtelee aviomiestään kuin orjaa – ”Miten tuo mies jaksaa?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies työskenteli 6 painajaismaista vuotta risteilyaluksella ja lataa nyt totuuden tiskiin – jatkuvaa pettämistä ja rikkaita ihmishirviöitä

    2. 2

      Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

    3. 3

      Saara Aalto mokasi pahasti Britannian X Factorissa – buuattiin brutaalisti ulos lavalta

    4. 4

      Haluatko eroon vatsamakkaroista? Yksi treeni on tutkitusti ylitse muiden

    5. 5

      Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

    6. 6

      Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

    7. 7

      Mikä pallo on keskimmäinen? Väripallotesti paljastaa, kuinka tarkka näkö sinulla oikeasti on

    8. 8

      Näin Kuubassa uutisoitiin lentopalloilijoiden raiskaustuomiosta

    9. 9

      Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

    10. 10

      Miksi rakastettu koomikko Masa Niemi päätyi traagiseen ratkaisuun?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Anna Abreu ja Sara Forsberg hillittömässä yhteiskuvassa – pituuseroa yli 30 senttiä

    2. 2

      Kodittomat Tiina ja Göran pääsivät muodonmuutokseen: ”Muut kohtelevat eri lailla, kun on siistimpi”

    3. 3

      Toimittaja haukkui Sami Hedbergin häijysti lyttyyn: ”Vaaraton ja pullea poika, jota kenenkään ei tarvitse haluta” – Näin Hedberg vastaa

    4. 4

      Tiesitkö? 16 asiaa, joita ei koskaan tulisi kuumentaa mikrossa

    5. 5

      Poliisi ehti keskeyttää kadonneen kalastajan etsinnät Lappajärvellä – seuraavana päivänä saaresta kaikuivat avunhuudot

    6. Näytä lisää