Enni, Enna, Eini

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Katainen Montille: Ottakaa mallia Suomesta

Pääministeri Katainen antaa Euroopan kriisimaille ohjeita saksalaislehden haastattelussa.

Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan perussuomalaisilla ei ole vaikutusta Suomen hallituksen linjaan eurokriisin hoidossa.

Katainen kiistää saksalaisen Der Spiegel -lehden haastattelussa Italian pääministeri Mario Montin samassa lehdessä aiemmin esittämän näkemyksen, jonka mukaan kansallisten parlamenttien liian vahva asema tekee Euroopan hajoamisesta todennäköisempää.

–Me Suomessa keskustelemme eduskunnassa avoimesti eri näkökulmista. Se on demokratian perusolemus. Ei ole mitään eroa hallituksen linjan ja eduskunnan enemmistön välillä, Katainen sanoo.

Montin Suomea kritisoineet Spiegel-kommentit saivat viime viikolla osakseen runsaasti huomiota, sillä Monti oli vasta edellisellä viikolla aikaisemmin tavannut Kataisen Helsingin-vierailullaan ja vierailun oli tulkittu sujuneen hyvin.

Italialaistahot selittivät kommentteja sillä, että Monti oli antanut haastattelun Spiegelille jo heinäkuussa ennen Suomen-vierailuaan.

Perheessä rikotaan sääntöjä

Kataisen mukaan paniikinomaisesti reagoivien markkinoiden Espanjalta ja Italialta pyytämät korot ovat "epäreiluja", kun markkinat eivät huomioi maiden toteuttamia uudistuksia.

Katainen toistaa Suomen suhtautuvan erittäin kriittisesti valtionvelkakirjojen ostoihin jälkimarkkinoilta. Hänen mukaansa Euroopan keskuspankin jälkimarkkinaostot ovat aina parantaneet tilannetta vain lyhytaikaisesti.

–Me emme ole Eurooppa-vastaisia, jos me vastustamme tätä. Meidän täytyy löytää muita keinoja ja väyliä.

Kataisen mielestä korkomarkkinoiden riepottelemat Italia ja Espanja voisivat ottaa ongelmiensa ratkaisussa mallia 1990-luvun Suomesta.

Tuolloin Suomi onnistui laskemaan korkoja laskemalla liikkeelle vakuudellisia valtionlainoja. Samaan aikaan Suomi teki säästöjä, jotka vastasivat kymmentä prosenttia bruttokansantuotteesta.

–Sitä rajua kokemusta emme koskaan unohda.

Katainen korostaa Suomen kannattavan tiukkoja taloussääntöjä ja vahvaa EU-komissiota, jotta sääntöjä rikkovien maiden taloudenpito saadaan kuriin.

–Eurooppa on kuin yksi perhe, jonka jäsenet ovat luvanneet noudattaa tiettyjä sääntöjä. Talouskriisi on paljastanut, että näin ei ole tapahtunut. Tämä on meidän suomalaisten mielestä epäreilua.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    2. 2

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    3. 3

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    4. 4

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    5. 5

      Valioliigan pelaaja joutui hätäleikkaukseen – sai kallonmurtuman kesken ottelun

    6. 6

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    7. 7

      Uhkaava tilanne tallentui videolle: Pizzerian työntekijä esti ryöstön foliorullalla – ”Sitten otti poliisikin meihin yhteyttä”

    8. 8

      Snookerin supertähti Ronnie O’Sullivan teki huikeaa historiaa!

    9. 9

      Trumpin neuvonantaja virkaanastujaisten yleisökohusta: Tiedotuspäällikkö antoi ”vaihtoehtoisia faktoja”

    10. 10

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Erittäin voimakas maanjäristys Tyynellämerellä – magnitudi 7,9

    4. 4

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. 6

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    7. 7

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    8. 8

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

    9. 9

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    10. 10

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    6. 6

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    7. 7

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    8. 8

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    9. 9

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    2. 2

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    3. 3

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    4. 4

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    5. 5

      Valioliigan pelaaja joutui hätäleikkaukseen – sai kallonmurtuman kesken ottelun

    6. Näytä lisää