Tatu, Daniel, Taneli

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Poliisi varoittaa Raaseporissa liikkuvasta namusedästä

Eilen illalla Raaseporin Mustiolla mies yritti houkutella nuoria tyttöjä pakettiautoonsa.
Poliisi varoittaa Raaseporissa liikkuvasta miehestä, joka eilen illalla noin kello 20 yritti houkutella kahta tyttöä valkoisen pakettiautonsa kyytiin suomenkielisen ala-asteen läheisyydessä.

Hän oli kuulemma esitellyt tytöille koiranpentua ja kertonut autossa olevan kissanpentuja ja karkkeja. Tytöt eivät onneksi lähteneet miehen mukaan.

Raaseporin järjestyspoliisin ylikomisario Rune Svahn kertoo poliisin ilmoittaneen asiasta lähipiirien partioille.

- Olemme alkaneet myös kaivaa pikku hiljaa mahdollisia epäiltyjä, koska mitään mahdollista rekisteritunnusta emme tiedä. Emme siis tiedä tästä henkilöstä vielä yhtään mitään. Mustiolla ei meidän tietääksemme asu tällaista henkilöä, mutta sitä on mahdoton sanoa.

Poliisi kuitenkin suhtautuu asiaan vakavasti ja haluaa välittää varoituksensa kaikkien lasten vanhemmille.

- Tässä on se onni, etteivät tytöt menneet autoon, vaan menivät suoraan kotiin. Kehotamme myös, että kaikki muutkin lapset tekevät näin. Kukaan normaali henkilö ei pyydä kyytiin. Toivomme myös, että vanhemmat keskustelevat lapsiensa kanssa ja varoittavat menemästä tuntemattomien ihmisten mukaan tai autoihin. Pitää vain jatkaa matkaansa ja soittaa kännykällä vanhemmilleen.

Svahnin mukaan kissanpennut ovat aina hellyyttäviä, mutta sellaisia tällä tavalla esittelevät henkilöt kaikkea muuta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Poliisi tutkii: Päiväkodin johtajan epäillään pahoinpidelleen 3-vuotiaan pojan

    3. 3

      Pirkka-Pekka Petelius paljastaa: Kuuluisa masturbointikohtaus oli vahinko – ”Mä vaan rupesin venyttelemään sitä”

    4. 4

      Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

    5. 5

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    6. 6

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    7. 7

      Lapsen tuomio Heikki Salon hirsitalo-ostosta: ”Kuinka sä isä saatoit myydä meidän kodin ja ostit tällaisen röttelön?”

    8. 8

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    9. 9

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    10. 10

      Sebastian Ahon ja Teuvo Teräväisen joukkuekaverilta harvinainen haastattelu – yhä tabu NHL:ssä?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    3. 3

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    4. 4

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    5. 5

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    6. 6

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    7. 7

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    8. 8

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    8. 8

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Poliisi tutkii: Päiväkodin johtajan epäillään pahoinpidelleen 3-vuotiaan pojan

    3. 3

      Pirkka-Pekka Petelius paljastaa: Kuuluisa masturbointikohtaus oli vahinko – ”Mä vaan rupesin venyttelemään sitä”

    4. 4

      Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

    5. 5

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    6. Näytä lisää