Airi, Aira

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Valtaosa pikkukaupoista kiinni tänään - suurissa kaupoissa odotetaan venäläisten ryntäystä

Kauppajäteillä on Etelä-Suomessa suuret odotukset helatorstaista shoppailupäivänä.
Suomeen odotetaan parhaillaan kymmeniä tuhansia venäläisiä matkailijoita.  Venäläiset juhlivat kansallista tänään voitonpäivää 9. toukokuuta. Se ja vapun jälkeiset vapaat mahdollistavat venäläisille pienen lomakauden toukokuussa.

Tämä venäläismatkailijoiden lomakausi on antanut Etelä-Suomen kaupoille mahdollisuuden pitää ovensa auki tänään poikkeusluvalla. Lupa koskee pääkaupunkiseudun, Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan vähittäiskauppoja.

Useimmat ruokakaupat pitävät kuitenkin ovensa kiinni helatorstaina. Myös Alkot ja pankit ovat kiinni.

Suuret kauppaketjut, esimerkiksi Stockmann ja Prisma pitävät ovensa auki helatorstaina. Etelän suurista kauppakeskuksista useat, kuten Kamppi ja Forum, palvelevat kello 18 asti. Jotkut liikkeet saattavat olla kiinni kauppakeskusten sisällä.

Valtaosa pienistä lähikaupoista pitää ovensa suljettuina tänään torstaina, vaikka alle 100 neliön ja huoltoasemien yhteydessä olevat alle 400 neliön päivittäistavarakaupat saavat olla auki juhlapyhinä ilman poikkeuslupaakin.

Erityisesti Kaakkois-Suomeen odotetaan helatorstaina erittäin vilkasta tieliikennettä venäläismatkailijoiden vuoksi.

Suomen ja Venäjän jääkiekkojoukkueet kohtaavat toisensa perjantaina Helsingissä. Myös tämän uskotaan näkyvän ruuhkaksi rajanylityspaikoilla.

Ota kantaa

Aiotko mennä ostoksille helatorstaina?

Kyllä 48% En 52%
Ääniä yhteensä 1712

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

    2. 2

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    5. 5

      Antton Puonti voitti Talent Suomen

    6. 6

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    7. 7

      X Factor -finaalista odotettavissa massiivinen megaspektaakkeli – Saara Aalto pääsee esiintymään jättiyleisölle

    8. 8

      Poliitikkotoverit järkyttyivät Tiina Wilén-Jäppisen kuolemasta: ”Vasta eilen sain häneltä sähköpostia, ja nyt häntä ei ole”

    9. 9

      Näin Jesse Puljujärvi kommentoi vaikeaa tilannettaan

    10. 10

      Toimittaja näki esiintymislavalta suoraan surmapaikalle: ”Näin mitä oli tapahtunut, mutta yleisö ei”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    6. 6

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    7. 7

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    8. 8

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    9. 9

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

    2. 2

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    5. 5

      Antton Puonti voitti Talent Suomen

    6. Näytä lisää