Anna, Anne, Anu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

"Millainen väsymys minulla muka on?" - Katainen juoksi 10 km ennen vaalitenttiä

Politiikka
Puoluejohtajat saapuivat hetki sitten Ylen studioille osallistuakseen Vaalien välissä: Kataisen kevättodistus -vaalitenttiin.
Kokoomuksen puheenjohtaja, pääministeri Jyrki Katainen kertoi valmistautuneensa illan vaalitenttiin juoksulenkillä.

- Jokainen voi itse arvella, millainen väsymys minulla muka on, jos juuri juoksin 10 kilometrin lenkin ympäri Seurasaarta, Katainen kertoi IS:lle saapuessaan Ylen studioille.

Kataisen on viime päivinä epäilty uupuneen pääministeritaakkansa alla.

Ylen tämänpäiväisen gallupin mukaan kokoomuksen kannatus pysyi samana verrattuna yleisradioyhtiön edelliseen galluppiin. Kokoomuksen kannatus oli 19,2 prosenttia.

- Tilanne oli odotettu, ei millään tavalla yllätys.

Keskusta säilytti Ylen mittauksessa paalupaikkansa 21,7 prosentin kannatuksella. Parannusta edelliseen oli 2,3 prosenttiyksikköä.

- Enemmänkin tämä kertoo hallituksen onnistumisesta kuin meidän. Hallitus on epäonnistunut isojen asioiden hoidossa. En kuitenkaan halua, että hallitus epäonnistuu, keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä sanoi IS:lle ennen vaalitentin alkua.

- Tässä tarvittaisiin enemmän yhteistyötä meidän ja hallituksen välillä.

Sipilä oli valmistautunut tenttiin yllättävällä tavalla.

- Otin tunnin päikkärit.

Soini ainoana autolla

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini saapui ainoana puoluejohtajista omalla autolla.

- Eihän kannatuksen lasku mitään haittaa, puolivälissä ollaan, Soini kommentoi Ylen gallupia.

Sen mukaan perussuomalaisten kannatus on laskenut 1,2 prosenttiyksikköä viime mittaukseen. Nyt kannatus oli 17,4 prosenttia.

Sdp:n kannatus nousi 0,3 prosenttiyksikköä edellisestä Ylen mittauksesta. Tyytyväinen puolueen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ei ollut neljänteen sijaan ja 16,5 prosentin kannatukseen ollut.

- Ei tässä todellakaan aihetta juhlaan ole, Urpilainen kuvasi IS:lle.

Hän kuitenkin muistutti, että vuosi on pitkä aika.

- Viime kesänä tilanne oli toisinpäin. Meillä meni hyvin ja keskustalla ei. Tilanne voi olla ensi kesänä jälleen toiste päin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    2. 2

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Patrik Laine solmi merkittävän varustesopimuksen – nousee heti keskeiseksi osaksi markkinointia

    5. 5

      Alusvaatemalli Alyssa, 20, matkustelee maailman luksuskohteisiin ilmaiseksi – vanhemmat miehet kuittaavat kulut: ”Tuntuu hyvältä, kun kaikki maksetaan”

    6. 6

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    7. 7

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    8. 8

      Trump poseeraa Time-lehden kannessa – somessa huomattiin heti: Kuvaan piilotettiin viesti paholaisesta ja viittaus Hitleriin?

    9. 9

      Mila Kunis raivostui Ashton Kutcherin ex-vaimolle – Demi Mooren väitetään häiriköivän parin elämää

    10. 10

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    5. 5

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    6. 6

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    7. 7

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    8. 8

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    9. 9

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    10. 10

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    2. 2

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Patrik Laine solmi merkittävän varustesopimuksen – nousee heti keskeiseksi osaksi markkinointia

    5. 5

      Alusvaatemalli Alyssa, 20, matkustelee maailman luksuskohteisiin ilmaiseksi – vanhemmat miehet kuittaavat kulut: ”Tuntuu hyvältä, kun kaikki maksetaan”

    6. Näytä lisää