Ilmari, Ilmo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Espanjan vakuussopimus julki jo lähiaikoina

Valtiovarainministeriö lupaa julkistaa Espanjan vakuussopimuksen salassa pidetyt osat pian lähes kauttaaltaan.
- Ei siinä kauan pitäisi mennä. Olettaisin että lähiaikoina, sanoo valtiovarainministeriön hallitussihteeri Aki Kallio.

Hänen mukaansa julki tulisi korkeintaan kymmeniä muutoksia alkuperäiseen sopimustekstiin ja muutama liite. Kallio katsoo suuren osan niistä olevan melko triviaaleja ja teknisiä.

- Ei siellä mitään top secret -tavaraa ole, vaan esimerkiksi kyseiset julkaisemattomat liitteet ovat identtiset Kreikan julkaistujen liitteiden kanssa. Järjestelyyn osallistuneiden nimet ja tittelit sekä tilinumerot on mustattu ja näin toimittiin myös Kreikan tapauksessa.

Viikonloppuna paljastui, että valtiovarainministeriö ei ollut julkistanut nettisivuillaan kaikkia Kreikka-vakuuksien asiakirjoja, vaikka korkein hallinto-oikeus on määrännyt ne julkisiksi. Nettiin oli päätetty laittaa neljän kreikkalaispankin sopimuspapereiden sijaan vain yhden pankin paperit, koska muut kolme olivat liki samanlaisia keskenään. Maanantaina ministeriö julkisti loput paperit.

Espanjan kohdalla vastaavaa hämminkiä ei synny, Kallio vakuuttaa.

- Järjestelyssä on mukana vain yksi osapuoli eli Espanjan talletussuojarahasto DGF. Sopimuspaketteja on näin ollen vain yksi eikä neljää pieniltä teknisiltä eroavaisuuksiltaan identtistä pakettia, kuten Kreikan tapauksessa.
 
Apua Englannin lain kanssa

Valtiovarainministeriö konsultoi myös Espanjan sopimuksessa brittiläistä lakifirmaa Linklatersia.

- Sopimukset ovat Englannin lain alaisia, ja halusimme varmistaa, että sopimusten julkistus voidaan toteuttaa julkisuuslain mukaisesti ja osapuolten eri suuntiin menevät intressit mahdollisimman hyvin huomioon ottaen, Kallio muistelee.

- Toki ammattilaisten käyttäminen maksaa, mutta vaikea meillä on Suomesta lähteä Englannin lakia tulkitsemaan. Kyllä silloin on parempi kääntyä paikallisen lain asiantuntijoiden puoleen.

STT on valittanut Espanjan vakuussopimuksen osittaisesta salaamisesta korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Unelmasiirto! Valtteri Bottas siirtyy Mercedekselle

    2. 2

      Kommentti: Bottas ei ole uusi Kovalainen – mahdollisuus sensaatioon heti alkukaudesta

    3. 3

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    4. 4

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    5. 5

      Alennus jopa 329 euroa – katso jättilista halventuneista lääkkeistä

    6. 6

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    7. 7

      Mika Salo kommentoi Valtteri Bottaksen unelmasiirtoa – ”Elämä muuttuu hurjasti”

    8. 8

      Fani sai hikisen yhteisselfien WWE-tähden kanssa – rintoihin harhaileva katse villitsee somessa

    9. 9

      Valtteri Bottas piti puheen Mercedeksen väelle

    10. 10

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    2. 2

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    3. 3

      Suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

    4. 4

      Kaisa Mäkäräinen nettosi viikonlopulta huipputilin

    5. 5

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    6. 6

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    7. 7

      ”Täysin luomusta” Antjesta, 22, tuli Instagram-tähti – pyrkii kurvikkailla kuvillaan Hollywoodiin

    8. 8

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    9. 9

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    10. 10

      Espoolainen Risto kertoo työkokeilusta: teki kaksi kuukautta ilmaista työtä – sitten yritys ilmoittikin rekrytointikiellosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teri Niitti, 43, on kuollut

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    4. 4

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    5. 5

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    6. 6

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    7. 7

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    8. 8

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Unelmasiirto! Valtteri Bottas siirtyy Mercedekselle

    2. 2

      Kommentti: Bottas ei ole uusi Kovalainen – mahdollisuus sensaatioon heti alkukaudesta

    3. 3

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    4. 4

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    5. 5

      Alennus jopa 329 euroa – katso jättilista halventuneista lääkkeistä

    6. Näytä lisää