Sebastian

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Huh, mitä altaasta löytyykään - lue kauhutarinat yleisistä altaista

IS uutisoi sunnuntaina, että vedessä kelluvat kakat aiheuttavat riesaa Helsingin Uimastadionin lastenaltaassa. Huoli terveysvaikutuksista ei ole aiheeton.
Jos altaassa havaitaan ulostetta, allas putsataan välittömästi. Siivouksesta aiheutuva käyttökatkos saattaa kestää jopa tunnin.

Huoli ulosteen terveysvaikutuksista ei ole turha, sillä Helsingin kaupungin terveystarkastaja Satu Wahlmanin mukaan altaassa lilluva uloste saattaa levittää mahatautia.

- Jos vettä nielee, voi tulla mahatauti tai pahoinvointia, Wahlman selventää.

Wahlmanin mukaan ongelma koskee eritoten lastenaltaita.

Wahlmanin mukaan altaista napataan bakteerinäytteitä säännöllisesti, koska veden seassa saattaa pesiä muitakin terveydelle haitallisia bakteereja.

- Esimerkiksi Pseudomonas aeruginosa -bakteerin kohdalla reagoidaan heti, Wahlman jatkaa.

Pseudomonas aeruginosa saattaa aiheuttaa erilaisia tulehduksia, kuten virtsatientulehdusta tai korvatulehdusta. Bakteeri leviää veteen esimerkiksi korvatulehdusta sairastavan ihmisen mukana.

Wahlman sanoo, että terveysviranomaiset ottavat näytteitä altaista säännöllisesti niiden kävijämäärien mukaan.

-  Ja altaiden ylläpitäjät seuraavat lisäksi veden puhdistusprosessia.

IS:n lukijoilla karuja kokemuksia

IS:n lukijoilla riittää karmaisevan kuuloisia kokemuksia uima-altaista.

- Tämä on vai yksi tapaus viime kesältä, mutta: pikkulasten uima-altaassa noin nelivuotias tyttö nousi seisomaan, raotti uikkareitaan ja päästi pari pökälettä tippumaan veteen. Tytön isä katseli tapahtumaa vierestä, muina miehinä. Vasta kun minä henkeäni haukkoen komensin sekä tyttöä että isää, nämä reagoivat - poistumalla sanaakaan sanomatta paikalta! Yritin parhaani mukaan saada vanhemmat nappaamaan pikkuisensa pois altaasta, mutta suurin osa jäi vain olla möllöttämään, kun lähdin juoksemaan uimavalvojan luo, nimimerkki Uskomatonta koko juttu, kommentoi.

 - Eilen kuntosalilla tuli kuulutus kaksi kertaa, että joku ulosti altaaseen. Kyllä huvitti, nimimerkki Samppa kertoo.

- Harrastin aikoinaan uintia kolme kertaa viikossa, ja yhden kerran sitten ostin kirkkaat lasit. Aiemmat uimalasini olivat sinisiä ja vihreitä. Noh, havaitsin siinä sitten, että aikuisten altaassa silloin tällöin on sellainen keltainen pilvi jonkun yksittäisen uimarin keskivartalon ympärillä, Nasse-setä kertoo.

- Stadionin aikuisten altaassa sama meno. Lakkasin käymästä stadionilla, kun sukeltaessani näin aikuisen miehen tekevän tarpeitaan altaaseen. Siinä ne pökäleet pyörivät altaan reunalla. Tapauksesta on jo vuosia, mutta minulle tuo tapaus riitti, nimimerkki Likaisuuteen kyllästynyt kertoo.

Ota kantaa

Vältätkö yleisiä altaita huonon hygienian takia?

Kyllä 64% Ei 36%
Ääniä yhteensä 2588

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    5. 5

      Hampaiden paikkaaminen pian historiaa? Brittitutkimus: Alzheimer-lääke saa reiät kasvamaan umpeen

    6. 6

      Pääkirjoitus: Ministeri Anne Berner astui liikennemiinaan – väyläyhtiö ei kelpaa edes hallituskumppaneille

    7. 7

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    8. 8

      EK2: Hänninen hienossa vauhdissa – Latvala jäi taakse

    9. 9

      Äiti ja isäpuoli antoivat pikkutytölle heroiinia ja metadonia kuukausien ajan – sydän pysähtyi nelivuotiaana

    10. 10

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    3. 3

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    4. 4

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    5. 5

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    6. 6

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    7. 7

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    8. 8

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    9. 9

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    10. 10

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    3. 3

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    4. 4

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    5. 5

      Hampaiden paikkaaminen pian historiaa? Brittitutkimus: Alzheimer-lääke saa reiät kasvamaan umpeen

    6. Näytä lisää