Sampsa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Abi, kohta saat ottaa tietokoneen mukaan kokeeseen!

Yo-kirjoitukset
Tietotekniikka ei vieläkään ole kunnolla osa koulutyön arkea, mutta ylioppilaskokelaat saavat ehkä muutaman vuoden päästä käyttää kirjoituksissa omia kannettavia tietokoneitaan.
Opetusministeriö toivoo sähköisten ylioppilaskirjoitusten pakottavan lukiot viimeinkin päivittämään opetusmenetelmänsä tälle vuosituhannelle.

Ministeriön ylijohtaja Eeva-Riitta Pirhonen kertoo, että lukioita on yritetty jo vuosikausia saada käyttämään tietokoneita opetuksessa selvästi nykyistä enemmän, mutta se ei kerta kaikkiaan ole onnistunut.

Opetusministeriö on jakanut lukioille rahoitusta laitteiden hankkimiseen ja opettajien kouluttamiseen, mutta se ei ole tuottanut toivottua tulosta.

Ylioppilaskirjoitukset muuttuvat kokonaan tietokoneella tehtäviksi vuonna 2019. Muutos aloitetaan vuonna 2016, jolloin osa kokeista muuttuu sähköisiksi.

– Nyt lukioilla ei ole vaihtoehtoja: suuri hyppäys on tehtävä, Pirhonen toteaa.

Oma kone mukaan yo-kokeeseen

Ylioppilastutkintolautakunnan pääsihteeri Kaisa Vähähyyppä on Pirhosen kanssa samoilla linjoilla. Hänen mielestään sähköinen ylioppilastutkinto edellyttää, että tietokoneita käytetään koko lukion ajan.

– Oppituntien lisäksi niitä täytyy käyttää kurssikokeissa, jotta oppilaat tottuvat siihen.

Vähähyyppä toivoo lukioiden pääsevän tietokoneiden avulla eroon oppikirjoista, joiden ostaminen tekee ison loven lukiolaisen tai hänen vanhempiensa kukkaroon. Kirjojen sijaan tulevaisuuden lukiolaiset sijoittaisivatkin rahaa omaan kannettavaan tietokoneeseen. Koneen saisi hankittua halvemmalla kuin nykyiset oppikirjapinot.

Ylioppilastutkintolautakunta miettii parhaillaan, voisivatko lukiolaiset käyttää omia koneitaan myös ylioppilaskirjoituksissa. Tällöin koulujen ei tarvitsisi ostaa koneita kaikkien käyttöön.

Vähähyyppä ei pelkää, että kokelaat saisivat piilotettua koneisiinsa lunttilappuja tai pääsisivät kokeen aikana livahtamaan internetiin tietoa etsimään. Hänen mukaansa tällaiset ongelmat pystytään estämään.
Pääsihteeri ei myöskään ole huolissaan siitä, että rikkaampien perheiden lapset saisivat etulyöntiaseman omien koneiden käytön myötä.

– Ei kone tee vastauksia vaan oppilas. Kokeissa pitää olla sellaiset kysymykset, että vastaaminen toimii ihan samalla tavalla halvalla tai kalliilla läppärillä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Linnan juhlien roiseimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    3. 3

      Kommentti: Huudot Vastarintaliikkeen marssilla tekivät hyvin selväksi liikkeen aatemaailman

    4. 4

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    5. 5

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    6. 6

      Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

    7. 7

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    8. 8

      Kuin ilmetty äitinsä! Eija-Riitta Korholan tytär Reeta Vestman säväytti lyhyehkössä pitsiluomuksessa

    9. 9

      Katso kuvagalleria Linnan juhlien jatkoista

    10. 10

      Poliisi: Uusnatsi ja antifasisti pantiin vahingossa samaan autoon – Eivät tienneet, että miehet eivät ole ”samalla puolella”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    2. 2

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    3. 3

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    4. 4

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    5. 5

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    6. 6

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    7. 7

      Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

    8. 8

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    9. 9

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    10. 10

      HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Linnan juhlien roiseimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    3. 3

      Kommentti: Huudot Vastarintaliikkeen marssilla tekivät hyvin selväksi liikkeen aatemaailman

    4. 4

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    5. 5

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    6. Näytä lisää