Toni, Anton, Antto

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Näin viranomaiset voisivat estää perhesurmia - "Asenteiden muututtava"

Perhesurmista osa olisi ollut estettävissä, jos lähipiiri ja viranomaiset olisivat ottaneet surmaajien uhkailut ja perheiden ongelmat vakavasti.
Näin todetaan eilen valmistuneessa selvityksessä, jonka sisäisen turvallisuuden ministeriryhmä tilasi keväällä Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.

Vuoden 2003 jälkeen 35 tragediassa on menehtynyt 55 ihmistä, joista seitsemän oli puolisoita 48 surmaajan lapsia.

Perheiden ongelmiin oli haettu viranomaisilta apua sitä saamatta. Perhesurmaajat myös vihjailevat teoistaan yleensä etukäteen, käyttävät väkivaltaa ja uhkailevat sillä.

Selvityksen mukaan viranomaisten välistä yhteistyötä tulee parantaa.

- Ei riitä, että viranomaiset tekevät vain välttämättömimmät toimenpiteet. Heidän tulee toimia oma-aloitteisesti, tarjota perheitä tukevia toimenpiteitä, tehdä yhteistyötä ja välittää tietoa muille viranomaisille, luetteli ministeriryhmää johtanut sisäasiainministeri Päivi Räsänen tiedotustilaisuudessa.

Uhkauksia ja vihjeitä surmatyöstä

Monet tekijöistä olivat uhkailleet lähipiiriään itseensä tai lähipiiriin kohdistuvalla väkivallalla. Puolet olivat uhannet itsemurhalla.

71% tekijöistä oli käyttänyt väkivaltaa puolisoaan tai lapsiaan kohtaan. Kuitenkin vain kolmelta tekijöistä löytyi merkintöjä aiemmasta väkivallasta poliisin tietokannasta.

Selvityksen mukaan monessa tapauksessa tekijä vihjasi suunnitelmastaan etukäteen. Lähes kaikki tekijät olivat miettineet tekoaan pidempään, ja heidän käytöksensä viittasi tekoon. Surmaaja oli esimerkiksi esitellyt ammuksia, etsinyt tietoa perhesurmista internetistä tai jättänyt itsemurhaviestin näkyville.

Perhesurmien taustalta löytyvät yleisimmin taloudelliset vaikeudet, parisuhdeongelmat ja eroaikeet. Monet tekijöistä kärsivät mielenterveyden ongelmista, ja yli puolet tekijöistä oli käyttänyt mielenterveyspalveluja edellisen vuoden aikana.

”Asenteiden muututtava”

Räsänen totesi IS:lle, että lyhyellä aikavälillä perhesurmia voidaan estää asenteita muuttamalla.

- Viranomaisten välinen yhteistyö ja tietojen vaihto on pitkälti myös asenne- ja tiedostamiskysymys. Uskon että jo selvityksen tekeminen ja julkinen keskustelu siitä muistuttaa viranomaisia asiasta. Myös lähipiiri voi herkemmin tarttua tilanteisiin.

- Pitää myös miettiä mahdollisuutta jonkinlaisen matalan kynnyksen huolen ilmaisemiseen. Meillä on mahdollisuus tehdä lastensuojelu- ja rikosilmoitus, mutta pitäisi pohtia keinoa, jolla omaiset voisivat ilmaista huolensa helpommin, Räsänen pohti.

Myös terveydenhuollon henkilökunnan kynnys tehdä lastensuojeluilmoitus on korkea, vaikka laki ei ole tässä esteenä. Osassa surmatapauksista ilmoituksen tekemistä oli harkittu, mutta siitä oli luovuttu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    2. 2

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    5. 5

      Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

    6. 6

      Turkin media: Istanbulin yökerhoampuja on otettu kiinni

    7. 7

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    8. 8

      Nämä 8 miestä omistavat enemmän kuin ihmiskunnan köyhempi puolikas yhteensä

    9. 9

      BBC: Donald Trumpin virkaanastujaisten boikotti kasvaa

    10. 10

      Helsingin Kalliossa ilmoitus laukauksista – poliisi: ”Asialla ollut seurue tavattu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    2. 2

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    3. 3

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    4. 4

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. 6

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    7. 7

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    8. 8

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    9. 9

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    10. 10

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    2. 2

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    5. 5

      Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

    6. Näytä lisää