Sebastian

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Urpilainen: Tämä tympäisee sote-puheissa

Sdp:n puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Jutta Urpilainen otti kantaa sote-uudistuksen etenemiseen lauantaina järjestetyssä sote-seminaarissa.
Helsingin työväentalolla järjestetyssä tapahtumassa esiteltiin sote-työryhmän linjaukset.

Avauspuheenvuorossaan Urpilainen käsitteli terveydenhuollon järjestämisen yhteiskunnalle asettamia haasteita, joista hän mainitsi menojen kasvun ja työikäisten suomalaisten määrän pienenemisen. Hän myös kertoi olevansa huolissaan suomalaisten eriarvoistumisesta terveyspalvelujen saatavuudessa.

- Kuntaliiton mukaan 80 prosenttia suomalaisista elää ja asuu paikkakunnilla, joissa lääkäriin pääsyä joutuu odottamaan yli kaksi viikkoa. Se on hyvin paljon, Urpilainen totesi.

Hän puhui myös suomalaisten yhteisöllisyyden ja keskinäisen luottamuksen murenemisesta.

- Henkilökohtainen kokemukseni on, että tässä on tapahtunut aika iso muutos. Ihmiset keskittyvät entistä enemmän omaan elämäänsä sen sijaan, että kantaisivat huolta esimerkiksi siitä, mitä naapurissa seinän takana tapahtuu, hän sanoi.

- Valitettavasti myös ihmisten luottamus tulevaisuuteen ja julkisiin instituutioihin on heikentynyt. Tämä on yksi keskeinen syy sille, miksi sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita täytyy uudistaa, jotta me voimme säilyttää myös tulevan sukupolven luottamuksen laadukkaisiin julkisiin palveluihin, Urpilainen jatkoi.

Talouspuheet tympäisevät

Urpilainen myöntää sote-uudistuksesta käydyn keskustelun olleen raskasta.

- Välillä itseänikin suoraan sanoen tympäisee se, että sote-uudistuksesta käyty keskustelu on pyörinyt pitkälti rakenteissa ja hallinnossa. Mutta tiedämme, että jotta palvelut pystytään järjestämään hyvin, niin se edellyttää järkeviä rakenteita ja puitteita, hän sanoi.

Talous- ja vastuuasioista keskustelu on Urpilaisen mielestä tarpeellista, vaikka sen seurauksena kansalaiset ovat saattaneet pettyä koko sote-uudistukseen.

- Kansalaisten näkökulmasta se on ehkä synnyttänyt sekavan kuvan. Heille tärkeintä on kuitenkin se, että lääkäriin pääsee silloin, kun on korvakipuinen lapsi, ja leikkaukseen saa ajan, jos jalka tai käsi pettää, Urpilainen sanoi.

Hänen mukaansa keskustelut olisikin nyt syytä suunnata  käytännön palveluihin, kun uudistuksen askelmerkit on saatu selville.

Ministerit jäivät pois

Perjantaina Urpilaisen ministerikierrätyksen seurauksena peruspalveluministerin salkusta luopumaan joutuva Maria Guzenina-Richardson ei osallistunut seminaariin, vaikka ohjelman mukaan hänen oli määrä kommentoida työryhmän esitystä.

Guzenina-Richardsonin avustajan mukaan hän jäi lomalle perjantaihin saakka, jolloin ministerinvaihdos tapahtuu.

Myös tuleva peruspalveluministeri Susanna Huovinen (sd) joutui jäämään pois seminaarista ennen ministeripestin varmistumista sovittujen menojen vuoksi.

Ensi viikolla Huovisen on määrä esitellä sote-linjauksia kotikaupungissaan Jyväskylässä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Hampaiden paikkaaminen pian historiaa? Brittitutkimus: Alzheimer-lääke saa reiät kasvamaan umpeen

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    6. 6

      Äiti ja isäpuoli antoivat pikkutytölle heroiinia ja metadonia kuukausien ajan – sydän pysähtyi nelivuotiaana

    7. 7

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    8. 8

      EK2: Hänninen hienossa vauhdissa – Latvala jäi taakse

    9. 9

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    10. 10

      Twin Peaksista ja RoboCopista tuttu konkarinäyttelijä menehtyi syöpään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    3. 3

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    4. 4

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    5. 5

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    6. 6

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    7. 7

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    8. 8

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    9. 9

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    10. 10

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    3. 3

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    4. 4

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Hampaiden paikkaaminen pian historiaa? Brittitutkimus: Alzheimer-lääke saa reiät kasvamaan umpeen

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    6. Näytä lisää