Eija

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Ryytimaa järkyttää yhteiskuntarauhaa Helsingissä

Kommentti
Helsingin Tokoinrantaan vappuna perustettu luvaton ryytimaa vihertää jo. Tapaus on saanut parissa viikossa suorastaan eeppiset mittasuhteet.
Ymmärrän ihan hyvin, ettei rakennusvirasto tykkää siitä, että vaivalla hoidettuja nurmikoita käännetään ilman lupia kasvimaiksi. Syvällä on pelko siitä, että kohta koko puisto on kuokittu. Virastolta paloivat hihat, ja salaattipenkistä tehtiin tutkintapyyntö poliisille.

Tutkintapyyntöjä tehdään milloin mistäkin, mutta pitääkö poliisia todella vaivata vielä kasvimaallakin?

Voin vain kuvitella sen aamuisen käskynjaon poliisitalolla. ”Koskela ja Grönberg. Kurvaatte Tokoinrannan kautta. Otatte kuokan ja lapion mukaan ja tuotte näytteet. Ja ollaan sitten varovaisia siellä ulkona.”

Muistui ihan mieleen tapaus Tampereelta yli kymmenen vuoden takaa. Aamulehden Moron legendaarinen tutkija Olli Kemmo kuuli, että Nalkalan jalkapallokentän kuntoa haukuttiin. Se oli kuulemma ihan perunapeltoa. Kemmo osti Alarannasta kilon siikliä ja kilon pitoa ja kylvi ne keskiympyrään. Kesän ajan kentällä höntsäiltiin, mutta perunat puskivat vartta ihan komeasti.

Soitin Kemmolle ja kysyin, että tuliko perunankasvatuksesta jälkeenpäin sanomista. Kuulemma ei. Ihmetteli vähän helsinkiläisten tiukkuutta. Tutkimustulos muuten oli, että pito kasvoi paremmin. Kentän vieressä asunut mummu oli varastanut muutaman mukulan, mutta sissiviljeltyjä pottuja riitti Kemmolle useaan soppaan.

Helsingissä riittää ihan joutavia plänttejä, joissa ihmiset mielestäni voisivat halutessaan kasvattaa salaatteja ja porkkanoita, jos siitä omistajan kanssa reilusti sovitaan. Kaupungissa on jo myös asiallisia viljelylaatikoita ja niistä on tulossa muodikkaita myös taloyhtiöiden takapihoilla. Tokoinrannan salaatinkasvattajilla oli varmaan ihan hyvä ajatus, mutta vähän väärä paikka.

En kyllä tosin tiedä, olisinko juuri siitä ryytimaasta ottanut salaatinlehteä leivän päälle. Ensimmäisenä tulee nimittäin mieleen se, että onkohan joku rannan miehistä päättänyt lannoittaa penkkiä omatoimisesti ja kustannustehokkaasti.
  • Kommentti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

    2. 2

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Aluksi Antin, 32, koukkuun nappasi hauki – mutta siihen haukeen iskikin oikein jättiläishauki

    5. 5

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yle hyllytti odotetun sananvapauskeskustelun – tuottaja hämillään: ”Tässä uhrataan nyt yksi henkilö”

    8. 8

      Olivian, 24, rehellisistä alusvaatekuvista tuli nettihitti – mukana tärkeä viesti kaikille naisille: ”Uskomaton helpotus”

    9. 9

      Nyt on todella erikoisia tilastoja: Kaisa Mäkäräiseltä nähtiin häkellyttävän kova suoritus

    10. 10

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    2. 2

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    3. 3

      Tässä on vedenpitävä todiste SM-liigan maaliskandaalista: ”Miten joku voi kuvitella, että tuo on maali?”

    4. 4

      17-vuotiaat tyttö ja poika kuolivat pakettiauton ja mopoauton nokkakolarissa Sastamalassa

    5. 5

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    6. 6

      Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

    7. 7

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    8. 8

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    9. 9

      Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

    10. 10

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    4. 4

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    7. 7

      Mies teki klassisen virheen aamutuimaan – lattiat menivät pilalle

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

    2. 2

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Aluksi Antin, 32, koukkuun nappasi hauki – mutta siihen haukeen iskikin oikein jättiläishauki

    5. 5

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    6. Näytä lisää