Toni, Anton, Antto

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

36 tuntia neuvotteluja takana – Katainen valmis downshiftaamaan

Pääministeri Jyrki Kataisen takki oli tyhjä 36 tuntia kestäneiden EU-neuvottelujen jälkeen.
- Nyt olen valmis downshiftaamaan, Katainen kommentoi IS:lle.
 
Hän oli puhumassa kokoomuksen puoluevaltuuston kokouksessa lauantaina Helsingissä.

"Ei tarvinnut vaihtaa lakanoita"

Katainen kertoi puheen alussa olevansa hieman tokkurainen, koska hänellä oli takanaan 36 tuntia neuvotteluja Brysselissä, jossa päätettiin EU:n budjetista tälle vuosikymmenelle.
 
- Kävin hotellihuoneessa vain suihkussa. Siivoojan ei todellakaan tarvinnut vaihtaa lakanoita, hän vitsaili puheensa alussa.
 
Katainen intoutui puhumaan mm. downshiftauksesta (leppoistamisesta) ja siteerasi Suvi-Anne Siimestä jota ei downshiftaaminen Kataisen mukaan ole kiinnostanut.
 
- Jos kaikki ajattelisivat niin, että tehdään mahdollisimman vähän työtä ja että olisi mahdollisimman paljon vapaa-aikaa, pitäisi hyväksyä se, että elämme vain itsellemme. Esimerkiksi koulutus, terveydenhuolto ja eläkkeet olisivat toisennäköisiä, Katainen sanoi IS:lle jälkeenpäin.
 
Brysselin-urakan jälkeen hän kuitenkin myönsi itsekin olevansa valmis downshiftaamaan.
 
- Tänä päivänä olen siihen valmis, hän naurahti IS:lle.
 
Suomalaisten osuus 105 euroon

Puheessaan Katainen huomautti, että yli 55-vuotiaiden kohtelu työelämässä on ongelma. Hän totesi myös, että ihmiset uupuvat, koska eivät tunne tekevänsä merkityksellistä työtä.
 
Katainen kuvaili Brysselin neuvottelu-urakkaa mielenkiintoiseksi ja kertoi olevansa tyytyväinen lopputulokseen.
 
- Viime vuosina Suomi on maksanut aika korkeita summia nettomaksajana, hän totesi.
 
- Esimerikiksi viime vuonna suomalaiset maksoivat 123 euroa per henkilö enemmän EU:lle kuin sieltä saimme. Summa vakiintuu noin 105 euroon.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    2. 2

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    5. 5

      Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

    6. 6

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    7. 7

      Turkin media: Istanbulin yökerhoampuja on otettu kiinni

    8. 8

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    9. 9

      Kotimaiset kurkut loppumassa ruoka­kaupoista – ”Akuutin pulan takana on halpuutus”

    10. 10

      Synnytyksen jälkeisestä selfiestä supersuosittu – julkkisäiti rintaliiveissä: ”Tämä on tosielämää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    2. 2

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    3. 3

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    6. 6

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    7. 7

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    8. 8

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    9. 9

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    10. 10

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    2. 2

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    5. 5

      Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

    6. Näytä lisää