Kullervo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Alavuden yliajosta epäilty: Törmäyksen syynä väärinkäsitys

Pirkanmaalta kotoisin oleva 77-vuotias nainen on kuulustelussa myöntänyt törmänneensä suojatietä ylittäneeseen tyttöön.
Autoilijan mukaan törmäyksen syynä olisi ollut jonkinlainen väärinkäsitys.

Hän on kertonut poliisille luulleensa, ettei tyttö ylittäisikään tietä.

Poliisi on kuullut myös auton töytäisemäksi joutunutta 13-vuotiasta tyttöä.

Hän on kertonut, että saavuttuaan Kolistontien suojatielle hän oli huomannut, että molemmilla kaistoilla autot olivat pysähtyneet suojatien eteen.

Tuolloin hän oli lähtenyt ylittämään tietä. Tyttö oli ehtinyt ottaa vain muutaman askeleen, kun epäilty oli lähtenyt liikkeelle ja törmännyt häneen.

Tyttö oli kaatunut maahan auton viereen ja ilmeisesti kierähtänyt
osin konepellin päältä. Hän oli noussut ylös ja jatkanut matkaansa kotiin.

Mustelmia käteensä saanut tyttö kertoi tapauksesta kotonaan, ja kotiväki ilmoitti siitä poliisille.

Poliisi: Kyseessä yksittäistapaus

Onnettomuus tapahtui perjantaina. Poliisi tavoitti 77-vuotiaan naisen saamiensa vihjeiden perusteella.

Koska tekotapa oli lähes identtinen Kanta-Hämeen tapausten kanssa, poliisi piti aluksi mahdollisena, että kuljettaja saattaisi olla sama nainen.

Tutkinnassa on kuitenkin käynyt ilmi, että kyseessä oli yksittäistapaus,
joka vain sattui samaan aikaan Kanta-Hämeen tapauksien kanssa.

Poliisi kiittää kaikkia havainnoistaan ilmoittaneita.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Räjähdys Budapestin keskustassa – poliisi eristänyt alueen

    2. 2

      Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

    3. 3

      Katie ja Dalton uhmasivat lääkäreiden kieltoja – menehtyivät samaan parantumattomaan sairauteen vain 25-vuotiaina

    4. 4

      Ahonen, Ahonen, Ahonen – mäkihypyn SM-kisoissa nähtiin erikoinen kohtaaminen

    5. 5

      Tunnistatko itsesi? 5 tapaa, jotka kertovat huonosta itsetunnosta

    6. 6

      Levyraadin legendat Pirkko Liinamaa, 84, ja Klaus Järvinen, 79, samaa mieltä suomiräpistä – ”Laitan radion heti kiinni, kun sieltä tulee Cheek”

    7. 7

      Pariskunta asioi kaupassa lastenrattaiden kanssa – sisältä ei löytynytkään vauva

    8. 8

      Hullu-Jack oli nimensä veroinen brittiupseeri: ampui natsikersanttia jousipyssyllä ja marssi maihinnousussa ensimmäisenä miekka kädessään

    9. 9

      Sara La Fountain ja Sara Sieppi ”rapujuhlissa” – katsojat riemastuivat Possesta: ”Tein äsken naurukuolemaa!”

    10. 10

      Prinsessa Madeleinen ja Sofian asut kuin toistensa kopiot edustustilaisuudessa – suru-uutinen sai pukeutumaan kokomustiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Pientä käytön jälkeä ja kulumaa” – Jannen ratkiriemukas myynti-ilmoitus pilailee nettikirppisten kustannuksella

    2. 2

      Pariskunta asioi kaupassa lastenrattaiden kanssa – sisältä ei löytynytkään vauva

    3. 3

      Katie ja Dalton uhmasivat lääkäreiden kieltoja – menehtyivät samaan parantumattomaan sairauteen vain 25-vuotiaina

    4. 4

      Prinsessa Madeleinen ja Sofian asut kuin toistensa kopiot edustustilaisuudessa – suru-uutinen sai pukeutumaan kokomustiin

    5. 5

      Mervi, 46, nappasi kuvan sukellusveneestä Tallink Starilla: ”Tiesi tasan tarkkaan mitä tekee”

    6. 6

      Asianajaja myöhästyi 56 sekuntia: Teinitytön kanssa seksiä harrastanut toimitusjohtaja hakee lähes miljoonan korvauksia

    7. 7

      Tiedätkö, kuinka taskumatti sai nimensä? Pilkkanimi kantanut 1920-luvulta asti

    8. 8

      Ville Valon ex-tyttöystävä katkaisi päihdekierteen – on nykyään upea fitness-kaunotar: ”Ensimmäinen vuosi katkaisun jälkeen oli vaikea”

    9. 9

      20 linja-autoa tuhoutui jättimäisessä tulipalossa Turussa – ”Ihan järjetön pauke”

    10. 10

      Video näyttää Turun bussipalon karut jäljet – epäilty tuhotyö veti linja-autoyhtiön johtajan hiljaiseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuubalaiset lentopalloilijat raiskasivat uhria puolitoista tuntia – tekoa kuvattiin kännykällä

    2. 2

      Mikä pallo on keskimmäinen? Väripallotesti paljastaa, kuinka tarkka näkö sinulla oikeasti on

    3. 3

      Näin Kuubassa uutisoitiin lentopalloilijoiden raiskaustuomiosta

    4. 4

      Miksi rakastettu koomikko Masa Niemi päätyi traagiseen ratkaisuun?

    5. 5

      Ökyrikkaat nuoret sikailevat Instagramissa: Kierivät alastomina setelien keskellä – ”Lopettakaa köyhäily”

    6. 6

      Hidastuskuvissa heiluneet sukuelimet herättivät pahennusta – olympialähetyksille vaaditaan ikärajaa

    7. 7

      Perussuomalaisten valtuutettu kommentoi kuubalaisten lentopalloilijoiden raiskaustapausta – puheet uhrista nostattivat raivon somessa

    8. 8

      Sara Forsberg julkaissut useita sekavia videoita – menettänyt Instagram-seuraajia: ”Hankkiudumme eroon feikeistä ihmisistä”

    9. 9

      Aivoinfarktin merkit ovat salakavalat – jos nämä oireet tulevat, hoitoon on päästävä välittömästi

    10. 10

      Asianajaja myöhästyi 56 sekuntia: Teinitytön kanssa seksiä harrastanut toimitusjohtaja hakee lähes miljoonan korvauksia

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Räjähdys Budapestin keskustassa – poliisi eristänyt alueen

    2. 2

      Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

    3. 3

      Katie ja Dalton uhmasivat lääkäreiden kieltoja – menehtyivät samaan parantumattomaan sairauteen vain 25-vuotiaina

    4. 4

      Ahonen, Ahonen, Ahonen – mäkihypyn SM-kisoissa nähtiin erikoinen kohtaaminen

    5. 5

      Tunnistatko itsesi? 5 tapaa, jotka kertovat huonosta itsetunnosta

    6. Näytä lisää