Pauli, Paavo, Paulus

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kuvaajia uhkailtiin hautajaisissa, tv-kamera hankeen – "kohta lätty lätisee"

Joensuun evankelisluterilaisessa kirkossa toimitettiin lauantaina päivällä siunaus miehelle, joka ammuttiin kuoliaaksi uudenvuoden yönä.
Julkisuudessa liikkuneiden tietojen mukaan mies olisi kuulunut United Brotherhood -rikollisjärjestöön. Hautajaissaattoon odotettiin useita kyseisen jengin jäseniä. Hautajaisia seurannut media joutui nopeasti uhkailujen kohteeksi.

Paikalla ollut valokuvaaja, joka ei ole IS:n työntekijä, kertoo IS:lle olleensa kirkon vieressä sijaitsevassa risteyksessä ottamassa uutiskuvia tilanteesta. Paikalla kadun varressa oli useiden tiedotusvälineiden kuvaajia. Kun vieraita alkoi saapua paikalle, tuli paikalle useita miehiä hätistelemään kuvaajia pois.

Valokuvia ottanut kuvaaja kiersi korttelin ja yritti jatkaa työtään vähän kauempaa. Silloin kolme miestä lähti kävelemään kohti. Kuvaaja käveli ripeästi pitkin Kirkkokatua puolitoista korttelia miehet perässä.

- Aluksi näytti siltä, että nyt tulee turpaan. Miehet alkoivat vaatia kameroita itselleen, kuvaaja kertoo IS:lle.

Kuvaaja pelkäsi aluksi, että miehet rikkovat kamerat. Hän ehdotti, että he ottaisivat vain muistikortit pois. Näin lopulta tapahtui ja mies sai kameransa takaisin. Hän kertoo, ettei häneen käyty käsiksi, mutta tilanne oli uhkaava.

- He sanoivat, että kohta lätty lätisee ja että pistävät minulta polvet paskaksi. Onneksi lopulta ei käynyt mitään.
 
Kuvaaja jätti hautajaiset sikseen ja lähti pois. Hän kertoo, ettei uhkailijoilla ollut jengitunnuksia. Kuvaajan mukaan ulkopuolisille hautajaiset näyttivät täysin normaaleilta, sillä suurin osa paikalle tulleista hautajaisvieraista oli pukeutunut tummiin pukuihin. Muutamat jengiliivit vilahtivat joukossa.

Hautajaisia oli kuvaamassa myös Nelosen uutisten kuvaaja, jolta hautajaisia vartioineet miehet veivät tv-kameran. He paiskasivat sen lumihankeen. Neloselta kerrotaan, että hautajaissaatto jäi näin ollen kuvaamatta.

Valokuvaaja kertoo nähneensä sivummalla yhden poliisipartion, jolle hän kävi puhumassa väkisin viedystä muistikortista. Valokuvaajan mukaan partio seurasi hautajaisvieraiden saapumista sivummalta. Pohjois-Karjalan poliisin mukaan hautajaisiin osallistui 150 – 160 saattajaa, ja tilaisuus sujui rauhallisesti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    2. 2

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    3. 3

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    4. 4

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    5. 5

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    6. 6

      Valkoinen talo julkaisi tiedotteen Barron Trumpiin, 10, liittyen – ”Arvostamme yhteistyötänne tässä asiassa”

    7. 7

      Pasi, 60, sai aivoinfarktin – ja parkkisakon: ”Yksityisellä pysäköinninvalvonnalla ei ole mitään sympatiaa”

    8. 8

      HS: Suomen vanhin ihminen on kuollut

    9. 9

      Naiset muistelevat parhaita yhden illan juttujaan: ”Hän otti hetkessä tilanteen haltuun”

    10. 10

      5 ruokaa, joita ei kannata syödä raakana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    3. 3

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    4. 4

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    5. 5

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    6. 6

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    7. 7

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    8. 8

      Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

    9. 9

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    10. 10

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    4. 4

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. 6

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    2. 2

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    3. 3

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    4. 4

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    5. 5

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    6. Näytä lisää