Laura

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Teletankkeja ja makkarataistelua - lue yllättävät tarinat talvisodasta

Tutkija Bair Irincheevin syksyllä julkaistu kirja Talvisota venäläisin silmin (Minerva) kertoo arkistolähteisiin ja kirjallisuuteen perustuen monta erikoista tarinaa talvisodan ajalta Neuvostoliiton puolelta katsottuna.
Tiesitkö esimerkiksi sitä, että puna-armeija testasi Karjalan kannaksella Summassa miehittämättömiä panssarivaunuja. Ne olivat radio-ohjattavia liekinheitinvaunuja, jotka olivat äärimmäisen salaisia, mutta myös erittäin epäluotettavia. Suomalaiset eivät sodan aikana tienneet niistä mitään, koska hyökkäykseen lähetetyt vaunut juuttuivat maastoon tai tuhoutuivat jo ennen pääsyä suomalaisten asemiin.

Neuvostoliitto kokeili Kannaksella myös superraskaita panssareita SMK, T-100, KV-1 ja KV-2. Miinaan suomalaisten asemissa ajanut SMK oli niin iso, etteivät suomalaiset voineet vetää sitä selustaan tutkittavaksi. Kun talvisota oli päättynyt, piti venäläisten vetää vaununsa pois kahdeksalla pienemmällä hyökkäysvaunulla.

Irincheevin kirjassa on muitakin erikoisia anekdootteja talvisodan ajalta.

Makkarasotaa Tolvajärvellä

Tolvajärvellä taisteltiin rajusti joulukuun alussa 1939. Siellä suomalaiset saavuttivat ensimmäisen merkittävän torjuntavoiton. 11.12.1939 taisteltiin Varolammen maastossa. ”Suomalaislähteiden mukaan noin 100 kaatunutta puna-armeijan sotilasta jäi taistelukentälle. Taistelu nimettiin myöhemmin makkarasodaksi, koska joidenkin kaatuneiden puna-armeijan miesten taskuista ja laukuista löytyi makkaroita.”

Stalingradin sankari

Pohjoisella rintamalla, muun muassa Suomussalmen ja Raatteen tien suunnassa, hyökkäsi puna-armeijan 9. armeijan divisioonia. Suomussalmella suomalaiset saivat suurvoiton, mutta neuvostokomentajalla alkoi mennä vähän paremmin toisen maailmansodan ratkaisutaisteluissa. ”9. armeijan komentaja komkor Tshuikov tunnetaan paremmin 62. armeijan ja myöhemmin 8. kaartinarmeijan komentajana. Hänen armeijallaan oli ratkaiseva rooli Stalingradin taistelussa. Tshuikov oli yksi puna-armeijan suurimmista sotasankareista Neuvostoliiton suuressa isänmaallisessa sodassa.”

Taipaleesta Berliiniin

Taipaleenjoella Neuvostoliiton 150. divisioona hyökkäsi tuloksetta suomalaisten asemia vastaan, vaikka tykistövalmistelut ja panssarihyökkäykset olivat armottomia. Divisioonan vaiheet olivat toisessa maailmansodassa vähintäänkin värikkäät. ” Puna-armeijalle Taipaleen taistelusta tuli varsinainen teurastus. Se oli myös 150. divisioonan raskaan taistelutaipaleen alku toisessa maailmansodassa. Talvisodassa divisioona ei saavuttanut mitään merkittävää. Vuonna 1942 divisioona tuhoutui kokonaan Harkovin taistelussa, mutta se perustettiin uudelleen samalla järjestysnumerolla. Huhtikuussa 1943 divisioonasta tuli 22. kaartindivisioona. Syyskuussa 1943 divisioona perustettiin kolmatta kertaa samalla numerolla. Lopullisesti 150. divisioonan sotaonni kääntyi, kun toukokuun 1. päivä 1945 divisioonan taistelulippu nostettiin Reichstagin katolle Berliinissä. Divisioonan lipusta oli tullut voiton lippu.”

Ruskaja vintofka!

Rauha tuli 13.3.1940. Aseet vaikenivat. Suomalaisten asemista nousi hiljaisuutta ihmettelemään enää muutamia miehiä katsomaan valtavaa hyökkääjien laumaa. ”Eräällä Ylämaan pojalla oli olallaan venäläinen rengastähtäimellä varustettu sotasaaliskivääri. Edellä mainittu aliluutnantti meni pojan luo, tarttui kivääriin ja totesi:
- Ruskaja vintofka!
Poika käännähti, kohensi otettaan hihnasta lujemmaksi, katsoi aliluutnanttia tiukasti silmiin ja tyhjensi koko venäjänkielen sanavarastonsa:
- Finski soldat!
Venäläinen rypisti kulmakarvojaan, hymähti sitten ja taputti poikaa olalle päättäen keskustelun:
- Haroshii soldat!
Ja nauroi päälle. Oli rauha.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    2. 2

      Kuvat: totuus Donald Trumpin kulissin takaa saattoi paljastua – Guardian kertoo, mitä kuvissa oikeasti näkyy

    3. 3

      Kokonaista taloa siirrettiin Turussa yöllä 50 metriä – ”Erikoistahan tässä siirrossa on...”

    4. 4

      Eläkeläisnaisen auto hajosi Pohjanmaalla – ventovieras tarjosi 350 kilometrin kyydin Helsinkiin sairasta aviomiestä katsomaan

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    7. 7

      Axl Smith saapui oikeuteen mustiin pukeutuneena ja aurinkolasit silmillään

    8. 8

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    9. 9

      Suomalaisyhtiön tuki ratkaisi Bottaksen siirtymisen Mercedeksen F1-talliin

    10. 10

      Paikalliset ihmettelevät: Miksi sarjahukuttajaa etsitään vain muun poliisitoiminnan ohella?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    4. 4

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    5. 5

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    6. 6

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    7. 7

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    8. 8

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    9. 9

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    10. 10

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    2. 2

      Kuvat: totuus Donald Trumpin kulissin takaa saattoi paljastua – Guardian kertoo, mitä kuvissa oikeasti näkyy

    3. 3

      Kokonaista taloa siirrettiin Turussa yöllä 50 metriä – ”Erikoistahan tässä siirrossa on...”

    4. 4

      Eläkeläisnaisen auto hajosi Pohjanmaalla – ventovieras tarjosi 350 kilometrin kyydin Helsinkiin sairasta aviomiestä katsomaan

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. Näytä lisää