Selma

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Suomalaisten juopottelua pilkattiin Hollannin tv:ssä

Alkoholi
Suosittu hollantilainen tv-ohjelma antaa hurjan kuvan suomalaisesta juomakulttuurista.
Hollannissa julkiselta televisiokanavalta tullut ohjelma on hämmentänyt Hollannin suomalaisia tänä kesänä. Suositussa "Spuiten en Slikken" - sarjassa matkustetaan Helsinkiin selvittämään, miksi suomalaiset juovat niin paljon.

Ohjelmassa haastatellaan viinan ihanuutta ylistäviä nuoria puistoissa, rannoilla ja yksityiskodeissa. Kamera kuvaa yöllisen Helsingin kaduilla hoipertelevia humalaisia miehiä ja naisia. Lopuksi kerrotaan karua tarinaa Tallinnan viinaturismista ja paluumatkalla laivan käytäville sammuneista suomalaisista.

Ohjelma esitettiin Hollannissa ensimmäisen kerran vuosi sitten, mutta lähetettiin uusintana tänä kesänä.

Hollannissa asuvat suomalaiset ovatkin saaneet viime aikoina kuulla hollantilaisilta ystäviltään väsymiseen asti kyselyjä siitä, onko Suomessa juomakulttuuri todella niin hurjaa kuin televisiossa on annettu ymmärtää.

- Ohjelmasta saa surullisen ja surkean kuvan Suomesta, Amsterdamissa asuva suomalainen Anna harmittelee.

- Valitettavasti suomalainen humalakulttuuri on yleensä ensimmäinen asia, jonka hollantilaiset mainitsevat Suomesta puhuttaessa, pohtii 16 vuotta Hollannissa asunut Anna-Mari Vermeulen-Meriläinen.

Suomen Hollannin suurlähetystössä ei osata sanoa, voiko televisiojulkisuus tahrata Suomen mainetta maailmalla.

- Voi vaan toivoa, ettei tätä pidetä ainoana totuutena Suomesta, toteaa Suomen Hollannin suurlähetystön virkamies Leena Pylvänäinen.

Ohjelmassa haastatellaan kansanedustaja Lasse Männistöä (kok.), joka selittää suomalaisten juomista muun muassa sillä, että pohjoisessa eristyksissä asunut kansa on oppinut sosiaaliseksi nimenomaan alkoholia juomalla.

Pitkäaikaiset tutkimukset osoittavat, että suomalaisten alkoholinkulutus on vähentynyt. Tampereen yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan nuorten humalajuominen on vähentynyt kahden viime vuoden aikana selvästi.

Kansanedustaja Lasse Männistö, miksi et tuonut tätä esille?
- Minusta on äärimmäisen myönteistä, että nykynuoret ovat fiksumpia kuin aiemmin. Mutta kyllä Suomessa kuitenkin alkoholinkulutus ja humalajuominen ovat vuosikymmenten ajan olleet suuria haasteita. On tärkeää voida puhua rehellisesti ja avoimesti näistä asioista, Männistö perustelee.

Juontaja Filemon Wesselinkin mukaan ohjelma päätettiin tehdä juuri Suomesta, koska tekijät olivat nähneet tilastoja, joiden mukaan suomalaisilla on alkoholiongelmia.

- Joidenkin tilastojen mukaan suomalaisten alkoholiongelmat ovat Euroopan suurimpia. Joidenkin tilastojen mukaan muissa maissa ongelmat ovat suurempia. Teimme ohjelman myös brittien alkoholinkäytöstä vertailun vuoksi, Wesselink viestittää sähköpostitse.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    2. 2

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Tyrmäystappio: Italian pääministeri Matteo Renzi eroaa

    5. 5

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    6. 6

      Trump hyökkäsi Kiinan toimia vastaan Twitterissä

    7. 7

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    8. 8

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    9. 9

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    10. 10

      Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    6. 6

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    7. 7

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    8. 8

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    9. 9

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    10. 10

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    2. 2

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Tyrmäystappio: Italian pääministeri Matteo Renzi eroaa

    5. 5

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    6. Näytä lisää