Airi, Aira

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Tursas sen tietää: Juhannukselle pahaenteinen sääennustus

Juhannuksenviettäjät saattavat pettyä, sillä SEA LIFEn Jakki ennustaa juhannukselle ukonilmaa ja pilvistä säätä.
Jakin lonkerot hamusivat myös sadesymbolia, mutta aurinkoa ja pilvipouta-merkkiä se suorastaan karttoi.

Aivan kuten jääkiekko-ennustuksessaan myös nyt Jakki oli ennusteessaan järkähtämätön.

Se istui ukkosmerkin sisältävän purkin päällä täysin tyynenä ja vuorenvarmana päätöksestään.

SEA LIFEn näyttelypäällikkö Jouni Jaakkola ei ole tietoinen, että meritursaille jokin säätila olisi toista mieluisampi, joten voidaan olettaa, ettei Jakin ennustus perustu sen omiin säämieltymyksiin tai toiveisiin.

Toisaalta Jakki on SEA LIFEssa vielä niin tuore asukki, että sen mieltymyksistä ei ole vielä kovin perusteellista tietoa edes sen hoitajilla.

Jääkiekkoennustuksessa Jakin epäillään antaneen tunteillensa hiukan liian suuren vallan - kukapa suomalainen ei olisi toivonut Suomen voittoa.

Jakki sai altaaseensa neljä eri sääsymbolein varustettua purkkia, joista se saattoi valita juhannuksen säätilan.

Tilaisuuden alussa suuri oraakkeli oli enemmän kiinnostunut altaan yllä olevasta akvaristista kuin neljästä ennustuspurkista.

Akvaristin lempeän ohjauksen jälkeen Jakki kuitenkin nopeasti havaitsi purkit, joissa kussakin oli tarjolla myös sen lempiruokaa rapua.

Tämän jälkeen Jakki ei jättänyt tulkinnanvaraa, vaan se takertui ukkos-purkkiin, popsi hyvällä ruokahalulla ravun ja asettui purkin päälle lonkeroinensa.

Hetken aikaa jännittynyt katsojakunta odotti ja toivoi Jakin kenties valitsevan muunlaisia säävaihtoehtoja, mutta turhaan.

Jakki oli puhunut. Ennusteen jälkeen meediomme oli hyvin levollinen ja uupunut, mikä saattoi johtua myös spektaakkelin lomassa nautitusta rapu-ateriasta.

Näyttelypäällikkö Jouni Jaakkola arveleekin Jakin rentoutuvan loppupäivän pesäkolonsa kotolla.

Mustekalat kuin etanat

Monelle saattaa olla yllätys, että meritursaat eli mustekalat ovat sukua toisille tunnetuille sääennustajille, etanoille.

Ei liene siis ihme, että niissä piilee samankaltaisia meedion kykyjä.

Sekä mustekalat että etanat kuuluvat nilviäisten pääjaksoon.

Älykkyystasoltaan mustekalaa voidaan verrata koiraan tai kaksivuotiaaseen ihmislapseen.

SEA LIFEn Jakki on ainakin osoittanut olevansa erityisen varma omista ennustuksistaan, nähtäväksi vielä jää, osuuko Jakki oikeaan juhannussään suhteen.

Toisin kuin viime kerralla, moni lomailija varmaankin toivoo, että Jakki olisi nyt erehtynyt.

Tänä kesänä ennustajanlahjat ovat heränneet myös SEA LIFE Benalmadenan Manolo-meritursaalla, joka sekin tosin näyttää luottavan vahvasti kotimaansa Espanjan menestykseen jalkapallon EM-kisoissa.

Toisaalta Portugalin SEA LIFE Porton meritursas Paolo on ennustanut Portugalille pelkästään häviöitä.

SEA LIFE Oberhausenin Paul-mustekala ennusti kesällä 2010 Espanjan maailmanmestaruuden jalkapallossa ja nautti suurta arvostusta jalkapallonystävien keskuudessa.

Sääennustuksia muiden meritursaiden ei tiedetä ennen tehneen, joten Jakki on tällä kentällä pioneeri.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Imatran kolmoismurha nousi otsikoihin maailmalla – Pääuutinen useilla uutissivustoilla

    3. 3

      Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

    4. 4

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    5. 5

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    6. 6

      Imatran kolmoismurhasta leviää valeuutisia sosiaalisessa mediassa – Viranomainen varoittaa vääristä tiedoista

    7. 7

      Lahdenväylällä pahannäköinen onnettomuus – henkilöauto pyörähti katon kautta ympäri

    8. 8

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    9. 9

      F1-maailmanmestarikin mukana Mika Salon viisikymppisillä – hulppeat juhlat

    10. 10

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    8. 8

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    9. 9

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    10. 10

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Imatran kolmoismurha nousi otsikoihin maailmalla – Pääuutinen useilla uutissivustoilla

    3. 3

      Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

    4. 4

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    5. 5

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    6. Näytä lisää