Anna, Anne, Anu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Vanki Hämeen Sanomissa: "Vankila on kuin Hilton-hotelli"

Suomessa on nyt 20 kertaa enemmän ulkomaalaisia vankeja kuin 20 vuotta sitten, kertoo Hämeen Sanomat.
Suomessa on noin 3800 vankia, joista noin 500 on ulkomaalaisia. Eniten ulkomaalaisia vankeja on Virosta, Venäjältä, Romaniasta, Liettuasta ja Ruotsista.

Hollantilainen Nina Farah, 29, ja kreikkalainen Emmanouela Messinezi, 22, ovat tyytyväisiä oloihinsa Hämeenlinnan vankilassa.

- Luulin, että olot olisivat kuin amerikkalaisissa vankiloissa ja täällä olisi väkivaltaa. Tämähän on kuin Hilton-hotelli verrattuna esimerkiksi afrikkalaisiin vankiloihin, somalialaistaustainen Farah sanoo Hämeen Sanomissa.

Farah perustelee näkemystään sillä, että Suomessa rikollisellakin on ihmisarvo: kidutusta ei suvaita, ja vartijat ovat ystävällisiä. Farah saa uskontonsa mukaista ruokaa. Hän kuuluu vankilan siivousryhmään ja käy zumba-tunneilla.

Vankilanjohtaja Samuli Laulumaa kertoo Hämeen Sanomissa, että kansainvälisyyden kasvu vankiloissa heijastelee sitä, mitä yhteiskunta tulee olemaan muutaman vuoden kuluttua. Laulumaa kiinnittäisi enemmän huomiota siihen, mitä ulkomaalaisille vangeille tapahtuu, kun he vapautuvat.

- Ulkomaalaisten pitkät tuomiot ja omaisuusrikosten suhteellisen suuri määrä kertoo myös rikoksenuusimisriskistä, Laulumaa kertoo Hämeen Sanomissa.

Paljuselleistä
huomautettu

Vaikka ulkomaalaiset vangit ovatkin tyytyväisiä vankilan oloihin, Euroopan kidutuksen vastainen komitea on huomauttanut Suomea vankiloiden epäinhimillisistä oloista useasti.

Suomen vankiloiden häpeätahrana on pidetty paljusellejä, joissa vangit joutuvat tekemään tarpeensa ämpäreihin. Paljusellejä on Hämeenlinnassa 123, Helsingissä 73 ja Mikkelissä 26.

Paljusellejä ei ole muissa Pohjoismaissa. Niitä on muun muassa Itä- ja Etelä-Euroopan vankiloissa.

Oikeusministeriön kansliapäällikkö Tiina Astola vakuutti STT:lle marraskuussa, että paljuselleistä päästään eroon viimeistään vuonna 2017.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    2. 2

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    3. 3

      Helsingissä uusi sakkorysä – peltipoliisi laulaa tunnissa jopa 80 kertaa: ”Sata salamaa iskee tulta...”

    4. 4

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    5. 5

      Tutkimus paljasti ”ennennäkemättömän laajan” dopingjärjestelmän – Venäjän urheilujohdolta erittäin tiukka vastaus

    6. 6

      Playboy-pupun, 27, ja miljardöörin, 84, ”unelmaliitto” ohi – vaimo leimattiin onnenonkijaksi: Pettyi alistavaan aviomieheensä

    7. 7

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    8. 8

      Alkuperäinen ihmisbarbie Valeria treenaa nyt amatsoninaiseksi – julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin: ”Olen liian lihaksikas ollakseni Barbie”

    9. 9

      75 uutta elokuvaa suomalaisille ilmaiseksi katsottavaksi! Ruutuun tulossa joulukuussa klassikoita ja uutuuksia

    10. 10

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    4. 4

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    5. 5

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    6. 6

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    7. 7

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    8. 8

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    9. 9

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    10. 10

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    2. 2

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    3. 3

      Helsingissä uusi sakkorysä – peltipoliisi laulaa tunnissa jopa 80 kertaa: ”Sata salamaa iskee tulta...”

    4. 4

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    5. 5

      Tutkimus paljasti ”ennennäkemättömän laajan” dopingjärjestelmän – Venäjän urheilujohdolta erittäin tiukka vastaus

    6. Näytä lisää