Senja

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kuntajakolaista poikkeuksellisesti kolme eriävää mielipidettä

Perustuslakivaliokunnan lausuntoon kuntajakolaista jätettiin poikkeuksellisesti kolme eriävää mielipidettä.
- Ei ole tavanomaista, että perustuslakivaliokunta määrittelee aikarajan, valiokunnan varapuheenjohtaja Outi Mäkelä (kok) perusteli.

Hän jätti yhdessä puoluetoverinsa Kimmo Sasin kanssa eriävän mielipiteen lausuntoon.

Myös oppositiopuolueiden kansanedustajat jättivät eriävän mielipiteen.

Entisen kuntaministerin Tapani Töllin (kesk) kanssa siihen osallistuivat Markus Lohi (kesk), Lea Mäkipää (ps), Kimmo Kivelä (ps) ja Tom Packalén (ps).

- Toteutuessa tulisi kuntia, jotka olisivat käytännössä maakunnan kokoisia. Demokratiavaikutusten arviointia ei ole myöskään tehty, Tapani Tölli sanoi tiedotustilaisuudessa.

- Tässä hämärtyy raja pakkoliitosten ja vapaaehtoisen liittymisen välillä.

Tölli antoi myös kiitosta valiokunnan puheenjohtajalle Johannes Koskiselle (sd) asian hyvästä käsittelyjohdosta. Kiitoksiin yhtyivät myös perussuomalaiset ja kristilliset.

Myös valiokunnan kolme demarijäsentä jättivät eriävän mielipiteen. Ilkka Kantola, Eeva-Johanna Eloranta ja Maarit Feldt-Ranta vastustavat, että perustuslakivaliokunta määrittelee, kuinka kauan kunnilla on aikaa päättää kuntauudistusselvitysten tekemiseksi.

Myös kokoomus on samaa mieltä, että hallintovaliokunnan tulisi määritellä aikaraja.

Kuntalain etenemiselle ei ole varsinaisia esteitä perustuslakivaliokunnan mukaan.

Laki pyritään säätämään normaalisssa säätämisjärjestyksessä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    2. 2

      Syyte: Erittäin uhkaava tilanne Toholammilla – mies yritti murhata kaksi poliisimiestä

    3. 3

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    4. 4

      WhatsApp sai päivityksen: Osaa kolme uutta hyödyllistä niksiä

    5. 5

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    6. 6

      Tässä ovat Oscar-ehdokkaat 2017 – La La Landille huimat 14 ehdokkuutta

    7. 7

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    8. 8

      Kyläkauppias Sampo Kaulanen ylpeänä vaimostaan uimapuvussa – kuvakulma imartelee kurveja: ”Kokoni ei määrittele minua”

    9. 9

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    10. 10

      5 ruokaa, joita ei kannata syödä raakana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    4. 4

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    5. 5

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    6. 6

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    7. 7

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    8. 8

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    9. 9

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    10. 10

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    2. 2

      Syyte: Erittäin uhkaava tilanne Toholammilla – mies yritti murhata kaksi poliisimiestä

    3. 3

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    4. 4

      WhatsApp sai päivityksen: Osaa kolme uutta hyödyllistä niksiä

    5. 5

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    6. Näytä lisää