Mika, Mikko, Mikaela

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Sähköisen reseptin toteutus ei täytä lain vaatimuksia

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) ei ainakaan toistaiseksi toteuta sähköistä potilastietojärjestelmää lain vaatimalla tavalla.
Vuonna 2007 säädetyn lain mukaan potilaalla on oikeus kieltää sähköisen lääkemääräyksen laatiminen ja reseptikeskukseen lähettäminen.

Potilastietojärjestelmässä ei kuitenkaan vielä ole reseptin salaamista koskevaa toimintoa.

Hallitusneuvos Pekka Järvinen STM:stä oli vielä eilen siinä käsityksessä, ettei laki toistaiseksi edellytä salaamistoimintoa, vaan että lainsäädännössä luvattua siirtymäaikaa on vielä jäljellä. Näin ei kuitenkaan ole, sillä siirtymäaika päättyi viime maaliskuun lopussa. Järvinen myöntää tämän.

Hänen mielestään ministeriö ei riko toiminnassaan lakia, koska asiaan on luotu väliaikaisratkaisu.

–Asia on hoidettu tällä hetkellä niin, että jos potilas haluaa salata jonkin reseptitiedon, hän ottaa paperireseptin, eikä tieto mene sähköisenä eteenpäin.

Järvisen mukaan sähköiseen potilastietojärjestelmään on tulossa teknisiä muutoksia, jonka jälkeen salaaminen on mahdollista. Aikataulusta hän ei osaa sanoa.

–Se on Kelassa työn alla. Kun tekninen valmius on olemassa, voidaan harkita, poistetaanko potilaalta mahdollisuus valita paperiresepti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suru laskeutui suosikkisarjan kuvauspaikalle – ”NCIS ei ole sama ilman häntä”

    2. 2

      Lapsuus jätti Mikko Kuustoseen ikuiset arvet: ”Olen rampannut terapiassa 20 vuotta”

    3. 3

      Mies työskenteli 6 painajaismaista vuotta risteilyaluksella ja lataa nyt totuuden tiskiin – jatkuvaa pettämistä ja rikkaita ihmishirviöitä

    4. 4

      Mitä tapahtui pelätylle Gestapo-johtajalle? Viimeinen varma havainto tehtiin Hitlerin bunkkerissa keväällä 1945

    5. 5

      Hollywood-tähti muuntautuu Donald Trumpiksi – ensimmäinen kuva imitaatiosta julki

    6. 6

      Ratkaiseeko uusi tekniikka 24 vuotta vanhan julman murhan? Poliisi teki epäillystä kuvan dna-näytteen perusteella

    7. 7

      Helsinkiläistä Ramia ylistetään maailmalla Aleppon sankarina – videosta tuli jättimäinen hitti

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kohtelee aviomiestään kuin orjaa – ”Miten tuo mies jaksaa?”

    9. 9

      Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

    10. 10

      Pomo piilossa -jakson ”Kummeli-maskeeraus” nauratti Kotipizzan toimitusjohtajaakin: ”Olin oranssinvärinen hamppi nyljetty majava päässä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies työskenteli 6 painajaismaista vuotta risteilyaluksella ja lataa nyt totuuden tiskiin – jatkuvaa pettämistä ja rikkaita ihmishirviöitä

    2. 2

      Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

    3. 3

      Aino-Kaisa Saarinen kohtelee aviomiestään kuin orjaa – ”Miten tuo mies jaksaa?”

    4. 4

      Autoilu kallistuu ensi vuonna: Hallitus aikoo kiristää kahta veroa

    5. 5

      Esko Valtaoja: Tämä suomalaislöydös voi olla 2500 vuoden päästä ainoa asia, mitä elinvuosistamme muistetaan

    6. 6

      Marjaana ja Rosa löysivät Kadonneen jäljillä -ohjelmassa italialaisen isän ja isoisän – kaikki mullistui kuvausten jälkeen: ”Elämä on muuttunut täysin”

    7. 7

      Sisko, 62, viettää eläkepäiviään pysyvästi Unkarissa: Talon ja viinitilan hinta vain noin 70000 euroa

    8. 8

      Aino-Kaisa Saariselta katkera kommentti jääkiekosta – ”Kaljoitteluporukan kokoontumisajo”

    9. 9

      Ajatko 20000 km vuodessa? Laskelmat julki: näin paljon autoilusi kallistuu ensi vuonna

    10. 10

      Aino-Kaisa Saarisella ja kaksossisarella jäätävä välirikko –”Suhde on lähes patologinen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

    2. 2

      Saara Aalto mokasi pahasti Britannian X Factorissa – buuattiin brutaalisti ulos lavalta

    3. 3

      Haluatko eroon vatsamakkaroista? Yksi treeni on tutkitusti ylitse muiden

    4. 4

      Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

    5. 5

      Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

    6. 6

      Mies työskenteli 6 painajaismaista vuotta risteilyaluksella ja lataa nyt totuuden tiskiin – jatkuvaa pettämistä ja rikkaita ihmishirviöitä

    7. 7

      Mikä pallo on keskimmäinen? Väripallotesti paljastaa, kuinka tarkka näkö sinulla oikeasti on

    8. 8

      Näin Kuubassa uutisoitiin lentopalloilijoiden raiskaustuomiosta

    9. 9

      Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

    10. 10

      Miksi rakastettu koomikko Masa Niemi päätyi traagiseen ratkaisuun?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suru laskeutui suosikkisarjan kuvauspaikalle – ”NCIS ei ole sama ilman häntä”

    2. 2

      Lapsuus jätti Mikko Kuustoseen ikuiset arvet: ”Olen rampannut terapiassa 20 vuotta”

    3. 3

      Mies työskenteli 6 painajaismaista vuotta risteilyaluksella ja lataa nyt totuuden tiskiin – jatkuvaa pettämistä ja rikkaita ihmishirviöitä

    4. 4

      Mitä tapahtui pelätylle Gestapo-johtajalle? Viimeinen varma havainto tehtiin Hitlerin bunkkerissa keväällä 1945

    5. 5

      Hollywood-tähti muuntautuu Donald Trumpiksi – ensimmäinen kuva imitaatiosta julki

    6. Näytä lisää