Tatu, Daniel, Taneli

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Katainen: Suomi on muuttunut - vaalilupauksista ei voi pitää kiinni

Politiikka
Pääministeri Jyrki Katainen (kok) varoittaa, että Suomi on muuttunut. Siksi hän pyytää muut puolueet mukaan Suomen tulevaisuuden rakentamiseen.
Kokoomuksen ministeriryhmän kesäkokouksen avajaispuheessaan Joensuussa keskiviikkona Katainen hylkäsi pääministerin salkkunsa ja otti sen sijaan muutosjohtajan hatun päähänsä.

- Muutoksen tekijänä ovat ihmiset itse. Työmarkkinat, kunnat eivätkä
ihmiset suostu entiseen malliin alamaisiksi, holhotuiksi. He eivät lähde mukaan eliitin ja perinteisen median yhdessä rakentamaan agendaan, Katainen sanoi.

Katainen korostaa, että Suomen tilannetta vaikeuttaa väestön ikääntyminen sekä teollisuuden muutos.

- Laman jälkeen uskoimme, että tulevaisuutemme on korkeassa koulutuksessa, ketteryydessä ja uusiutumisessa. Mikä on syynä siihen, että nämäkään eivät toimi, Katainen kysyi

On aika katsoa eteen päin.

- Usein virhe ei ole siinä, että tehtäisiin vääriä asioita, vaan tehdään liian pitkään oikeita asioita. Konsensus-Suomeen ei ole paluuta, Katainen sanoi.

Esimerkiksi onnistuneesta ajattelusta Katainen nosti hissiyhtiö Koneen.

Arvojen muutos

Yhteiskunnassa on Kataisen mukaan perinteiset auktoriteetit murtuneet. Elämästä on tullut hänen mukaansa yksilöpohjaista.

- Tilalle on noussut henkilökohtaisiin valintoihin perustavia elämäntapoja. Se on murentanut konsensus-Suomea. Tämä kaikki näkyy puolueiden kannatuksissa, median murroksena sekä ammattiyhdistysliikkeeseen ja kirkkoon kuulumisen vähentymisenä.

Auktoriteettien murtuminen on muuttanut Kataisen mukaan myös ihmisten arvoja politiikkojen suhteen.

- Nykyään suoraan sanominen, voimakkaat kannat ja saappaat jalassa kaatuminen on hyvän poliitikon merkki. Toisten kuunteleminen ja oppiminen on takinkääntämistä.

"Yhteisen edun hakeminen vaikeampaa"

Sovittelevasti esiintynyt Katainen antoi rivien välistä iskun Sdp:lle, joka puheenjohtajansa, valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen suulla on ilmoittanut, että tämän vaalikauden aikana hallitus ei nosta eläkeikää.

- Pitää siirtyä sellaiseen Suomeen, jossa rakennetaan yhteistä hyvää. Yhteistä hyvää ei voi saavuttaa, jos puolueet pitävät kaikista vaalilupauksistaan kiinni.

Suomi ja maailma on muuttunut Kataisen mukaan yksilökeskeisemmäksi, jossa yhteisen edun hakeminen on vaikeampaa.

- Suuri muutos pitää sisällään positiivisen perusvireen, kunhan se ei aja meitä itsekkyyteen eikä yhteisestä huolenpidosta luovuta. Ihmiset haluavat yhä turvallisuutta elämiinsä, Katainen vakuutti.

- Meidän poliitikkojen on osattava luottaa ihmisiin, koska luottamus on kaksisuuntaista. Siinä tärkeä asia on normittamisen purkaminen. Onko muka niin, että ihmiset joutuvat heitteille, jos valtiolliset päättäjät eivät luo yleisiä normeja.

Katainen vaati laajaa poliittista muutosta, jotta se vastaisi Kataisen mukaan suomalaisen yhteiskunnan muutosta.

- Helpot selvitykset ja mustavalkoiset ratkaisut eivät auta eivätkä tavoita muuttuvaa maailmaa. Ratkaisut ovat moninaisemmat.

Yhteisen suuren kansallisen ratkaisun hakeminen on vaikeampaa kuin ennen, Katainen sanoi. Politiikka on muuttunut eriytyneemmäksi.

- Talouskriisi on horjuttanut eurooppalaisia perusarvoja. Pitää siirtyä sellaiseen Suomeen, jossa rakennetaan yhteistä hyvää. Tätä ei saavuteta, jos puolueet aikovat pitää kakista annetuista vaalilupauksista.

"Ei enää yksinjohtamista"

Katainen kritisoi lehtien pääkirjoituksia, joissa on kaivattu vahvaa johtamista. Hänen mielestään entisen kaltainen yksinjohtajuus ei ole enää mahdollista.

- Harvat asiat toteutuvat enää käskemällä tai käskyttämällä. Haluaisin nähdä ihmisen, joka haluaa tulla johdetuksi nyrkillä. Jos omassa työssäni kollega löisi nyrkkiä pöytään, varoittaisin häntä satuttamasta itseään.

Katainen otti myös kantaa median arvovallan muuttumiseen. Pääministeri korosti, kuinka tiedotusvälineiden laskevat levikit yhdessä ilmoitusmyynnin romahtamisen kanssa on kiihdyttänyt Suomen muutosta.

- Klikkausjournalismi on muuttanut asioiden sisältöjä ja se on muuttanut ihmisten arvostukseen journalismia kohtaan. Enää ei lueta samaa lehteä aamulla, vaan itselle kelpaava tieto haetaan sosiaalisen median kautta.

Katainen kertoi puheenvuoronsa olleen rakennettu "avoimella lähdekoodilla".

- Toivon, että muut puolueet tarttuvat tähän kiinni ja jatkokehittelevät. Tässä ei ole yhtään piikkiä, ei syyllisiä eikä haukkumista. Tämä on puhdasta, avointa pohdintaa.

Huomenna torstaina kokoomuslaiset suuntaavat Kuopioon.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    2. 2

      Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

    3. 3

      Poliisi Houtskarin kaksoissurmasta: Naisella ja miehellä 25 vuoden ikäero – eivät olleet pariskunta

    4. 4

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    5. 5

      Poliisi kiinnostui moottoripyöräilijästä Jyväskylässä – uskomaton määrä asioita pielessä

    6. 6

      Pirkka-Pekka Petelius paljastaa: Kuuluisa masturbointikohtaus oli vahinko – ”Mä vaan rupesin venyttelemään sitä”

    7. 7

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    8. 8

      Lapsen tuomio Heikki Salon hirsitalo-ostosta: ”Kuinka sä isä saatoit myydä meidän kodin ja ostit tällaisen röttelön?”

    9. 9

      Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

    10. 10

      Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    3. 3

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    4. 4

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    5. 5

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    6. 6

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    7. 7

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    8. 8

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    9. 9

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    10. 10

      Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    8. 8

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    2. 2

      Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

    3. 3

      Poliisi Houtskarin kaksoissurmasta: Naisella ja miehellä 25 vuoden ikäero – eivät olleet pariskunta

    4. 4

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    5. 5

      Poliisi kiinnostui moottoripyöräilijästä Jyväskylässä – uskomaton määrä asioita pielessä

    6. Näytä lisää