Visa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kansanedustajalle uhkauksia pikavippikiellon vuoksi

POLITIIKKA
Kokoomuksen kansanedustajan Sampsa Katajan mukaan häntä on yritetty uhkailla, kiristää ja lahjoa pikavippien kieltämiseen tähtäävän lakialoitteen takia.
Kataja sanoi eduskunnassa käsiteltäessä pikavipeille korkokaton tuovaa hallituksen esitystä, että palautetta hankkeesta on tullut myös valtakunnan rajojen ulkopuolelta, ei kuitenkaan länsimaista.

Katajan mukaan myös eräät alalla toimivat turkulaiset yritykset ja niiden johtajat ovat omaksuneet "itänaapurin" toimintatavat.

- En ihmettele sitäkään, että suurin osa saamastani palautteesta on tullut valtakunnan rajojen ulkopuolelta. Tällä en viittaa länsinaapuriin, vaan yrityskulttuuri ja vaikutuspyrkimykset ovat ihan muuta kuin länsimaisia, Kataja sanoi.

Katajan mukaan myös eräät alalla toimivat turkulaiset yritykset ja niiden johtajat ovat omaksuneet "itänaapurin" toimintatavat.

Eduskunnassa on haluja tiukentaa pikavippien rajoittamista koskevaa lakiesitystä. Pikavipeille korkokaton tuovan hallituksen esityksen käsittelyssä toivottiin muun muassa muutaman päivän harkinta-aikaa rahan saamiselle tai pikavippien kieltämistä kokonaan.

Oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin (r) mukaan hintasääntely on tehokkaampi keino rajoittaa pikaluottojen tarjontaa kuin kielto, koska se olisi pitänyt rajata hyvin suppeaksi. Kiellon kiertäminen olisi ollut myös helppoa.

Ota kantaa

Pitäisikö pikavipit kieltää?

Kyllä 91% Ei 9%
Ääniä yhteensä 12711

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    4. 4

      Peilijää yllätti hevosen Pedersöressä – sinne jäi

    5. 5

      Trump kommentoi eilisiä jättiprotesteja: Miksi he eivät äänestäneet?

    6. 6

      Toyota maksaa Tommi Mäkisen lystin

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      Haukiputaalaisen Jalmarin Juha Sipilä -imitaatio villitsi Putouksessa – some sekosi ”Nuha Pipilästä”

    9. 9

      Monte Carlon MM-ralli päättyi: Latvalalta ja Mäkisen tallilta loistava aloitus!

    10. 10

      Kuvat ei herkimmille: Brasilian ihmis-Ken uhmasi lääkärien varoituksia – takana jo uskomattomat 50 kauneusleikkausta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    3. 3

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    4. 4

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    5. 5

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    6. 6

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    7. 7

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    8. 8

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    9. 9

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    10. 10

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    4. 4

      Peilijää yllätti hevosen Pedersöressä – sinne jäi

    5. 5

      Trump kommentoi eilisiä jättiprotesteja: Miksi he eivät äänestäneet?

    6. Näytä lisää