Siru, Sirja

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Murtomies unohti omaisuuttaan - tulli nappasi satamassa

Kanta-Hämeen käräjäoikeus vangitsi perjantaina kaksi liettualaista miestä epäiltynä kahteen asuntomurtoon.
Vajavaisella englannin kielen taidolla ja vähillä rahavaroilla varustautuneet 26- ja 21-vuotiaat miehet tulivat Suomeen tiistaina 18.9. aamupäivällä.

Miesten epäillään tehneen 19.9. Lopella Sajatiellä ja Hämeenlinnassa Hämeen Härkätiellä murrot omakotitaloihin. Taloista anastettiin koruja.

Toiselta mieheltä jäi Hämeenlinnan kohteeseen henkilökohtaista omaisuutta ja ilmeisesti sen vuoksi miehet olivat poistumassa maasta samana iltapäivänä Helsingin Länsisataman kautta. Tulli otti miehet kiinni ja toimitti heidät poliisin huostaan.

Kanta-Hämeen poliisilaitoksen alueella on tehty kuluneen kesän aikana hieman yli 100 asuntomurtoa. Eniten murtoja on ollut Hämeenlinnassa ja Riihimäellä, mutta myös Janakkalassa, Lopella ja Hausjärvellä on asuntomurtoja runsaasti. Forssan seutukunta on säästynyt kesän murtoaallolta lähes kokonaan.

Kesän aikana on ollut tai on edelleen vangittuna neljä virolaista ja kuusi liettualaista miestä teoista epäiltyinä.

Juttusuma on kuormittanut erityisesti teknistä tutkintaa suorittavia poliisimiehiä. Esitutkinta juttujen osalta jatkuu pitkälle syksyyn, vielä vangittuna olevien tekijöiden osalta syytteiden nostamisen määräaika on marraskuun loppupuolella.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Luksusasuntoja puunannut siivooja paljastaa mitä ökyrikkaiden kodeista löytyy: ”Kuitteja aborteista jopa jääkaapin ovessa”

    2. 2

      Luksuselämää viettäneet siskokset kuolivat mystisesti paratiisisaarella – poliisi löysi samasta sängystä

    3. 3

      Olympiavoittaja Hannu Manninen aloitti uudessa työssään – olisitko uskonut, missä kunnossa hän on nykyisin?

    4. 4

      Vakavasti sairas Saija Varjus yllättyi kotinsa menosta pakkomyyntiin – ”En tiedä mistään mitään”

    5. 5

      Tiesitkö? 16 asiaa, joita ei koskaan tulisi kuumentaa mikrossa

    6. 6

      ”Sulla oli tavaralle joku hinta” – Testaa, pystytkö tekemään yhtä paljon voittoa kuin Huutokauppakeisari!

    7. 7

      Syysmyrsky riepottelee Suomea: ”Voisi olla hyvä idea ottaa saha varmuudeksi auton takakonttiin”

    8. 8

      Trumpin possuksi haukkuma Miss Universum harrasti seksiä tosi-tv-ohjelmassa – video lähti leviämään uudestaan

    9. 9

      Toimittaja haukkui Sami Hedbergin häijysti lyttyyn: ”Vaaraton ja pullea poika, jota kenenkään ei tarvitse haluta” – Näin Hedberg vastaa

    10. 10

      Sensaatio suli loppuhetkillä – Kanada vei World Cupin voiton

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiesitkö? 16 asiaa, joita ei koskaan tulisi kuumentaa mikrossa

    2. 2

      Anna Abreu ja Sara Forsberg hillittömässä yhteiskuvassa – pituuseroa yli 30 senttiä

    3. 3

      Japanilaiset turistit ihastelevat kelvotonta suomalaispanssaria – museon johtaja hämillään: ”Enemmän rahaa kuin Suomesta”

    4. 4

      Seksi lumosi nuoren Marko Jantusen – ”Mieti, se oli kaikkien himoitsema mimmi”

    5. 5

      Vakavasti sairas Saija Varjus yllättyi kotinsa menosta pakkomyyntiin – ”En tiedä mistään mitään”

    6. 6

      ”Sulla oli tavaralle joku hinta” – Testaa, pystytkö tekemään yhtä paljon voittoa kuin Huutokauppakeisari!

    7. 7

      Toimittaja haukkui Sami Hedbergin häijysti lyttyyn: ”Vaaraton ja pullea poika, jota kenenkään ei tarvitse haluta” – Näin Hedberg vastaa

    8. 8

      Luksuselämää viettäneet siskokset kuolivat mystisesti paratiisisaarella – poliisi löysi samasta sängystä

    9. 9

      Paula Vesala ja Lauri Ylönen: uusi avioehto alle puoli vuotta ennen eroa

    10. 10

      Dannyn ystävätär Erika Vikman, 23, keikistelee bikineissä uima-altaalla – tangokuningatar julkaisi hehkeitä lomakuvia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies työskenteli 6 painajaismaista vuotta risteilyaluksella ja lataa nyt totuuden tiskiin – jatkuvaa pettämistä ja rikkaita ihmishirviöitä

    2. 2

      Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

    3. 3

      Saara Aalto mokasi pahasti Britannian X Factorissa – buuattiin brutaalisti ulos lavalta

    4. 4

      Haluatko eroon vatsamakkaroista? Yksi treeni on tutkitusti ylitse muiden

    5. 5

      Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

    6. 6

      Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

    7. 7

      Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

    8. 8

      Tiesitkö? 16 asiaa, joita ei koskaan tulisi kuumentaa mikrossa

    9. 9

      Ökyrikkaat nuoret sikailevat Instagramissa: Kierivät alastomina setelien keskellä – ”Lopettakaa köyhäily”

    10. 10

      Aino-Kaisa Saarisella ja kaksossisarella jäätävä välirikko –”Suhde on lähes patologinen”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Luksusasuntoja puunannut siivooja paljastaa mitä ökyrikkaiden kodeista löytyy: ”Kuitteja aborteista jopa jääkaapin ovessa”

    2. 2

      Luksuselämää viettäneet siskokset kuolivat mystisesti paratiisisaarella – poliisi löysi samasta sängystä

    3. 3

      Olympiavoittaja Hannu Manninen aloitti uudessa työssään – olisitko uskonut, missä kunnossa hän on nykyisin?

    4. 4

      Vakavasti sairas Saija Varjus yllättyi kotinsa menosta pakkomyyntiin – ”En tiedä mistään mitään”

    5. 5

      Tiesitkö? 16 asiaa, joita ei koskaan tulisi kuumentaa mikrossa

    6. Näytä lisää