Vesa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kaksi lasta kaatoi ja ryösti ihmisiä Helsingissä

Poliisi nappasi alaikäisen "kaatajakaksikon" tiistaina aamuyöllä Helsingissä.

Kaksi alaikäistä poikaa ryösti itseään vanhempia ihmisiä sunnuntaina Helsingissä.

Noin 50-vuotias mies joutui ryöstön uhriksi kello 22.40 Mellunkylässä Aarteenetsijänsillalla.

Ryöstäjäkaksikko kaatoi miehen ensin maahan. Sitten uhrilta vietiin tämän mukana oleva kassi puukolla uhaten.

Reilun tunnin päästä ryöstäjät olivat siirtyneet Kontulaan, jossa uhriksi joutui noin 70-vuotias nainen. Nainen kaadettiin Lampipolulla ja häneltä revittiin laukku.

Poliisi tavoitti tiistaina aamuyöllä kello kahden aikaan kadulta ryöstäjiksi epäillyt, joista toinen oli vasta 12-vuotias ja toinen 15-vuotias.

Vain vanhempi pojista on rikosoikeudellisesti vastuussa teostaan. Nuorempi joutunee aikanaan sosiaaliviranomaisten hoteisiin.

Poliisi kertoi IS:lle, että parivaljakon ryöstötaktiikka oli kaataa vanhempia ihmisiä, joilla oli mukanaan jokin laukku.

Tämän jälkeen kantamus anastettiin ja sisältö joutui ryöstäjien saaliiksi.

Jutun varsinainen rikostutkinta käynnistyy myöhemmin tiistaina.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Sorry”, lauloi Justin Bieber lopuksi – ja hyvästä syystä

    2. 2

      Salakuvaajat iskivät – Englannin maajoukkueen uusi manageri jäi kiinni asemansa törkeästä väärinkäytöstä

    3. 3

      Nasa teki jännittävän löydön Jupiterin Europa-kuusta: ”Tämä havainto avaa kokonaisen maailman uusia mahdollisuuksia”

    4. 4

      Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

    5. 5

      Mies halusi ottaa selfien pytonin kanssa – käärme iski välittömästi

    6. 6

      Fanit pyörtyilivät Bieberin konsertissa – kannettiin velttoina toipumaan: ”Täysin normaalia Justin Bieberin keikoilla!”

    7. 7

      Pohjois-Koreassa järjestettiin ”ainutlaatuinen ja uraauurtava” lentonäytös – pääosassa ikääntyvä neuvostokalusto

    8. 8

      Alppitähti Lindsey Vonnin niukkapukeisen kiusoitteleva kuva villitsi fanit: ”Kuinka seksikäs ja hurmaava oletkaan”

    9. 9

      Kuva kertoo, kuinka raju 24-vuotiaan urheilutähden hengen vienyt törmäys oli

    10. 10

      Autistinen Christopher jäi ilman ystäviä – isän pysäyttävä Facebook-päivitys leviää vauhdilla: ”Viisi kirjainta ei ole koskaan viiltänyt noin syvältä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Saara Aalto mokasi pahasti Britannian X Factorissa – buuattiin brutaalisti ulos lavalta

    2. 2

      Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

    3. 3

      Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

    4. 4

      Jättiyllätys: Saara Aalto sittenkin jatkoon Britannian X Factorissa!

    5. 5

      Maailma oli vain minuuttien päässä ydintuhosta – neuvostoupseeri Petrovin päätös esti ohjussodan

    6. 6

      Tv-ohjelmaa kuvannut Janne Kataja herättää raivoa pienessä suomalaiskunnassa: ”Haistakoon...”

    7. 7

      Räikköset saapuivat yllättäen Suomeen yksityiskoneella! Pikku Robin mukana – katso kuvat kentältä

    8. 8

      Poika ei saanut perinnöstä edes lakiosaa – 9 tapausta, joissa perillistä odotti yllätys

    9. 9

      Haluatko eroon vatsamakkaroista? Yksi treeni on tutkitusti ylitse muiden

    10. 10

      Jope Ruonansuu kiidätettiin ambulanssilla sairaalaan – makaa letkuissa: ”Se alkoi kuin salama”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuubalaiset lentopalloilijat raiskasivat uhria puolitoista tuntia – tekoa kuvattiin kännykällä

    2. 2

      Haluatko eroon vatsamakkaroista? Yksi treeni on tutkitusti ylitse muiden

    3. 3

      Saara Aalto mokasi pahasti Britannian X Factorissa – buuattiin brutaalisti ulos lavalta

    4. 4

      Mikä pallo on keskimmäinen? Väripallotesti paljastaa, kuinka tarkka näkö sinulla oikeasti on

    5. 5

      Näin Kuubassa uutisoitiin lentopalloilijoiden raiskaustuomiosta

    6. 6

      Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

    7. 7

      Miksi rakastettu koomikko Masa Niemi päätyi traagiseen ratkaisuun?

    8. 8

      Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

    9. 9

      Ökyrikkaat nuoret sikailevat Instagramissa: Kierivät alastomina setelien keskellä – ”Lopettakaa köyhäily”

    10. 10

      Hidastuskuvissa heiluneet sukuelimet herättivät pahennusta – olympialähetyksille vaaditaan ikärajaa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Sorry”, lauloi Justin Bieber lopuksi – ja hyvästä syystä

    2. 2

      Salakuvaajat iskivät – Englannin maajoukkueen uusi manageri jäi kiinni asemansa törkeästä väärinkäytöstä

    3. 3

      Nasa teki jännittävän löydön Jupiterin Europa-kuusta: ”Tämä havainto avaa kokonaisen maailman uusia mahdollisuuksia”

    4. 4

      Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

    5. 5

      Mies halusi ottaa selfien pytonin kanssa – käärme iski välittömästi

    6. Näytä lisää