Matti, Matias

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Vanhuksen kuolemaan johtanut tappelu Heinolassa: 82-vuotias lyöjä ei muista tapauksesta mitään

Vanhuksen kuolemaan johtaneen tappelun tutkinta on päässyt käyntiin Heinolassa.
Rikosylikonstaapeli Mike Koskela Päijät-Hämeen poliisista kertoo, että 82-vuotias mies ei muista tapaninaamun välienselvittelystä mitään.

Vanhainkodin asukas löi 88-vuotiasta asukasta kerran tämän huoneen ovensuussa kasvoihin. Mies kaatui ja löi takaraivonsa lattiaan. Vanhus jäi huoneeseensa, mutta kun hänen  terveydentilansa heikkeni, hänet kuljettiin keskussairaalaan Lahteen hoidettavaksi. Vuorokausi myöhemmin hän menehtyi.

Koskela on saanut hoitajilta tiedon, jonka mukaan kumpikaan vanhus ei muistanut tapahtuneesta mitään.

- Hoitohenkilökuntaa oli nopeasti paikalla. Hoitajat juttelivat vanhusten kanssa, mutta heillä ei ollut mitään muistikuvaa, Koskela kertoo.

Poliisi tekee tapauksesta kuolinsyytutkinnan. Koskelan mukaan nyrkkiään käyttänyt vanhus ei ole poliisin suojissa, koska sitä ei pidetä tarpeellisena. Mitään rikostutkintaa tappelusta ei ole menossa, mutta se saattaa myöhemmin tulla ajankohtaiseksi.

- Kuolemantuottamustutkinta saattaa tulla esille, sillä kuitenkin on kyse väkivallasta, Koskela sanoo.

Vanhainkoti Hopeasillan henkilökunnan määrää ei tapaninyönä ole nousset keskusteluun. Koskela korostaa, että hoitajat olivat miltei välittömästi vanhuksen ovella, kun häntä lyötiin ja paikalle hälytettiin apua.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – kaksi rekkaa poikittain, mukana myös henkilöautoja

    2. 2

      Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

    3. 3

      Tullin rakastettu huumekoira Dani tassutteli eläkkeelle – teki vielä viimeisenä työpäivänään löydön

    4. 4

      Venezuelan kohuhiihtäjä lahjoittaa tuhat euroa Mari Laukkaselle – näin suomalainen kommentoi yllätysuutista

    5. 5

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    8. 8

      Suosikkijuontaja Tuija Pehkoselta avoin kirjoitus vartalostaan – säästi rahaa silikonirintoihin: ”Puristelin rintojani muhkeammiksi”

    9. 9

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    10. 10

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    5. 5

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    6. 6

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    7. 7

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    8. 8

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    9. 9

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    10. 10

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – kaksi rekkaa poikittain, mukana myös henkilöautoja

    2. 2

      Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

    3. 3

      Tullin rakastettu huumekoira Dani tassutteli eläkkeelle – teki vielä viimeisenä työpäivänään löydön

    4. 4

      Venezuelan kohuhiihtäjä lahjoittaa tuhat euroa Mari Laukkaselle – näin suomalainen kommentoi yllätysuutista

    5. 5

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    6. Näytä lisää