Senja

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Alko-kapina käy kiihkeänä - perusteluna ilmaston saastuminen: "Pitää taistella"

Alko-kapina
Kaupunginhallitus ja kyläyhdistys taistelevat paikallisen Alkon puolesta Suolahdessa. Perusteluina Alko-kapinassa käytetään muun muassa ilmaston saastumisen lisääntymistä.

Alko Oy:n hallitus päätti huhtikuussa, että muun muassa Äänekosken Suolahden myymälä suljetaan vuoden 2013 loppuun mennessä. Päätös sai paikalliset voimakkaasti liikkeelle ja syttyi Alko-kapina.

Suolahden Kyläyhdistys ry on kerännyt nimiä adressiin kesän alusta ja tähän mennessä niitä on yhdistyksen puheenjohtajan Mirja Hallikaisen mukaan toista tuhatta.

Tämän lisäksi maanantaina Äänekosken kaupunginhallitus yhtyi kapinaan. Valtuustoaloitteessa vedotaan muun muassa ilmaston muutokseen:

"Myymälän lakkauttamiselle ei ole taloudellisia perusteita. Myymälä on yli 10 000 asukkaan alueen palvelupiste ja sen lakkauttaminen aiheuttaisi ylimääräisiä perusteettomia matkakuluja suurelle osalle ihmisiä ja sitä kautta ilmaston saastumiselle ylimääräistä kuormaa", mainitaan muun muassa aloitteessa.

Tämän lisäksi Lisäksi aloitteen mukaan palvelun lopettaminen Suolahdessa aiheuttaisi muulle palvelutoiminnalle asiakasmenetyksiä. Lopetettavaksi esitetään toista, Hirvaskankaan palvelupistettä.

- Alkollahan on tällainen vihreä linja ymmärtääkseni joka liikkeellä, että huolehditaan ympäristövastuullisuudesta ja niin edelleen. Eihän tämä nyt kauhean ympäristövastuullinen asia ole, että tehdään asiakkaille kulkumatkoja, Hallikainen sanoo.

Hän tuo esiin, kuinka osalla ei esimerkiksi ole autoja ja julkisessa liikenteessä voisi olla toivomisen varaa. Suolahden Alkon lopetettua matkat pitenevät Hallikaisen mukaan useita kilometrejä.

- Äänekoskellehan Suolahden keskustasta ei ole kovin pitkä matka, olisiko kymmenen kilometriä. Mutta sitten on myös sivummassa olevat paikat, esimerkiksi tällä hetkellä Konnevedeltä tullaan Suolahden Alkoon ja heilläkin matka venähtää saman tien.

Alkon aluepäällikkö Jari Hiekkataipale toteaa aloitteeseen kirjoitetussa lausunnossaan, että kuntaliitosten myötä palvelut ovat keskittyneet ja Äänekoski on lähtökohtaisesti väkimäärältään yhden Alkon myymälän alueita, ja nyt niitä on siellä kolme. Lausunnon lopuksi Hiekkataipale toteaa:

- Tehdessämme ratkaisua Suolahden myymälän lakkauttamisesta olimme tietoisia ja pahoillamme osalle asiakkaista aiheutuvista asiointimatkojen lievästä pitenemisestä. Yksittäisten myymälöiden lakkauttamisella pyritään kuitenkin turvaamaan Alkon palvelutarjonnan kattavuus ja kannattavuus sekä väkirikkaissa maakuntakeskuksissa, mutta myös pienissä taajamissa ympäri Suomea. Jotta tämä olisi mahdollista, on Alkon arvioitava säännöllisesti myymäläverkostonsa kokonaiskannattavuutta - tällöin näkökulmina ovat asiakkaat, vastuullisuus, henkilöstö ja talous.

"Taistellaan loppuun asti!"

Kyläyhdistyksen puheenjohtaja ilahtui, että myös kaupunki on lähtenyt Alko-kapinaan mukaan.

- No, siinä on mielenkiintoista sinällään, että osa (adressin) allekirjoittaneistakin on sitä mieltä, että turha tässä on taistella yhtään mitään, sehän on jo päätös. Olen positiivisesti vireillä, kun kaupunkikin on lähtenyt mukaan. Että jos kuitenkin. Yritetään loppuun saakka! Hallikainen sanoo.

- Mitä tässä kesken lopetetaan, pitää taistella! Mielenkiintoista nähdä mitä tässä tapahtuu,  Hallikainen sanoo lopuksi.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Äänekosken Kaupunkisanomat.

Ota kantaa

Onko sinulla matkaa lähimpään Alkoon enemmän kuin 10 kilometriä?

Kyllä 82% Ei 18%
Ääniä yhteensä 4641

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    2. 2

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    3. 3

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    4. 4

      HS: Suomen vanhin ihminen on kuollut

    5. 5

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    6. 6

      Pasi, 60, sai aivoinfarktin – ja parkkisakon: ”Yksityisellä pysäköinninvalvonnalla ei ole mitään sympatiaa”

    7. 7

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    8. 8

      Housut pois – naisjalkapalloilijat riisuivat pöksynsä paloasemalla: ”Osa joukkueestamme aliarvioi sosiaalisen median voiman”

    9. 9

      Jukka Jalonen kävi kuumana Jokerien tappion jälkeen – ”Se on ihan selvä sääntö!”

    10. 10

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    3. 3

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    4. 4

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    5. 5

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    6. 6

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    7. 7

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    8. 8

      Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

    9. 9

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    10. 10

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    4. 4

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. 6

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    10. 10

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    2. 2

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    3. 3

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    4. 4

      HS: Suomen vanhin ihminen on kuollut

    5. 5

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    6. Näytä lisää