Onni, Sisu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Nova-oikeudenkäynti hovissa - salissa heti sairauskohtaus

Nova-yhtiöihin liittyvä konkurssioikeudenkäynti alkoi keskiviikkona Helsingin hovioikeudessa. IS seuraa oikeudenkäyntiä paikan päällä.
Syytettyinä oleva toimitusjohtajat Tapani Yli-Saunamäki ja Pentti Lindén väittävät Arto Merisalon ohjanneen yksin rahavirtaa. Merisalo omistaa puolet Nova Groupista, joka omistaa 70 prosenttia Nova kiinteistökehityksestä.

Yli-Saunamäki vetoaa olleensa sairauslomalla, minkä vuoksi hän ei ole pystynyt valvomaan täysiaikaisesti yhtiöiden rahankäyttöä.

Yli-Saunamäki kertoi istunnon tauolla IS:lle, että koettelemus on ollut kova koko perheelle. Hän on ollut myös sairauslomalla ja saavansa vieläkin hoitoa. Hän kiistää syytteet siitä, että hän olisi saanut merkittävää hyötyä. Yli-Saunamäen mukaan hänellä on Novalta saatavia 550 000 euroa.

Salissa sairauskohtaus

Käsittely jouduttiin keskeyttämään aamupäivällä, kun Pentti Lindénin asianajaja sai sairauskohtauksen. Tiettävästi asianajaja sai rytmihäiriön.

Asianajaja sai kuitenkin otettua lääkkeet, ja istunto jatkui kello 10.40 aikaan.

Vastuu Merisalolle

Lahjusoikeudenkäynnissä Yli-Saunamäki kiistää oman osallisuutensa syyttämällä Merisalon päättäneen yksin rahankäytöstä.

Toimitusjohtaja Lindén vetoaa myös Merisalon olleen yksin päättämässä, mihin yritysten varoja on käytetty.

Syyttäjä muistutti oikeutta osakeyhtiölaista, jonka mukaan hallituksen jäsenillä on jatkuva vastuu seurata yhtiön taloudellista tilaa ja sen kehittymistä.

- Se tarkoittaa, että sitä ei voi ulkoistaa, siirtää eikä siitä voi jättäytyä, kihlakunnansyyttäjä Tapio Nyrhilä sanoi.

Linden kiistää olleensa toimitusjohtaja samalla lailla, mitä se tavallisesti on. Hän väittää olleensa vain asioidenhoitaja. Myös hän syyttää Merisalon yksin päättäneen rahojen käytöstä.

Syyttäjän mukaan syytetyt ovat toimineet yhteisvastuullisesti ja -mielisesti rikossyytteissä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    2. 2

      13-vuotias uhkaa vanhempiaan poliisilla – äiti pyytää apua

    3. 3

      Jelena Välbe hätkähdytti t-paidallaan MM-hiihdoissa – legenda on tyytyväinen, ettei Putin tule Lahteen

    4. 4

      Ohiajaneen ambulanssin työntekijöiden tarkkaavaisuus pelasti perheen tulipalolta: ”Sankarillisesti toimivat”

    5. 5

      Suomen huutokauppakeisari palaa uusin jaksoin – Aki tyrmistyy tavaran hintapyynnöstä: ”Meinasin oikeasti pyörtyä!”

    6. 6

      Punakoneen kiekkolegenda Vladimir Petrov kuollut

    7. 7

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    8. 8

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    9. 9

      Halle Berry, 50, pulahti Oscar-asusta suoraan naku-uinnille – julkaisi kiusoittelevan videon

    10. 10

      Mikael Granlund ratkaisi pelin yksin jatkoajalla – katso videolta hykerryttävä soolomaali

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    5. 5

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    6. 6

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    7. 7

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    10. 10

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    2. 2

      13-vuotias uhkaa vanhempiaan poliisilla – äiti pyytää apua

    3. 3

      Jelena Välbe hätkähdytti t-paidallaan MM-hiihdoissa – legenda on tyytyväinen, ettei Putin tule Lahteen

    4. 4

      Ohiajaneen ambulanssin työntekijöiden tarkkaavaisuus pelasti perheen tulipalolta: ”Sankarillisesti toimivat”

    5. 5

      Suomen huutokauppakeisari palaa uusin jaksoin – Aki tyrmistyy tavaran hintapyynnöstä: ”Meinasin oikeasti pyörtyä!”

    6. Näytä lisää