Visa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Ylen verkkosivut hyökkäyksen kohteena

Palvelunestohyökkäys alkoi noin kello 13.
Ylen verkkopalvelut kaatuivat kello 13:n jälkeen. Hieman ennen kello 14:ää Yle kertoi epäilevänsä, että se on joutunut verkkohyökkäyksen kohteeksi.

- Yle on todennäköisesti palvelunestohyökkäyksen kohteena, sivumme ovat alhaalla. Hyökkäystä pyritään torjumaan, kerrottiin Ylen Facebook-sivuilla kello 13.45.

Kello 14.20 Yle kertoi, että sen sivut näyttäisivät nyt toimivan. Ongelma koski Ylen kaikkia sivustoja. Ulkomailta Ylen sivuille ei toistaiseksi pääse.

Ylen it-päällikön Martti Kyllösen mukaan taustalla oli todennäköisesti hajautettu palvelunestohyökkäys.

Jo kello 13.30 viestintäviraston CERT-FI-yksikön johtaja Erka Koivunen sanoi IS:lle, että tilanne näyttää palvelunestohyökkäykseltä.

- Tuntuisi olevan yhtäläisyyksiä näihin viime päivien hyökkäyksiin, Koivunen kertoi IS:lle ennen kuin Yle kertoi epäilevänsä verkkohyökkäystä.

Joulupäivänä Sanoma-konsernin Ilta-Sanomiin, Taloussanomiin ja Helsingin Sanomiin kohdistettiin palvelunestohyökkäys. Tapaninpäivänä Iltalehti joutui hyökkäyksen kohteeksi.

Mikään taho ei ole ilmoittautunut tekijäksi.

Torstaina kello 14:n aikaan hyökättiin Ylen jälkeen myös Nelosen verkkosivuille. Nelonen on osa Sanoma-konsernia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyivät lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    5. 5

      Trump vieraili CIA:n päämajassa – syytti mediaa vääristelystä

    6. 6

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    7. 7

      Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

    8. 8

      Näkökulma: Bernerin väyläyhtiö ei riitä kreikkalaiseen tilastotemppuun

    9. 9

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    10. 10

      Madonna kohahdutti räjäytyspuheilla – Trumpin vastaisissa mielenosoituksissa nähtiin liuta julkkiksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    5. 5

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    6. 6

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    7. 7

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    8. 8

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    9. 9

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    10. 10

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyivät lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    5. 5

      Trump vieraili CIA:n päämajassa – syytti mediaa vääristelystä

    6. Näytä lisää