Tatu, Daniel, Taneli

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Iso laskuvirhe virastossa - uusi liikennekohu syntyi

Liikennepolitiikassa kuohuu. Ilta-Sanomien tietojen mukaan eduskunnan kesällä hyväksymä hallituksen liikennepoliittinen selonteko on menossa uusiksi.
LVM vahvisti hetki sitten IS:n tiedot, joiden mukaan, hallituskauden liikennehankkeista päätettiin kevään kehysriihessä virheellisin tiedoin. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikkia tälle hallituskaudelle suunniteltuja liikennehankkeita ei ole varaa toteuttaa ilman lisärahoitusta.

Hankkeiden toteuttamiseen tarvittaisiin ministeriön mukaan 50-150 miljoonaa euroa lisärahoitusta seuraavien neljän vuoden ajalle.
Ministeriön mukaan hankkeista päätettiin Liikenneviraston entisen pääjohtajan Juhani Tervalan antamien tietojen perusteella.

- Hallitus on puutteellisilla tiedoilla saatu uskomaan, että esitetyt hankkeet olisivat toteutettavissa rahoituskehyksen puitteissa, liikenneministeri Merja Kyllönen (vas.) sanoi STT:lle.

Kyllösen mukaan tilannetta on selvitetty viime päiviin asti. Liikenneviraston laskelmia käydään nyt läpi hallituksessa, ja päätökset mahdollisesta lisärahoituksesta tehdään ensi kevään kehysriihessä. Tavoitteena on, että jo sovitut hankkeet saadaan käynnistettyä.

Tällä hallituskaudella on tarkoitus toteuttaa 14 tiehanketta. Näistä julkisuudessa ovat olleet eniten 8-tien Turku-Pori-osuus ja 6-tie Taavetista Lappeenrantaan.

Kyllönen selittää - IS seuraa

Kyllönen saapui aamupäivällä eduskuntaan selvittämään eduskuntaryhmien puheenjohtajille uusinta liikennesotkua. IS:n tietojen mukaan laskuvirhe olisi suurin yksittäinen syy Liikenneviraston pääjohtajan syksyllä saamiin potkuihin.

Liikenneministeri Merja Kyllönen kommentoi asiaa esitettyään asiansa eduskuntaryhmän johdolle.

- Viesti oli vakava. Sovittujen hankkeiden raha ei riitä. Lähden selvittämään asiaa liikennejaokseen. Palataan asiaan kello 13.

IS:n tietojen mukaan Liikennevirasto on laskenut liikennehankkeiden aloittamiskustannukset pahasti alakanttiin, jolloin hankkeiden aloittaminen ei onnistu ilman uutta rahoitusta.

Liikenneministerin tunninmittaiset puheet eivät uponneet oppositioon.

- Aihe oli ministeri Kyllösen kootut selitykset. Ne eivät täysin tyydyttäneet. Ministeriön ja Liikenneviraston asiat ovat sekavalla mallilla, jämäkkyyttä lisää, kansanedustaja Pentti Kettunen (ps) tokaisi ryhmäjohtajien ja ministerin yhteispalaverista.

- Paljastui, ettei liikennehankkeisiin ole niin paljon rahaa kuin piti. Ministeri vastaa liikennehankkeista. Valitettavasti ei vakuuta,ryhmäjohtaja Kimmo Tiilikainen (kesk) totesi.

Kyllönen on tänään myös eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan kuultavana. Siellä hänen on määrä selittää Liikenneviraston suurta laskuvirhettä sekä viraston suunnittelumuistiota, joka päätyi viime viikolla julkisuuteen.

Kyllönen pitää tänään oman lehdistötilaisuuden eduskunnassa kello 13.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kansalaiset hämmästyivät: Seksilelu rävähti ruutuun X Factorin mainoskatkolla – näin kanavajohtaja kommentoi

    2. 2

      X Factor -tuotannolla paljon vaatimuksia Saara Aallon vanhemmille – pyyntöjen toteutus vaati ison työn: ”Lontoosta soittelee kuusi ihmistä”

    3. 3

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    4. 4

      Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

    5. 5

      Senaatintorin läpi yöllä kävellyt havahtui vieraaseen käteen taskussaan – nappasi miehen kiinni

    6. 6

      Mercedeksen F1-johtajilta selvää puhetta Valtteri Bottaksen tilanteesta

    7. 7

      Maailman pisin tunneli avattiin matkustajaliikenteelle – 11 miljardin urakka valmistui etuajassa

    8. 8

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    9. 9

      Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

    10. 10

      Aleppon piiritetyt siviilit jäävät valtaajien armoille – suomalaisasiantuntija: ”Rintamalinjat siirtyvät heidän ylitseen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    4. 4

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee tänään koko X Factor -kilpailun voitosta

    5. 5

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    6. 6

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    7. 7

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    8. 8

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    9. 9

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    10. 10

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    7. 7

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    10. 10

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kansalaiset hämmästyivät: Seksilelu rävähti ruutuun X Factorin mainoskatkolla – näin kanavajohtaja kommentoi

    2. 2

      X Factor -tuotannolla paljon vaatimuksia Saara Aallon vanhemmille – pyyntöjen toteutus vaati ison työn: ”Lontoosta soittelee kuusi ihmistä”

    3. 3

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    4. 4

      Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

    5. 5

      Senaatintorin läpi yöllä kävellyt havahtui vieraaseen käteen taskussaan – nappasi miehen kiinni

    6. Näytä lisää