Aslak

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Myrsky hurjistuu yöllä

Suomea koettelee raju syysmyrsky. Ilmatieteen laitos odottaa tuulten yltyvän maan länsiosissa vaarallisen voimakkaiksi tämän ja huomisen illan välisenä aikana.

Merialueilla tuulten nopeudet nousivat päivän mittaan jopa 23-27 metriin sekunnissa. Voimakkaimmillaan tuuli oli myöhään illalla, kun syvä matalapaine sateineen ja voimakkaine tuulineen kulki maan yli itään.

Suomen yli kulkenut matalan rintama toi jo Oulun läänissä lunta paikoin kymmenen senttiä, ja lauantai-iltapäivään mennessä lunta ennustettiin tulevan lisää niin, että sitä olisi kymmenestä kahteenkymmeneen senttiä.

Myrskytuhot saivat aikaan useita sähkönjakelun häiriöitä niin Kainuussa, Pirkanmaalla kuin Lounais-Suomessa. Illan mittaan sähkönjakelun katkokset ulottuivat myös Etelä-Suomeen, jossa sähköt katkesivat tuhansilta talouksilta.

- Matalan keskus oli Vaasan tasolla illan pimetessä, ja Merenkurkussa merialueella tuuli puuskissa jo 24 metriä sekunnissa ja keskituulenkin nopeus 20 metriä sekunnissa, kertoi päivystävä meteorologi.

Ennusteen mukaan myrsky olisi keskiyön maissa kovimmillaan länsirannikolla ja lauantaina aamuyöllä Hämeessä ja Uudellamaalla.

Huono tai erittäin
huono ajokeli

Myös ajokelin ennustettiin muuttuvan huonoksi koko maassa lumi- ja räntäsateiden takia. Liikkuva poliisi muistutti autoilijoita siitä, että teille kertynyt vesi ja pohjoisessa räntä ja lumi voivat aiheuttaa yllätyksiä varsinkin kesärenkailla ajaville. Sateen lisäksi autoilijoiden on syytä varautua myös puuskittaiseen tuuleen.

Ajokeli oli jo perjantaina erittäin huono Oulun läänissä sekä Etelä-Lapissa lumisateen, voimakkaan tuulen, lumisten teiden sekä sohjoisten teiden vuoksi. Ajokeli oli huono Keski-Lapissa lumisateen vuoksi.

Ajokeli muuttuu Tiehallinnon ja Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan erittäin huonoksi illasta alkaen Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnassa lumi- tai räntäsateen, voimakkaan tuulen sekä tienpintojen jäätymisen vuoksi.

Edelleen ajokeli muuttuu huonoksi yöstä alkaen maan itäosassa sekä Varsinais-Suomen, Satakunnan, Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Pirkanmaan ja Keski-Suomen maakunnassa lumi- tai räntäsateen, voimakkaan tuulen sekä tienpintojen jäätymisen vuoksi.

Sähköyhtiöt
valmiudessa

Sähköyhtiöt eri puolilla Suomea olivat valmiudessa ja varautuivat korjaamaan tuulen kaatamien puiden vioittamia sähkölinjoja.

Päivän mittaan ilman sähköä oli ajoittain noin tuhat Fortumin asiakasta, mutta iltaa kohti tahti kiihtyi.

Vaikka vikoja korjattiin sitä mukaan kun niitä ilmeni, Länsi-Suomessa oli illalla ilman sähköä lähes 1 200 taloutta, Lounais-Suomessa runsas tuhat, mutta Etelä-Suomessa jo noin 2 350. Fortumin jakelussa oli illalla näin yli 4 500 asiakasta ilman sähköä.

Vattenfallin jakeluverkossa puolestaan oli eteläisessä Suomessa ilman sähköä vajaat 4 000 taloutta. Pohjoisempana esiintyi sähkövikoja etenkin Oulaisissa.

Sähkölangoille taipuneet puut saivat aikaan sähkökatkoksia etenkin Kainuussa, mutta enimmillään sielläkin oli ilman sähköä vain kolmisensataa taloutta.

Tuulen sähköjohdoille kaatamat puut aiheuttivat perjantaina iltapäivällä ja illansuussa muutamia sähkökatkoksia myös Pirkanmaalla. Niistä kärsi kuitenkin vain muutama sata kotitaloutta.

Nopea laivaliikenne
perui vuoroja

Huonon sään takia laivayhtiöt peruivat suurimman osan Helsingin ja Tallinnan välisistä pika-alusten vuoroista. Perjantailta ja lauantailta peruttiin Linda Linen liikenne kokonaan sekä Tallinkin Autoexpress-vuorot.

Myrsky katkoi sähköjä myös Virossa. Eesti Energian tietojen mukaan kello kuuden maissa illalla maassa oli sähköttä yli 3 000 kotitaloutta. Enimmillään sähköt olivat iltapäivällä poikki 4 500 taloudesta

Helsingin hätäkeskus varautui viestintäpäällikkö Jarkko Saulion mukaan myrskyyn nostamalla hätäilmoitusvahvuutta. Päivystävän päällikön Keijo Mökkösen mukaan myös Helsingin pelastuslaitos seuraa myrskyn kehittymistä tarkoin. Veden nousemiseen Kauppatorille tammikuun myrskyjen tavoin ei kuitenkaan uskottu.

- Merivesi ei lähtötilanteessa tällä kertaa ollut kovin korkealla. Lisäksi illan ja yön aikana tuulen pitäisi kääntyä pohjoiseksi, jolloin se painaa vettä takaisin, selvittää Mökkönen.

Kalastusalus upposi
Hangon edustalla

Suomalainen suurehko kalastusalus joutui merihätään ja upposi Hangon eteläpuolella aamuyöllä. Aluksen nelihenkinen miehistö pelastautui pelastuslautalle. Lähellä ollut kauppa-alus poimi miehistön turvaan ja kuljetti heidät Haminaan.

Merivartioston mukaan sää onnettomuuspaikalla oli erittäin huono, kun jopa 25 metriä sekunnissa puhaltava tuuli nostatti kolmemetrisiä aaltoja.

Aluksen pelastamiseksi ei ollut tehtävissä mitään, joten se jätettiin uppoamaan.

(STT-IS)

Katso kuvat!

Aamun sade riepotteli.

Näitä luetaan!

  1. 1

    54-vuotias mies voitti miljoona euroa Veikkauksen nettipelistä – soitti äidille ja anopille: ”Molemmat nauroivat katketakseen”

  2. 2

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  3. 3

    Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

  4. 4

    Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

  5. 5

    Krista Pärmäkoski asetettiin mahdottomaan tilanteeseen – ”Veikö johto varman mitalin?”

  6. 6

    IS selvitti: tällainen on venäläinen eliittiprikaati Suomen rajan pinnassa – kyky yllätysiskuihin

  7. 7

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  8. 8

    Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

  9. 9

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  10. 10

    Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  3. 3

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  4. 4

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  5. 5

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  6. 6

    Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

  7. 7

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  8. 8

    Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

  9. 9

    Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

  10. 10

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    54-vuotias mies voitti miljoona euroa Veikkauksen nettipelistä – soitti äidille ja anopille: ”Molemmat nauroivat katketakseen”

  2. 2

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  3. 3

    Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

  4. 4

    Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

  5. 5

    Krista Pärmäkoski asetettiin mahdottomaan tilanteeseen – ”Veikö johto varman mitalin?”

  6. Näytä lisää