Meri, Vellamo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Hallitus on nyt testissä, EK:n Häkämies sanoo

Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) johtamaa hallitusta testataan nyt, kun taloustilanne on vaikea, sanoo Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies.
Hänen mielestään hallituksen kyky tehdä päätöksiä testataan tänä keväänä, kun edessä on hallituksen puolivälitarkistus helmikuussa ja kehysriihi maaliskuussa.

Taloustilanteen vaikeuduttua hallituksella on mitä todennäköisimmin edessään sekä verojen nostoa että uusia leikkauksia.

Häkämies toivoo, että hallituksella olisi nyt päätöksentekokykyä näiden vaikeiden päätösten edessä. Hän toivoo STT:n haastattelussa, että tämä hallituksen vahvuus – kun ideologista liimaa puolueiden välillä ei ole – tulisi nyt esille.

– Näillä helmi-maaliskuun päätöksillä hallitus menee kansalaisten eteen seuraaviin eduskuntavaaleihin: oliko hallitus aikaansaava vai miten sille loppumetreillä kävi. Nyt on äärimmäinen testauspaikka, Häkämies sanoo.

Jyri Häkämies oli Kataisen hallituksen elinkeinoministeri ennen siirtymistään Elinkeinoelämän keskusliiton johtoon marraskuussa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    2. 2

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    3. 3

      SK: Juha Sipilä on lentänyt useita virkamatkoja yksityiskoneella – ohjannut konetta itse

    4. 4

      Henkirikos Enontekiöllä – Jos näet mustaan haalariin pukeutuneen epäillyn, soita heti 112

    5. 5

      Norjalaishiihtäjät paljastivat suunnitelmansa Therese Johaugin auttamiseksi

    6. 6

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    7. 7

      Nooralotta Neziri saapuu Linnan juhliin lähes 100 000 euron arvokorut yllään – asun kruunaa huippusuunnittelijan iltapuku

    8. 8

      Veikkaus: Mies löysi loton miljoonalapun lompakostaan – ”elämä on kinkkubingo”

    9. 9

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    10. 10

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    3. 3

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    4. 4

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    7. 7

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    8. 8

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    9. 9

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    10. 10

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    2. 2

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    3. 3

      SK: Juha Sipilä on lentänyt useita virkamatkoja yksityiskoneella – ohjannut konetta itse

    4. 4

      Henkirikos Enontekiöllä – Jos näet mustaan haalariin pukeutuneen epäillyn, soita heti 112

    5. 5

      Norjalaishiihtäjät paljastivat suunnitelmansa Therese Johaugin auttamiseksi

    6. Näytä lisää