Selma

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

8-vuotiaan Eerikan surma: Isä ja äitipuoli ymmärsivät, mitä tekivät

8-vuotiaan Eerika-tytön murhasta syytetyt isä ja äitipuoli ovat heille tehtyjen mielentilatutkimusten mukaan syyntakeisia.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen antaman lausunnon mukaan he ovat siis ymmärtäneet tekonsa ja sen seuraukset. Mielentilatutkimuksen lopputulos paljastettiin Helsingin käräjäoikeudessa, joka aloitti murhajutun pääkäsittelyn hetki sitten.

Syytetyt kasvattivanhemmat tulivat molemmat oikeuteen vanginvartijoiden saattelemina ja päänsä visusti kuvaajilta piilottaneina. Isä oli vetänyt päänsä ylle sinisen hupparin hupun, äitipuoli keltaisen huivin.

Ääninauhat paljastivat, miten isä puhui lapsen itselleen

IS:n syksyllä hankkimat äänitallenteet paljastavat, kuinka 8-vuotiaan
Eerikan murhasta syytetty isä onnistui puhumaan lapsen itselleen oikeudessa (kuuntele nauha tästä jutusta).

Tallenteet on nauhoitettu 4. lokakuuta 2011, jolloin Helsingin käräjäoikeudessa käsiteltiin Eerikan huoltajuutta. Isää ja äitiä kuultiin kumpaakin noin 20 minuutin ajan.

Isä vastusti äidin vaatimusta saada huoltajuus ja laajemmat tapaamisoikeudet.

- Vastustan sen tähden, että katson, että lapsen turvallisuus ei ole taattu (äidin luona), isä perusteli.

Käräjäoikeus myöntyi isän kantaan. Lapsi määrättiin pysymään edelleen isän luona, kunnes sosiaalivirasto olisi selvittänyt vanhempien kotiolot. Päätöksensä perusteluissa oikeus sivuutti äidin esittämät epäilyt fyysisestä kurittamisesta.

Oikeudessa isä kiisti kurituksen jyrkästi, mutta tosiasiassa tyttö eli jo tuolloin kotihelvetissä äitipuolensa ja isänsä kanssa.

Äiti kertoi oikeudessa, että hän oli erittäin huolissaan Eerikan puolesta. Tytöltä oli muun muassa lähtenyt isän luona irti yli puolet hiuksista.

Hiustenlähtöön oli kiinnitetty huomiota myös äidin ja tyttären tapaamispaikassa Sahramissa. Sieltä oli äidin mukaan tehty peräti kolme ilmoitusta Kivikon lastensuojeluyksikköön.

Isä toi oikeuteen lastenlääkärin lausunnon, jossa ei kuitenkaan otettu kantaa hiuskadon syyhyn. Hiustenlähtö oli isän mukaan jo "vanha asia".
Sahramin ilmoituksen isä kuittasi kuulopuheisiin perustuvaksi. Ilmoittaja ei isän mukaan ollut itse edes nähnyt Eerikan hiuksia.

Äidin itsensä tekemät ilmoitukset isä käänsi oikeudessa äitiä vastaan. Hän esitteli niitä tuomarille "aiheettomina" lastensuojeluilmoituksina.
Äiti kertoi oikeudessa myös isän naisystävästä eli Eerikan äitipuolesta, joka esiintyi tekaistulla "Nadia"-nimellä. Tämä oli väittänyt olevansa ranskalainen aivokirurgi, joka oli raskaana ja odotti nelosia.

Äiti esitteli oikeudelle myös asiakirjan, johon oli kirjattu Nadian selitys Eerikan hiustenlähdölle. Nadia oli väittänyt, että se liittyisi Eerikan "huonoon syömiseen".

Myös isä oli puhunut "ruualla temppuilusta" lastenlääkärille.

Murhatutkinta paljasti myöhemmin, että tosiasiassa Eerikaa oli pakkosyötetty, tukistettu ja nöyryytetty ruokapöydässä toistuvasti. Rääkkääjä oli yleensä äitipuoli. Isä kuvasi tekoja videolle.

Ensimmäinen video oli kuvattu kaksi kuukautta ennen käräjäoikeuden istuntoa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

    2. 2

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    3. 3

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    4. 4

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    5. 5

      Nainen käveli portaat joka päivä kuukauden ajan – yllättyi lopputuloksesta

    6. 6

      Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

    7. 7

      IS seuraa Suomen-vierailua hetki hetkeltä: Saara Aalto tapasi valtavan fanivyöryn Helsinki-Vantaalla

    8. 8

      X Factorin kuvausryhmä käskytti ja hyppyytti Saara Aallon faneja lentokentällä – ”Olkaa innokkaampia!”

    9. 9

      Espanjan Aurinkorannikolla ennätyssateet – lehti: kaksi kuollut tulvissa

    10. 10

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    5. 5

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    6. 6

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    7. 7

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    8. 8

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    9. 9

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    10. 10

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

    2. 2

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    3. 3

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    4. 4

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    5. 5

      Nainen käveli portaat joka päivä kuukauden ajan – yllättyi lopputuloksesta

    6. Näytä lisää