Niko, Niklas, Niilo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Uusia sortumia - Talvivaaran kipsisakka-allas vuotaa yhä

Talvivaaran kaivoksen kipsisakka-altaan vuotoa ei ole saatu vielä tukituksi, koska pääreiän viereen syntyy uusia sortumia.

Kaivoksen viestintäpäällikön Olli-Pekka Nissisen mukaan neljäs turvapato saadaan tänään valmiiksi. Näin etelän suuntaan vuoto luontoon tyrehtyy, ja ongelmavedet pysyvät kaivosalueella.

Luontoon päässeitä metalleja on saostettu yön aikana kalkitsemalla vesistöjä niin etelä- kuin pohjoispuolellakin kaivosta. Yöllä urakoi 20 varusmiestä vuodon tilkitsemiseksi, ja heidät on tilattu myös ensi yöksi.

Päivällä altaan reikää tukkimassa ja patoa rakentamassa on kaivosyhtiön oman väen lisäksi vapaapalokuntalaisia.

–Reiän viereen avautuvien sortumien vuoksi peitettävää pinta-alaa tulee lisää, Nissinen kuvaa ongelmaa. Toisaalta allaslohko tyhjenee ajallaan. Pohjoiseen virrannut vuoto on saatu takaisin pumppauksella hallintaan.

Suomen ympäristökeskuksen mukaan nikkeliä oli päässyt vesistöön kolmen ensimmäisen vuorokauden aikana noin 100 kg, joka vastaa noin kolmasosaa vuoden 2010 päästöistä. Ympäristölupa sallii 900 kilon vuosipäästöt.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    2. 2

      Ammuskelu poliisiasemalla Tanskassa – poliisia ammuttu päähän

    3. 3

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    4. 4

      HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

    5. 5

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    6. 6

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    7. 7

      9 asiaa, jotka vain introvertti ymmärtää

    8. 8

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    9. 9

      Kimi Räikkösen pomolta kova paljastus kuskitilanteesta

    10. 10

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    2. 2

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    3. 3

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    4. 4

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    5. 5

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    6. 6

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    7. 7

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    8. 8

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    9. 9

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    10. 10

      Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    2. 2

      Ammuskelu poliisiasemalla Tanskassa – poliisia ammuttu päähän

    3. 3

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    4. 4

      HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

    5. 5

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    6. Näytä lisää