Torsti

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Viipuri-muistoista ilmestyi lehti

Ilta-Sanomat julkaisi erikoislehden Viipuri-kirjoituskilpailuun lähetetyistä tarinoista.
- Kirjoituskilpailu oli tavallaan viipurilaisten Facebook. Se innosti ottamaan yhteyttä vanhoihin tuttuihin, tiivistää toimittaja Pertti Koskinen, joka vastasi Ilta-Sanomien viime kesänä järjestämästä Viipuri-aiheisesta kirjoituskilpailusta.

Hänen puhelimensa soi ahkerasti, kun kirjoituksia julkaistiin lehdessä päivittäisenä sarjana.

- Soittajat kertoivat paitsi omia riipaisevia muistojaan, myös että vanhat viipurilaiset kaverit olivat ottaneet yhteyttä luettuaan jonkin kirjoituksen.

Moni soittaja oli leikannut kirjoitukset talteen, ja toimitus sai lukuisia pyyntöjä koota niistä erikoislehti. Tuoreessa Viipuri – muistot -lehdessä on sata tarinaa Viipurista: osa kirjoituksista on kokonaan, osa lyhennettyinä tuokiokuvina.

- Kun ihmiset soittivat, selvisi että tarinoita on vielä tuhansittain kertomatta – kuten se miten nuori tyttö pakeni soutamalla naapurin pojan kanssa Saimaan kanavaa myöten Lappeenrantaan. Kyllä näitä keskusteluja kyynelsilmin käytiin.

Kirjoitukset imaisivat Pertti Koskisen täysin mukaansa.

- Kun on lukenut parikymmentä kirjoitusta, kuinka koulupäivä keskeytyi 30.11.1939 pommikoneiden tullessa, pystyy sijoittamaan itsensä takarivin pulpettiin. Siinä olivat kaikki samalla viivalla, työväenkaupunginosien ja varakkaiden perheiden lapset. Viipuri menetettiin yhdessä.

- Paluu Viipuriin välirauhan jälkeen oli toinen yhteinen kokemus. Kaikki halusivat tulla takaisin ja uskoa, että Viipuri on meillä ikuisesti, Koskinen sanoo.

Kirjoituskilpailu oli osa IS:n 80-vuotisjuhlavuotta.

92-sivuinen Viipuri – muistot -lehti on myynnissä rajoitetun ajan yhdessä Ilta-Sanomien kanssa. Lehti kuuluu IS:n palkittuun historialehtien sarjaan.

Lehdessä on kirjoitusten lisäksi parhaat otokset IS:n nostalgisesta Viipuri-valokuvanäyttelystä, joka perustui pitkälti Etelä-Karjalan museon Viipuri-kuviin.

2,90 euron hintaisen lehden on tuottanut Pertti Koskinen. Ulkoasusta vastaa Marienka Pakaslahti.
  • Teemalehdet

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    2. 2

      Näin Norjan kohuhiihtäjä Emil Iversen reagoi Sami Jauhojärven saunakutsuun: ”Odotan tapaamista innoissani”

    3. 3

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    4. 4

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    5. 5

      Kuva: Robertin, 28, kahvihetki keskeytyi – todisti, kun poliisimaija pukkasi kaahailijan auton ulos tieltä

    6. 6

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    7. 7

      Kommentti: Sami Jauhojärven pelisilmä ei pettänyt taaskaan: anteeksiannon löylyt hieno ajatus kovan onnen hiihtäjille

    8. 8

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    9. 9

      Linja-auto törmäsi 13-vuotiaaseen tyttöön Ylikiimingissä – kuljetettiin ambulanssilla sairaalaan

    10. 10

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    5. 5

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    6. 6

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    7. 7

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    8. 8

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    9. 9

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    10. 10

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    2. 2

      Näin Norjan kohuhiihtäjä Emil Iversen reagoi Sami Jauhojärven saunakutsuun: ”Odotan tapaamista innoissani”

    3. 3

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    4. 4

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    5. 5

      Kuva: Robertin, 28, kahvihetki keskeytyi – todisti, kun poliisimaija pukkasi kaahailijan auton ulos tieltä

    6. Näytä lisää