Visa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Virolaismiehet tekivät kuusi rikosreissua Suomeen – murtautuivat 15 omakotitaloon

Kaksi virolaismiestä tehtaili muhkean rötössarjan Suomessa.
Hyvinkään käräjäoikeus tuomitsi kaksi virolaismiestä useista törkeistä varkauksista vankeuteen maanantaina.

Miehet aloittivat rikossarjansa vuonna 2008. Neljän vuoden aikana he muun muassa murtautuivat 15 omakotitaloon ja veivät niistä omaisuutta useiden kymmenien tuhansien eurojen arvosta. Omakotitalomurtojen lisäksi toinen miehistä murtautui lisäksi kolmeen kerrostaloasuntoon.

Kaiken kaikkiaan miehet ylittivät Suomenlahden kuusi kertaa.  Usein 39- ja 29 -vuotiaat miehet saapuivat yhdellä autolla Suomeen ja murtautuivat asuntoihin omistajien ollessa poissa. Toisinaan miehet veivät taloista ruokaa ja kahvia sekä alkoholijuomia. Toisinaan he ottivat mukaansa arvokasta omaisuutta.

Miehet veivät taloista mennessään muun muassa 200 kiloa kuparikaapelia, moottorisahoja, kännyköitä, tietokoneita ja koruja. Miehet myös anastivat Seinäjoelta auton, joka löytyi myöhemmin Tukholmasta.

Viime vuoden syyskuussa miehet murtautuivat Hollolassa taloon, josta he anastivat koruesineitä lähes 15 000 euron arvosta. Samassa kuussa he veivät myös seinäjokelaisesta omakotitalosta muun muassa digikameran, rannekellon, muita koruja ja akkuporakoneita yli 10 000 euron arvosta.

Rikosvyyhti alkoi selvitä, kun miehet varastivat viime vuoden syyskuussa seitsemästä autosta polttoainetta Porissa. Poliisit pääsivät tekijöiden jäljille, kun teot havainnut sivullinen soitti poliisit paikalle. Varkaat pakenivat juosten paikalta, mutta jättivät autonsa. Poliisit löysivät ajoneuvoista aiemmin omakotitaloista anastettua omaisuutta.

Viimeisen kerran miehet saapuivat Suomeen marraskuussa, kun poliisilla oli jo vihiä rikossarjan laajuudesta. Poliisit osasivat odottaa kaksikon saapuvan jälleen Suomeen ja olivat varautuneet nappaamaan kaksikon. Lopulta miehet jäivät kiinni Kokkolassa marraskuussa, kun poliisi pysäytti miehet.

Rikosvyyhdin käsittely oli massiivinen, sillä tapauksessa oli yhteensä yli 50 asianomistajaa.

Miehet tuomittiin Hyvinkään käräjäoikeudessa maanantaina 3 vuoden ja 6 kuukauden sekä 2 vuoden ja 9 kuukauden mittaisiin vankeusrangaistuksiin. Miehillä on aiempaa rikostaustaa kotimaassaan, joten miehet istuvat tuomionsa täysmittaisina. 

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pieni lapsi yksin autossa Hämeenlinnanväylällä – katosi ennen pelastajien tuloa

    2. 2

      Fitnesskaunottaren paino nousi 12 kiloa – joutui somessa järkyttävän ryöpytyksen kohteeksi

    3. 3

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    4. 4

      HS: Suomalainen olympiamitalisti velkaantui pahasti – ”Kaikki on mennyt”

    5. 5

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    6. 6

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    7. 7

      EK15: Ford-kuskille aikasakko – Latvala nousi jo toiseksi!

    8. 8

      Tämä on Suomen kauhuskenaario: Voiko sähkö loppua talven kysyntähuipussa?

    9. 9

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    10. 10

      Mika Myllylän kuvankaunis Olivia-tytär, 17, muutti tyyliään täysin – muuntautui blondiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    3. 3

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    4. 4

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    5. 5

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    6. 6

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    7. 7

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    8. 8

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    9. 9

      Rouva Tellervo Koivisto IS-haastattelussa: ”Mieheni kunto on joulun jälkeen heikentynyt”

    10. 10

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pieni lapsi yksin autossa Hämeenlinnanväylällä – katosi ennen pelastajien tuloa

    2. 2

      Fitnesskaunottaren paino nousi 12 kiloa – joutui somessa järkyttävän ryöpytyksen kohteeksi

    3. 3

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    4. 4

      HS: Suomalainen olympiamitalisti velkaantui pahasti – ”Kaikki on mennyt”

    5. 5

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    6. Näytä lisää