Anna, Anne, Anu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Eläimet kituivat ja kuolivat - lääkärin mielestä hoidossa ei vikaa

Eläinsuojelurikos
Neljän vuoden eläintenpitokiellon saanut naislääkäri joutuu tyytymään vasten tahtoaan tuomioonsa. Lahden seudulla asuva lääkäri ei saa enää pitää lampaita eikä hevosia.
Kouvolan hovioikeus ei hylännyt syytteitä, kuten eläimet omistanut nainen vaati. Nainen sai tuomion vuosia jatkuneesta eläinsuojelurikoksesta.

Lahden seudulla vaikuttanut, noin 60-vuotias lääkäri kohteli lampaitaan ja hevosiaan niin huonosti, että osa eläimistä oli lopettava. Hän oli sitä mieltä, että hän ei ollut aiheuttanut niille tarpeetonta kipua, kärsimystä ja tuskaa ja vaati hovia hylkäämään syytteen.

Eläinlääkäri teki vuosien 2009-2011 aikana naisen omistamalle maatilalle yhdeksän eläinsuojelutarkastusta. Niissä todettiin hevosten huono kohtelu.

Makuupaikat olivat märät, rehut olivat homeessa, kolmen hevosen kaviot lohkeilivat ja ne olivat liian pitkät. Hevosilla ei ollut laitumella puhdasta vettä, vain virtavan ojan kuravettä.

Alioikeudessa kuullun todistajan mukaan ponihevosella oli vaikeuksia liikkua upottavassa mudassa, eikä se jaksanut kävellä likaiselle purolle juomaan.

Lampaat olivat keritsemättä. Ne olivat aliravittuja ja tarjottu rehu oli laadultaan huonoa. Eläinsuojelutarkastuksen tehnyt eläinlääkäri määräsikin lampaat lopettaviksi.

Kaikkein huonokuntoisimpia lampaita oli yhdeksän. Ainakin kaksi lampaista nääntyi ennen lopettamista.

Hevosten tilojen kunnostamista eläinlääkäri vaati useita kertoja, mutta mitään ei tapahtunut.

Kouvolan hovioikeus ei puuttunut Päijät-Hämeen käräjäoikeuden tammikuussa antaman tuomion sisältöön. Nainen sai alioikeudelta myös neljän kuukauden ehdollisen vankeustuomion.

Kolme vuotta sitten naislääkäri tuomittiin eläinsuojelurikkomuksesta Kouvolan hovioikeuden päätöksellä sakkoihin. Silloin oli kyse vastaavanlaisesta eläinten kohtelusta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    2. 2

      Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

    3. 3

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    4. 4

      Simpanssinaamainen kaahari piinasi poliisia Ruotsissa

    5. 5

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    6. 6

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    7. 7

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    8. 8

      Viestintäministeri Anne Berner, onko postin perustehtävä uhattuna? ”Postin on vastattava vahingosta”

    9. 9

      Europolin joulukalenteri poiki ensimmäisen pidätyksen – poliisi sai yleisövihjeen kahvilan kokista

    10. 10

      Lehti: Tukholman poliisin pikkujoulut riistäytyivät käsistä – ulostetta lavuaarissa, käytettyjä kondomeja pöydällä...

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    4. 4

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    5. 5

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    6. 6

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    7. 7

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    10. 10

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    2. 2

      Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

    3. 3

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    4. 4

      Simpanssinaamainen kaahari piinasi poliisia Ruotsissa

    5. 5

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    6. Näytä lisää