Heli, Heljä, Helinä

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Anneli Auer: "Jukka oli hyvä isä ja aviomies"

Miehensä murhasta syytetty Anneli Auer pääsi keskiviikkona ensimmäistä kertaa itse ääneen oikeudessa.
Anneli Auerin kuuleminen aloitettiin Satakunnan käräjäoikeudessa keskiviikkoiltapäivänä hieman puolikolmen jälkeen.

Aluksi puolustusasianajaja pyysi Aueria kertomaan perheestään ja sen arjesta.

- Lapset oli meille oleellinen asia. Me kohdeltiin toisiamme kunnioittavasti ja hyvin, ja Jukka oli hyvä isä ja aviomies, Auer sanoi oikeudessa viitaten surmattuun aviomieheensä Jukka S. Lahteen.

Puolustusasianajajan kysymykseen pariskunnan mahdollisista eroaikeista Auer vastasi:

- Sellaisia ei ollut. Ainoastaan silloin, kun olin raskaana, mietimme sellaista, mutta myöhemmin ei.

Luonteekseen Auer kuvaili olevansa "erittäin rauhallinen ihminen".

- Jos mulla pinna joskus pettää, voi se ilmetä sillä tavalla, että korotan ääntäni tai joskus jonkun kirosanan lausun. Elämässä asiat ratkeavat parhaiten keskustelemalla.

Sen jälkeen puolustusasianajaja kävi läpi kuulustelukertomukset ja kysyi Auerilta, mitä hän nyt muistaa vastanneensa silloin, kun varsinaiset kuulustelut tehtiin. Suureen osaan osaan puolustusasianajajan esittämiin kysymyksiin Auer vastasi:

- En muista.

Niin sanotun tunnustuksensa Auer sanoi syntyneen mielikuvista, joita hän sai poliisien esitettyä oman käsityksen tapahtumien kulusta.

- Vaikea minun oli asioita kyseenalaistaa, kun poliisi niitä minulle faktoina esitti, Auer kertoi oikeudessa.

Hänen mielestään poliisi oli johdatellut häntä kuulustelussa ja auttanut varsinaisen tarinan syntymisessä.

- Minä en ole psykologi, vaan kauppatieteiden maisteri, niin minulle tällaiset valepsykologiset teoriat uppoavat helposti, Auer totesi.
  • Ulvilan surma

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    2. 2

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    3. 3

      Entisen teini-idolin keikasta tuli täysi farssi: Unohteli sanoja, sammalsi ja kaatuili – ”Surkein konsertti ikinä”

    4. 4

      Patrik Lainetta odottaa mediasirkus – suomalaistähti kieltäytyi erityisjärjestelyistä

    5. 5

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Hans ja Teresa Välimäen Vilma-tytär säkenöi vanhojen tansseissa – näyttävä iltapuku paljasti selän

    8. 8

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    9. 9

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    10. 10

      Kalifornian oudoin turistinähtävyys: Aukko keskellä järveä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    4. 4

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    5. 5

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    6. 6

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    7. 7

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    8. 8

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    9. 9

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    10. 10

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    9. 9

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    2. 2

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    3. 3

      Entisen teini-idolin keikasta tuli täysi farssi: Unohteli sanoja, sammalsi ja kaatuili – ”Surkein konsertti ikinä”

    4. 4

      Patrik Lainetta odottaa mediasirkus – suomalaistähti kieltäytyi erityisjärjestelyistä

    5. 5

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    6. Näytä lisää