Tuuli, Tuulia, Hilda

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Jäätelömyyjä pesi kauhat suihkulähteessä? Terveystarkastaja: "Hyvin erikoinen tapaus"

Länsi-Suomessa sijaitsevan jäätelökioskin työntekijä sai erikoisen idean. Työntekijä kieltää asian Ilta-Sanomille.

Kuvan perusteella näyttää siltä, että hän on jynssännyt jäätelökauhoja suihkulähteessä ja jakanut tilanteesta vielä kuvan Facebook-sivuilleen.

Myyjän mukaan kyseessä oli vain Facebook-pila, ja joku on nyt käyttänyt sitä hyväkseen. Myyjä kertoi tekevänsä asiasta rikosilmoituksen myöhemmin tänä päivänä.

Terveystarkastaja on saanut asiasta myös tiedon ja ollut yhteydessä toimijaan.

- Tämä on yksittäisin työntekijän päähänpisto ja nyt kyseinen toimija on ottanut asian hoitaakseen, kertoo terveystarkastaja Mikko Herrala alueen terveysvalvonnasta.

Työntekijällä on Herralan mukaan ollut tiedossa, miten kuuluu toimia. Kioskilla on myös ollut asianmukaiset paikat pestä näitä jäätelökauhoja.

- Tämä on kyllä hyvin erikoinen tapaus, Herrala sanoo.

Kioskin pitäjä ilmoitti saman tien, että sulkee omatoimisesti kioskin tältä kesää. Nyt terveystarkastajalle riittävä toimenpide on, että he desinfioivat kaikki välineet.

Yleisesti ottaen, jotta päädyttäisiin liikkeen sulkemiseen, pitäisi elintarviketurvallisuuden vaarantua Herralan mukaan "toden teolla".

- Tässä on tietyllä tapaa merkittävä rike kyseessä, mutta koska toimija on itse päätynyt näihin toimenpiteisiin, ei meillä ole tarvetta muihin seuraamuksiin,  Herrala sanoo.

Jos he avaavat taas kioskin, saatetaan tarpeen tullen valvontaa kuitenkin lisätä.

Herralan mukaan jäätelökioskien toiminta on pääosin erittäin asianmukaista. Hän ei ole ennen kuullut vastavasta toiminnasta.

Kioskin pitäjä ei halunnut kommentoida tapausta Ilta-Sanomille.

Päivitys klo 14.02: Lisätty artikkeliin jäätelömyyjän osuus tapauksessa sekä muokattu otsikkoa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nasa tiedottaa ”aurinkokuntamme ulkopuolisesta löydöksestä” – seuraa suorana kello 20

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Lahden MM-kisojen avauspäivän puhutuin nimi Adrián Solano ensimmäisestä hiihtokokemuksestaan: ”Luulin kuolevani”

    4. 4

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    5. 5

      Video: Moottoritiellä ajanutta Artoa oli Lohjalla vastassa kolarisuma: ”Rautaa ja peltiä ihan reilusti”

    6. 6

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    7. 7

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    8. 8

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    9. 9

      Söpö, söpömpi, Estelle! Ruotsin hurmaava pikkuprinsessa täyttää huomenna 5 vuotta – Victorialla ja Danielilla tiukat rajat kasvatuksessa

    10. 10

      Westworld-kaunotar saapui gaalaan ilman alusvaatteita – uskalias asu ei jätä paljon arvailujen varaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    6. 6

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    7. 7

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    8. 8

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    9. 9

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    10. 10

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    10. 10

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nasa tiedottaa ”aurinkokuntamme ulkopuolisesta löydöksestä” – seuraa suorana kello 20

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Lahden MM-kisojen avauspäivän puhutuin nimi Adrián Solano ensimmäisestä hiihtokokemuksestaan: ”Luulin kuolevani”

    4. 4

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    5. 5

      Video: Moottoritiellä ajanutta Artoa oli Lohjalla vastassa kolarisuma: ”Rautaa ja peltiä ihan reilusti”

    6. Näytä lisää