Unelma, Anelma

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kataisen esikunnasta kiistetään SK:n väitteet

Katais-spekulaatio
Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) esikunnasta kerrotaan, että Suomen Kuvalehden väitteet pääministerin tulevaisuudesta ovat spekulaatiota eikä niillä ole totuuspohjaa. Katainen ei itse kommentoi asiaa lomaltaan.
Suomen Kuvalehti kertoo, että Kataisen on tarkoitus ennen syksyä keskustella lähimpiensä kanssa puheenjohtajan ja pääministerin vaihdoksesta. Lehti ei nimeä jutussa lähteitä tiedolleen.

Julkisuudessa on aiemmin arveltu, että Katainen voisi olla ehdolla EU-komissaariksi ensi vuoden eurovaalien jälkeen.

Puoluesihteeri Taru Tujunen sanoo STT:lle, ettei ole nähnyt Suomen Kuvalehden juttua. Tujunen ei kommentoi lehtitietoa lomaansa vedoten.
Kokoomuksella on kolme varapuheenjohtajaa, joista Anne-Mari Virolainen sanoo, ettei ollut kuullut asiasta aiemmin.

– Aina välillä on liikkeellä huhuja, jotka eivät viime kädessä pidä paikkaansa, joten minulla ei ole tarvetta kommentoida tätä ennen kuin olen keskustellut pääministeri Kataisen kanssa asiasta.

Myös varapuheenjohtaja Janne Sankelolle lehtitieto tuli yllätyksenä.

– Puoluejohdon piirissä tämänsuuntaista keskustelua ei ole käyty.

Ota kantaa

Oletko tyytyväinen Suomen pääministeriin?

Kyllä 30% En 70%
Ääniä yhteensä 1199

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    3. 3

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    4. 4

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    5. 5

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    6. 6

      Testaa, miten sinkku olet!

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    9. 9

      Yli sadan turvapaikanhakijan vastaanottopalvelut lakkautettiin – 30 päivää aikaa poistua vastaanottokeskuksesta

    10. 10

      Isä lähetti vahingossa poikansa esikouluun härskissä joulupaidassa – huomaatko sinä, mitä pukki puuhailee?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    3. 3

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    4. 4

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    5. 5

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    6. 6

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    7. 7

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    8. 8

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    9. 9

      HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

    10. 10

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      Kartta paljastaa, asutko syöpäriskiä nostavalla radonalueella – ”Tietyllä tapaa henkilökohtainen päätös”

    4. 4

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Matti Nykäsellä kiehui yli – räväytti kovan uutispommin

    8. 8

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    3. 3

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    4. 4

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    5. 5

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    6. Näytä lisää