Matti, Matias

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Ruotsissa tuntematon vainaja: Kadonnut suomalainen on edelleen löytämättä

Stora Frö
Katoamistapauksen lisäksi ruotsalaispoliiseilla on nyt käsissään tuntematon vainaja.
Öölantilaisen Stora Frön kylän lähistöltä ennen juhannusta löytynyt luuranko ei kuulu lähes 16 vuotta sitten saarelta kadonneelle, suomalaistaustaiselle Annelie Ojoselle.

Varmistus asialle saatiin maanantaina, kun Linköpingissä tehdyn oikeuslääketieteellisen tutkimuksen tulokset valmistuivat.

- Olemme verranneet jäljellä olleita hampaita röntgenkuviin eikä se ole hän, Kalmarin poliisilaitoksen tiedotusvastaava Lina Isaksson Funke kertoi ruotsalaislehti Expressenille.

Kahden rantatörmällä leikkineen pojan juhannuksen alla tekemä luurankolöytö käynnisti välittömästi epäilyt vuodesta 1997 kateissa olleen Ojosen viimeisen leposijan löytymisestä.

Maanantaina saatujen tulosten mukaan ruotsalaispoliiseilla on nyt käsissään lähes 16 vuoden takaisen katoamistapauksen lisäksi tuntematon vainaja. Toistaiseksi ei ole tiedossa, kenelle öölantilaiselta rantatörmältä löytyneet jäänteet lopulta kuuluvat.

Ennen poliisitutkimusten jatkamista oikeuslääketieteellisestä yksiköstä odotetaan tietoa luurangon iästä. Sitä ennen myös rantatörmälle pystytetyt, liikkumista rajoittavat poliisiteipit saavat olla paikoillaan.

- Voi olla, että luuranko on niin vanha, ettei meillä ole mahdollisuuttakaan saada selvyyttä siitä kuka on kysymyksessä, rikoskomisario Ulf Martinsson sanoi Aftonbladetin haastattelussa.

Suomalaistaustainen Annelie Ojonen katosi jälkiä jättämättä 18.–19. syyskuuta välisenä yönä vuonna 1997 Hässelbyssä Öölannin saarella sijainneesta kodistaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    2. 2

      Trump ihmetteli taas Chicagon veritekoja: ”Mitä siellä tapahtuu – tilanne on riistäytynyt täysin käsistä”

    3. 3

      Kim Jong-namin salamurhassa käytetty aine tunnistettu

    4. 4

      Suomalaiskuvaajan huvittava otos leviää maailmalla – kertoo nyt, miksi presidentin Lennu-koira katsoo suoraan kohti kameraa

    5. 5

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    6. 6

      Pariskunta ajoi aura-auton nostamaan ”valkoiseen muuriin” Sonkajärvellä – ”Todella pelottavaa”

    7. 7

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    8. 8

      Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

    9. 9

      Isisillä barbaarinen taktiikka – AFP: Lapsia ja vammaisia kahlitaan nyt räjähdeajoneuvojen rattiin

    10. 10

      Ranskan ihmis-Ken hylkäsi Barbie-tyttöystävänsä – nainen värjäsi hiuksensa tummaksi, Ken järkyttyi: ”Se oli viimeinen pisara!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    5. 5

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    6. 6

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    7. 7

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    8. 8

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    9. 9

      Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

    10. 10

      Maria Veitola järkyttyi rumaksi haukkumisesta – nyt kommentoi Anu Saagimin kohuhaastattelun tehnyt toimittaja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    2. 2

      Trump ihmetteli taas Chicagon veritekoja: ”Mitä siellä tapahtuu – tilanne on riistäytynyt täysin käsistä”

    3. 3

      Kim Jong-namin salamurhassa käytetty aine tunnistettu

    4. 4

      Suomalaiskuvaajan huvittava otos leviää maailmalla – kertoo nyt, miksi presidentin Lennu-koira katsoo suoraan kohti kameraa

    5. 5

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    6. Näytä lisää