Visa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Retkeilijöitä odotti järkyttävä näky Luukissa juhannussunnuntaina

Juhannussunnuntai paljasti karun näyn Luukin ulkoilualueella Espoossa.
Vappu Johansson ja Marc Ruiz viettivät juhannuksen jälkeistä sunnuntaita Espoossa sijaitsevalla Luukin ulkoilualueella. Kaitalammen eteläpäässä pariskuntaa odotti järkyttävä näky.

Lammen ranta muistutti lähinnä kaatopaikkaa. Joka puolella oli hajallaan roskia ja tyhjiä pulloja, paikalle oli jätetty myös romahtanut teltta sekä makuupusseja ja -alustoja.

- Kaikkein inhottavinta oli kuitenkin katkaistut puut, jotka oli jätetty lojumaan ympäriinsä. Useita puita oli katkottu muun muassa sahaamalla ne poikki noin metrin korkeudelta, Johansson kertoo.

- Paikka on tosi suosittu ulkoilualue, joten se oli todella hirvittävää nähtävää.

Helsingin liikuntaviraston ulkoilupäällikkö Petri Angelvuo ei ollut kuullut maanantaiaamuun mennessä kyseisistä tapahtumista.

- En ole tietoinen tällaisesta tapahtuneesta. Paikka ei ole Luukin ydinaluetta.

Angelvuo kertoo, että Luukissa on juhannuksen aikana ollut normaalia enemmän valvontaa.

- Alue on vartioitua ja juhannuksen vuoksi paikalla on ollut lisämiehitystä. Laajaa aluetta on kuitenkin vaikea valvoa kattavasti.

Luukin internetsivuilla sanotaan, että alueella ei ole mahdollisuutta telttailuun. Vaikka paikalle jätetty teltta ja makuupussit viittaavatkin yöpymiseen, niin Anglevuon mukaan se ei ole ollut sallittua juhannuksenakaan.

Angelvuo kertoo, että roskatulle ja tuhotulle alueelle ei ole tehtävissä enää muuta kuin siivous.

- Jos vartijat eivät raportoi paikalla tapahtuneesta häiriköinnistä tai tiedä asiasta mitään, niin asiaan ei voi enää puuttua. Meille jää vaan paikan siistiminen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    2. 2

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    3. 3

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiemmat presidentit kirjoittivat seuraajalleen: ”P.S. Älä pelästy niitä aseistettuja miehiä”

    4. 4

      Venäjän kovin yleisurheilutähti teki ison päätöksen – sai osakseen julkisen lynkkauksen

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. 6

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyivät lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    7. 7

      Esko Roine muistelee kollegoidensa muistisairauksia – näyttelijä ”ampui itsensä” vahingossa kesken esityksen teatterilavalla

    8. 8

      Vauva kuoli sairaalassa, Melbournen yliajon kuolonuhrien määrä viisi

    9. 9

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    10. 10

      Alzheimer-lääke mullistaa hampaiden hoidon – Kasvavatko reiät pian umpeen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    5. 5

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    6. 6

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    7. 7

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    8. 8

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    9. 9

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    10. 10

      George W. Bushin taistelu kertakäyttösadetakin kanssa varasti huomion Trumpin virkaanastujaisissa – internet sekosi kuvasarjasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    2. 2

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    3. 3

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiemmat presidentit kirjoittivat seuraajalleen: ”P.S. Älä pelästy niitä aseistettuja miehiä”

    4. 4

      Venäjän kovin yleisurheilutähti teki ison päätöksen – sai osakseen julkisen lynkkauksen

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. Näytä lisää