Laura

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

EU:n direktiivi saattaa pimentää Suomen kadut: "Tottumiskysymys"

Katulamput on uusittava vuoteen 2015 mennessä. Näin määrää EU.
Suomessa on kaikkiaan noin 800 000 vanhanaikaista elohopeakatulamppua ja ne kaikki on vaihdettava uusiin energiansäästölamppuihin kahden vuoden kuluttua.

EU-direktiivi tuli voimaan vuonna 2009 ja käynnissä on kuuden vuoden siirtymäaika, jonka jälkeen vanhojen elohopeahöyrylamppujen valmistus päättyy. Vaikka asia ei ole uusi, on huoli kustannuksista ja jopa katuvalojen pimentymisestä aiheellinen.

- Valot ovat tottumiskysymys, mutta tuovat turvaa ihmisille. Katulamppuja saatetaan jopa sammuttaa säästöjen takia. Ainakin tilapäisesti, Kuntaliiton energiainsinööri Kalevi Luoma uumoilee.

Yle Keski-Suomi kertoi katulamppujen uusimisesta maanantaina. Ylen mukaan esimerkiksi Äänekoskella lamppujen vaihtamiseen kuluu yli miljoona euroa. Yhden lampun vaihto maksaa 200-300 euroa.

"Tuskin saadaan vaihdettua"

Lamppujen vaihtamisen kustannukset jakautuvat kuntien ja valtion välille. Kunnat maksavat omien katulamppujensa vaihdot ja valtio maantievalaisimien vaihdon. Luoman mukaan osa kunnista saattaa säästää vaihtokustannuksissa.

- Muutokset tehdään normaalin kunnossapidon ja uusirakentamisen yhteydessä, mutta tiettyyn päivämäärään mennessä kaikkia lamppuja tuskin saadaan vaihdettua, Luoma kertoo.

Kustannukset riippuvat siitä, mitä valotekniikkaa kunnat päätyvät käyttämään. Kalliimman luokan led-valoihin vaihtaminen maksaisi yhteensä noin 350 miljoonaa euroa.

Sähkön säästö on suurinta juuri led-valoja käytettäessä. Energiansäästölappujen säästökustannukset tuntuisivat vasta vuosikymmenen kuluttua.

- Ne maksaisivat itsensä takaisin ehkä 10-12 vuoden päästä, Luoma kertoo.

Villit markkinat

Valotekniikka n edelleen kehitysvaiheessa ja Luoman mukaan lamppumarkkinat ovat tällä hetkellä hyvin "villit".

- Lamppufirmat hyötyvät tästä. Kaikilla firmoilla on omia käytäntöjä ja viritelmiä, mikä osaltaan vaikeuttaa kuntien päätöstä asiassa, Luoma kertoo.

Myös hieman edullisemman luokan vaihtoehtoja on. Käytössä on myös oranssikellertäviä suurpainenatriumlamppuja, jotka ovat hieman led-valoja edullisempia.

- Ne säästävät jonkin verran sähköä verrattuna elohopeahöyrylamppuihin, mutta kunnat saavat itse päättää, minkä valaistuksen ne valitsevat, Luoma kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – näin turma tapahtui

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    4. 4

      Rekka putosi moottoritien sillalta Lohjalla – yksi kuollut, kaksi loukkaantunut

    5. 5

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    6. 6

      Hyviä uutisia – Patrik Laine palasi jäälle

    7. 7

      SM-liigassa kolmen ottelun pelikielto kohutaklauksesta – ”Tuomio oli farssi”

    8. 8

      Ylipainoinen opiskelija laihdutti lähes puolet painostaan – on nyt mallikaunotar: Nöyryyttävä tilanne avasi silmät todellisuudelle

    9. 9

      ”Eräs miljonääri haki sokerinkin Virosta” – psykologi: Saituus saa alkunsa potalta

    10. 10

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    2. 2

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    3. 3

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    4. 4

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    5. 5

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    6. 6

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    7. 7

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    8. 8

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    9. 9

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    10. 10

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – näin turma tapahtui

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    4. 4

      Rekka putosi moottoritien sillalta Lohjalla – yksi kuollut, kaksi loukkaantunut

    5. 5

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    6. Näytä lisää