Kullervo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kaleva: Lestadiolaisten hyväksikäytön paljastanut tutkija eroaa liikkeestä

Vanhoillislestadiolaiseen herätysliikkeeseen kuuluva lastensuojelun tutkija, tohtori Johanna Hurtig aikoo irtaantua yhteisöstään, kertoo sunnuntain Kaleva.
Johanna Hurtig toi julkisuuteen lasten seksuaalisen hyväksikäytän vanhoillislestadiolaisesten piirissä. Hurtig yritti vaikuttaa liikkeen johtohenkilöihin niin, että hyväksikäyttötapauksiin puututtaisiin. Toimenpiteisiin ei heti ryhdytty.

Kalevan mukaan Hurtig jättää vanhoillislestadiolaisen liikkeen taakseen sen vuoksi, ettei liikkeen nykytodellisuus vastaa hänen käsitystään terveestä uskonyhteisöstä.

- Uskoni vanhoillislestadiolaisuuteen on saanut niin syviä haavoja, etteivät ne parane koskaan. Liike tulee silti olemaan aina osa minua, se ei lähde sielusta, Hurtig kertoo Kalevan haastattelussa.

Hurtig on yrittänyt edesauttaa uskonnollisten yhteisöjen parempaa valmiutta reagoida seksuaalirikoksiin.

- Herätysliikkeissä on usein paljon lapsia ja iloa heistä. Mutta kun valtaosan elämä on turvallista, uhriksi joutuvan lapsen tuska voi olla sitä vaikeampi kantaa ja tuoda esiin, Hurtig kertoi Helsingin Sanomien haastattelussa tammikuussa 2010.

Samaisessa haastattelussa Hurtig kertoi yhteisöissä olevan myös luonnehäiriöisiä ja sairaita ihmisiä, joille uskonto voi olla piilo pahoja tekoja vastaan ja keino alistaa uhria.

Tutkijan toiminta ei ole ollut kaikkien liikkeen jäsenten mieleen. Hän on Kalevan mukaan joutunut erittäin rajun ryöpytyksen, painostuksen, uhkailun ja nöyryytyksen kohteeksi. Hänet on Kalevan mukaan jopa leimattu mielisairaaksi.

Johanna Hurtigin ja Mari Leppäsen yhdessä toimittama kirja Maijan tarina, lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö yksilön ja yhteisön traumana ilmestyy ensi viikolla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

    2. 2

      Raju ulosajo Espoossa – mies ja nainen loukkaantuivat vakavasti

    3. 3

      Ahonen, Ahonen, Ahonen – mäkihypyn SM-kisoissa nähtiin erikoinen kohtaaminen

    4. 4

      Karmivien klovnien mysteerissä käänne – metsässä hiippaillut maskimies pidätettiin Kentuckyssa

    5. 5

      Herttuatar Catherine tyylikkäänä yhdeksän tunnin lennon jälkeen, prinssi George, 3, vilkutti suloisesti

    6. 6

      Katie ja Dalton uhmasivat lääkäreiden kieltoja – menehtyivät samaan parantumattomaan sairauteen vain 25-vuotiaina

    7. 7

      Pariskunta asioi kaupassa lastenrattaiden kanssa – sisältä ei löytynytkään vauva

    8. 8

      Räjähdys Budapestin keskustassa – ”Pelkäsin terrorismin iskeneen myös Unkariin”

    9. 9

      Tunnistatko itsesi? 5 tapaa, jotka kertovat huonosta itsetunnosta

    10. 10

      Levyraadin legendat Pirkko Liinamaa, 84, ja Klaus Järvinen, 79, samaa mieltä suomiräpistä – ”Laitan radion heti kiinni, kun sieltä tulee Cheek”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Pientä käytön jälkeä ja kulumaa” – Jannen ratkiriemukas myynti-ilmoitus pilailee nettikirppisten kustannuksella

    2. 2

      Pariskunta asioi kaupassa lastenrattaiden kanssa – sisältä ei löytynytkään vauva

    3. 3

      Katie ja Dalton uhmasivat lääkäreiden kieltoja – menehtyivät samaan parantumattomaan sairauteen vain 25-vuotiaina

    4. 4

      Prinsessa Madeleinen ja Sofian asut kuin toistensa kopiot edustustilaisuudessa – suru-uutinen sai pukeutumaan kokomustiin

    5. 5

      Mervi, 46, nappasi kuvan sukellusveneestä Tallink Starilla: ”Tiesi tasan tarkkaan mitä tekee”

    6. 6

      Tiedätkö, kuinka taskumatti sai nimensä? Pilkkanimi kantanut 1920-luvulta asti

    7. 7

      Ville Valon ex-tyttöystävä katkaisi päihdekierteen – on nykyään upea fitness-kaunotar: ”Ensimmäinen vuosi katkaisun jälkeen oli vaikea”

    8. 8

      Asianajaja myöhästyi 56 sekuntia: Teinitytön kanssa seksiä harrastanut toimitusjohtaja hakee lähes miljoonan korvauksia

    9. 9

      Video näyttää Turun bussipalon karut jäljet – epäilty tuhotyö veti linja-autoyhtiön johtajan hiljaiseksi

    10. 10

      20 linja-autoa tuhoutui jättimäisessä tulipalossa Turussa – ”Ihan järjetön pauke”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuubalaiset lentopalloilijat raiskasivat uhria puolitoista tuntia – tekoa kuvattiin kännykällä

    2. 2

      Mikä pallo on keskimmäinen? Väripallotesti paljastaa, kuinka tarkka näkö sinulla oikeasti on

    3. 3

      Näin Kuubassa uutisoitiin lentopalloilijoiden raiskaustuomiosta

    4. 4

      Miksi rakastettu koomikko Masa Niemi päätyi traagiseen ratkaisuun?

    5. 5

      Ökyrikkaat nuoret sikailevat Instagramissa: Kierivät alastomina setelien keskellä – ”Lopettakaa köyhäily”

    6. 6

      Hidastuskuvissa heiluneet sukuelimet herättivät pahennusta – olympialähetyksille vaaditaan ikärajaa

    7. 7

      Perussuomalaisten valtuutettu kommentoi kuubalaisten lentopalloilijoiden raiskaustapausta – puheet uhrista nostattivat raivon somessa

    8. 8

      Sara Forsberg julkaissut useita sekavia videoita – menettänyt Instagram-seuraajia: ”Hankkiudumme eroon feikeistä ihmisistä”

    9. 9

      Aivoinfarktin merkit ovat salakavalat – jos nämä oireet tulevat, hoitoon on päästävä välittömästi

    10. 10

      Asianajaja myöhästyi 56 sekuntia: Teinitytön kanssa seksiä harrastanut toimitusjohtaja hakee lähes miljoonan korvauksia

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

    2. 2

      Raju ulosajo Espoossa – mies ja nainen loukkaantuivat vakavasti

    3. 3

      Ahonen, Ahonen, Ahonen – mäkihypyn SM-kisoissa nähtiin erikoinen kohtaaminen

    4. 4

      Karmivien klovnien mysteerissä käänne – metsässä hiippaillut maskimies pidätettiin Kentuckyssa

    5. 5

      Herttuatar Catherine tyylikkäänä yhdeksän tunnin lennon jälkeen, prinssi George, 3, vilkutti suloisesti

    6. Näytä lisää