Selma

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Salakalastus vie pohjaa rautuvesien hoidolta

Metsähallitus vähentää tunturirautujen siirtoistutuksia Ylä-Lapissa salakalastuksen takia.
Metsähallituksen mukaan ongelmat ovat pahimmat Utsjoella, missä osa rautujärvistä jätetään toistaiseksi kokonaan hoitamatta.

Yksittäisiä vesiä on tyhjennetty verkoilla lukuisia kertoja sen jälkeen kun järven rautukanta on saatu kohenemaan siirtoistutusten avulla. Salapyynnissä on käytetty apuna jopa Metsähallituksen venettä.

– Sen verran kallista hommaa tämä on, että annetaan sitten olla. Olemme päättäneet, että osa järvistä pistetään syrjään. Niihin ei tunturirautuja toistaiseksi siirretä, sanoo erätarkastaja Markku Seppänen.

Seppänen uskoo, että tekijät tunnetaan kylillä varsin laajasti. Heitä ei kukaan kuitenkaan paljasta, eikä viranomaisilla on tarpeeksi voimavaroja valvontaan.

Metsähallitus on hoitanut Ylä-Lapin rautuvesiä yli 20 vuotta siirtoistutuksin. Tuhansia tunturirautuja on pyydetty vuosittain järvistä, joissa ylitiheää kantaa vaivaa kääpiöityminen. Kalat on kuljetettu väljempiin vesiin. Kokemusten perusteella kääpiökalat alkavat nopeasti kasvaa, kun ruokaa on tarpeeksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    2. 2

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    3. 3

      Tyrmäystappio: Italian pääministeri Matteo Renzi aikoo erota

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    5. 5

      Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

    6. 6

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    7. 7

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Antton Puonti voitti Talent Suomen

    10. 10

      Näin Jesse Puljujärvi kommentoi vaikeaa tilannettaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    6. 6

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    7. 7

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    8. 8

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    9. 9

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    10. 10

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    2. 2

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    3. 3

      Tyrmäystappio: Italian pääministeri Matteo Renzi aikoo erota

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    5. 5

      Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

    6. Näytä lisää