Unelma, Anelma

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Mökkiriita kärjistyi ammuskeluun – naapuri ampui miehen Lapinlahdella

Lapinlahdella sattuneessa ampumavälikohtauksessa on saanut surmansa yksi henkilö ja haavoittunut yksi.
Lapinlahtelainen 65-vuotias mies ja hänen naapurissaan sijaitsevan kesämökin omistaja riitautuivat lauantai-iltana.

Riita kärjistyi siihen, että kello 18.40 paikkakuntalaismies ampui kesämökin omistajaa. Tämä menehtyi vammoihinsa tapahtumapaikalla.

Samassa yhteydessä surmatyön tekijä haavoitti uhrin puolisoa. Teko tapahtui uhrien kesämökin pihamaalla. Nainen pääsi pakenemaan paikalta ja pyysi naapurin vaimoa hälyttämään apua.

Poliisi otti epäillyn ampujan kiinni tämän kotipihalta, eikä hän tehnyt kiinni otettaessa vastarintaa. Mies puhalsi poliisin alkometriin reilun kahden promillen lukeman.

Haavoittunut nainen kuljetettiin sairaalaan saamaan hoitoa vammoihinsa. Hänellä ei ole välitöntä hengenvaaraa.

Sitä, oliko osapuolilla ollut aiemmin riitaa, selvitellään vielä.

- Tekijä on niin päihtynyt, ettei häntä olla pystytty puhuttamaan. Motiivin ja mahdollisten aiempien riitojen selvittely menee huomiseen, kertoo komisario Pekka Koistinen Pohjois-Savon poliisilaitokselta.

Uhrit ovat keski-ikäisiä. Poliisi ei toistaiseksi kerro, mistä he ovat kotoisin. Myöskään tekijän mahdollisesta aiemmasta rikostaustasta ei ole vielä saatavilla tietoa.

Koistisen mukaan poliisit olivat vielä puoli kymmenen aikoihin illalla paikan päällä selvittämässä sitä, oliko tapahtumalla silminnäkijöitä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Isä lähetti vahingossa poikansa esikouluun härskissä joulupaidassa – huomaatko sinä, mitä pukki puuhailee?

    3. 3

      Testaa, miten sinkku olet!

    4. 4

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    5. 5

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    6. 6

      Europol varoittaa: Isis pyrkii lisäämään iskuja Eurooppaan – 10 avainkohtaa terroriuhasta

    7. 7

      Apu: Posti hukkasi toimittajalegenda Helena Petäistön Linnan juhlien kutsun

    8. 8

      Hirvittävä onnettomuus järvellä vei pojan hengen – poliisin sanat keskellä yötä musersivat Leenan

    9. 9

      Ratsaa kaappisi – nämä kuumat suosikit saavat nyt huutokauppakansan kaivamaan kuvetta

    10. 10

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    2. 2

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    3. 3

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    4. 4

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    7. 7

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    8. 8

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    9. 9

      Tuomas Enbuske julkaisi Berliinin-lennolta säikäyttävän kuvan koneen sisältä: ”En tiedä, mikä tämä on”

    10. 10

      Aamu-tv:n katsojat shokissa haastattelusta: 18-vuotias tyttö haluaa myydä neitsyytensä jättisummalla, taustalla murheellinen syy

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      Kartta paljastaa, asutko syöpäriskiä nostavalla radonalueella – ”Tietyllä tapaa henkilökohtainen päätös”

    4. 4

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Matti Nykäsellä kiehui yli – räväytti kovan uutispommin

    8. 8

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Kuusi kylkiluuta poistattanut ruotsalainen ihmisbarbie esitteli uuden ulkonäkönsä – vanhemmat kauhistuivat: ”Järkytys koko perheelle”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Isä lähetti vahingossa poikansa esikouluun härskissä joulupaidassa – huomaatko sinä, mitä pukki puuhailee?

    3. 3

      Testaa, miten sinkku olet!

    4. 4

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    5. 5

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    6. Näytä lisää