Laura

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Poliisi: Jo 100 uhria – varo tätä huijausta Helsingin keskustassa

Helsingin poliisi varoittaa mieskaksikon huijauksesta, johon on langennut jo miltei sata ihmistä.
Poliisin mukaan lauantaina 11.5. huijattiin Helsingin keskustassa useita henkilöitä klassisella lapputempulla.

Kahviossa ja terassilla ulkomaalainen mies oli joko yksin tai toisen ulkomaalaisen miehen kanssa esittänyt jotakin kirjoitusta sisältäneen paperilapun ja kiinnittänyt siten uhrin huomion.

Tässä yhteydessä miehet onnistuivat anastamaan pöydällä olleen asiakkaan matkapuhelimen.

Vastaavia tapauksia on tänä vuonna Helsingissä tullut ilmi jo lähes sata.

Jazzpianisti Iiro Rantala kertoi viime viikolla Helsingin Sanomissa joutuneensa pari viikkoa sitten varkauden uhriksi. Häneltä vietiin älypuhelimen sijaan lompakko.

- Olin Hallituskadulla ravintolassa syömässä, kun siihen tuli huppupäinen mies lappu kädessä. Siinä oli tekstiä minulle tuntemattomalla kielellä. Toinen mies tekeytyi ravintolan työntekijäksi ja oli keräävinään astioita viereisestä pöydästä, hän sanoi lehdelle.

Kuten näissä huijauksissa aina, miehet kiinnittivät Rantalan huomion toisaalle ja anastivat avonaisesta repusta lompakon.

- Siinä meni ne klassiset viisi sekuntia ennen kuin ymmärsin, että tämä oli ryöstö. Kaverit olivat jo juosseet karkuun.

Viikonloppuna tehtiin myös useita lompakkovarkauksia raitiovaunuissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    2. 2

      Onko sarjahukuttaja paennut ulkomaille – ei ole matkustuskiellossa

    3. 3

      Kuvat: Totuus Donald Trumpin kulissin takaa saattoi paljastua – Guardian kertoo, mitä kuvissa oikeasti näkyy

    4. 4

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    5. 5

      Kokonaista taloa siirrettiin Turussa yöllä 50 metriä – ”Erikoistahan tässä siirrossa on...”

    6. 6

      Palvottu fitnesskaunotar paljasti totuuden ”täydellisestä” bikinikuvastaan – esittelee, kuinka luoda illuusio jumalaisesta vartalosta

    7. 7

      SS: Liikennemerkki lumen peitossa – miten käy ylinopeussakkojen?

    8. 8

      Epämääräinen uhkaus kouluampumisesta huolestuttaa Tampereen yliopistolla – osa opiskelijoista jäi kotiin: ”Emme tiedä viestin lähettäjää”

    9. 9

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    10. 10

      Näyttelijätähden suuri suru: Poikavauva kuoli vain viiden päivän ikäisenä – viranomaiset käynnistivät tutkimuksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    2. 2

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    3. 3

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    4. 4

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    5. 5

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    6. 6

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    7. 7

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    8. 8

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    9. 9

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    10. 10

      Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    2. 2

      Onko sarjahukuttaja paennut ulkomaille – ei ole matkustuskiellossa

    3. 3

      Kuvat: Totuus Donald Trumpin kulissin takaa saattoi paljastua – Guardian kertoo, mitä kuvissa oikeasti näkyy

    4. 4

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    5. 5

      Kokonaista taloa siirrettiin Turussa yöllä 50 metriä – ”Erikoistahan tässä siirrossa on...”

    6. Näytä lisää